IRC-Galleria

mangoo

mangoo

Synnyin randomina, kuolen feiminä!

Blogi

- Vanhemmat »

Mietin vaan..Torstai 23.02.2006 01:57



Mulle sanottiin tossa joku aika sitten näin: "Joku fiksu on joskus sanonut, että haaveilemalla ei saavuta mitään."

Oon nyt tässä haudutellut asiaa mielessäni jonnun aikaa, ja oon valmis julkistamaan ajatukseni.

Tähän alkuunhan voisi todeta, että väitehän on täyttä paskaa. Eihän voi saavuttaa mitään, jos ei osaa haaveilla mistään. Asioiden tahtomisella ei olisi mitään päämäärää. Sitä vaan tahtoisi ilman mitään syytä. Mitäs järkeä siinä sitten olis? Osaisko sitä edes tahtoa mitään, jos ei osais haaveilla asioista? Ja vaikka saavuttaiskin haaveilematta jotakin, niin eihän sillä olisi enään mitään arvoa, koska siitä ei ole osannut haaveilla ja odottaa hartaasti päämäärään pääsyä. Tavoite olisi vaan yksi muiden turhien tavoitteiden joukossa.
Eli kannattaa haaveilla välillä.

Että sellasta tänään..
"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta."

Alotetaanpa vaikka alimmaista. Eli mulla on mustat alusvaatteet, jeejee. Sitten farkut ja joku ihme pitsihömppä toppi jonka päällä neule. Eli perus tylsää settiä..

Haastan Paulin kuka ei tätä kuitenkaan tee ja sitten haastan kummatkin Matit (D-saster ja capteeni_hopea) jaaajaaa Iidan ja Lennun.
- Vanhemmat »