IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 01:59

Munya on ihana.

[Ei aihetta]Torstai 16.10.2008 02:25

Minä olen yleisesti ottaen hyvin onnellinen, oli vuodenaika mikä tahansa, mutta kun kalenterissa siirrytään kohti joulukuuta - herranenaika miten onnelliseksi tulenkaan. Minä haluan joulun.

Haluan joulun, jotta voin kuunnella joululauluja ilman epäileviä katseita selkäni takana.
Haluan joulun, jotta voisin polttaa entistä enemmän kynttilöitä.
Haluan joulun, jotta voisin ripustaa kattooni joulupalloja.
Haluan joulun, jotta Meeri tulisi pian tänne.

Yhyy, en saisi hehkuttaa joulua liikaa. Nyt on lokakuu.

Haluaisin myös ympärilleni uusia ihmisiä - välillä tuntuu, että samat ihmiset olisivat pyörineet mun ympärilläni jo tuhat vuotta. MSN:ssäni on 11 osoitetta. Niistäkin kaksi kuuluu Meerille ja kaksi Teealle. NYYH.

_______________________________________________________________________________
ps. Olen taas olettanut ihmisistä jotakin, mitä minun ei olisi pitänyt olettaa. Olen pitänyt oletuksiani täysin oikeina ja elänyt siis täysillä niiden mukaan. Yritän korjata asian ja miettiä asioita näiden ihmisten kannalta.
Löysin vanhoja yläasteen aineita :]. Tämä on kivoin.

Se luulee, ettei kukaan välitä siitä. Se luulee, ettei kukaan rakasta sitä. Aina iltaisin se toivoo olevansa väärässä, mutta heti aamulla se ajatus täyttää mielen. Ei kukaan välitä. Ei kukaan rakasta. Ei sillä tietyllä tavalla. Mutta se on väärässä.

Se toinen luulee, ettei kukaan välitä siitä. Se toinen luulee, ettei kukaan rakasta sitä. Aina iltaisin se toinen toivoo, että se olisi väärässä, mutta heti aamulla se ajatus täyttää mielen. Ei kukaan välitä. Ei kukaan rakasta. Ei sillä tietyllä tavalla. Mutta se on väärässä.

Se ja se toinen ovat aina olleet ne. Ne ovat katselleet toisiaan monet iltapäivät Kulmakahvilassa ja syöneet joka kerta samat leivokset. Unelmoineet katsellessaan toisiaan silmiin. Kulkeneet kaupungin
katuja ja nauraneet yhdessä aivan turhia asioita. Ne ovat jutelleet kymmeniä pitkiä keskusteluja ja toisinaan vain istuneet vierekkäin ja olleet hiljaa. Ne ovat jakaneet keskenään arimmatkin salaisuutensa. Niiden puhelimissa toisen nimen edessä on kaksi a-kirjainta.

Silti kukaan ei tiedä, mitä niiden välillä oikeasti on. Ei ne tiedä sitä itsekään. Jos se toinen saisi päättää, ne olisivat aina yhdessä ja rakastaisivat. Jos taas se toinen saisi päättää, ne olisivat aina yhdessä ja rakastaisivat. Ne eivät uskalla kertoa ajatuksistaan toisilleen. Se toinen pelkää, että se toinen ei ajattelesikaan samoin. Ja kertoessaan ajatuksistaan sille toiselle, se toinen pelästyisi ja lähtisi. Ja se toinen ajattelee ihan samalla tavalla, menettävänsä sen toisen.

Sitten eräänä iltapäivänä ne ovat taas Kulmakahvilassa. Ne syövät niitä samoja leivoksia kuin aina ennenkin. Ne katselevat taas toisiaan silmiin, ja molempien tekisi taas kerran mieli avata suunsa ja kertoa, mitä oikeasti ajattelee: Kertoa sille maailman ihanimmalle ihmisille, kuinka paljon siitä välittää. Sen se toinen haluaisi tehdä. Ja se toinen haluaisi tehdä ihan saman.

Mutta kumpikaan ei ole uskaltanut. Ei ennen tätä iltapäivää Kulmakahvilassa. Tänään on muutenkin erilaista kuin eilen ja kaikkina edellisinä iltapäivinä. Tänään on se iltapäivä, jolloin kenelläkään ei ole enää ulkotakkia päällä. Tänään on se iltapäivä, jolloin jokainen ihminen huomaa kevään todella olevan taas täällä. Tänään on se iltapäivä, jolloin miehet valtaavat kukkakaupat ostaakseen mielitietyilleen kaupungin kauneimmat kukkaset.

Tänään on se iltapäivä, jolloin se ja se toinen avaavat yhtä aikaa suunsa ja haluavat tietää, onko se toinen tietoinen siitä, kuinka paljon se toinen sitä rakastaa. Tänään on se iltapäivä, jolloin siitä ja siitä toisesta tuli ne. Sillä tietyllä tavalla.

Ja kaiken sen kauniin ja ihanan lisäksi, tänään on se iltapäivä jolloin kadut ovat kuviat. Tänään on todella se iltapäivä.

(10)

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.10.2008 15:28

[Ei aihetta]Lauantai 04.10.2008 00:20

Minä olen hyvin onnellinen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 12:19

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 18:25

Kuinka kaunis syyspäivä voikaan yhtäkkiä kääntyä niin kamalan mustaksi.

En voi ikinä käsittää sitä pimeän määrää, mutta minulle oli tärkeää saada kertoa epätietoisuudestani tässä.

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 20:26

DID SOME ENGLISH HOMEWORK
Teen tämän:
(pulujen) parhaasta ystävästä(ni) [X]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [ ]

. Missä hän asuu? - valitettavasti ihan liian kaukana.
. Missä kuussa hän on syntynyt? - maaliskuussa.
. Miten kuvailisit häntä? - suloiseksi. TÄYDELLISYYDEKSI.
. Milloin hän itki viimeksi? - silloin kun hän itki viimeksi.

. Mikä hänet saa yleensä itkemään? - maailma.
. Miten hän pesee hampaansa? - eriskummallisesti.
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti? - asian voi käsittä monella tavalla.
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden? - uskoisin näin. :]]].

. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - totta kai.
. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekään? - HABBO HOTELLI :]]]
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran? - kts. edellinen kysymys ja päättele.
. Miten hän pukeutuu nykyään? - epäpikselimäisemmin.

. Milloin näet hänet seuraavan kerran? - en tiedä, mutta siihen on joka tapauksessa liian kauan aikaa.
. Osaako hän tehdä ruokaa? - uskoisin.
. Onko hän hyvä koulussa? - kyllä.
. Mitä teette yleensä? - rakastamme maailmaa. ja dataamme.
. Oletteko riidelleet kertaakaan? - emme tietenkään

. SENSUROITU
. Polttaako hän? - no yhyy ei tietenkään.
. Kuka on hänen paraskaveri? - no yksi sellainen supermemi.
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon? - uskoakseni britannian.

1. Kuka hän on: - MEERI.
2. Mikä on hänen kengännumeronsa?: - herranjumala mistä minä tietäisin.
3. Onko hän pitkä: - ainakin minuun verrattuna kyllä.
4. Hänen silmiensä väri: - ruskeat

5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä: - tomppa (joka on vaikka kuinka kiva)
6. Hänen lempivärinsä: - pinkki.
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa: - minun mielestäni se on kiva.
8. Milloin viimeksi näit häntä: - hmm kesäkuussa.

9. Seurusteleeko hän: - ei (yhyy luulisin)
10. Parasta hänessä: - TOMPPA (sitte se ei kuiteska ees tykkää musta :[[[)
11. Mitä hän vihaa: - maailman epäoikeudenmukaisuutta
12. Mitä hän rakastaa: - maailman hyvää puolta
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka: - syvä onnellisuuden tila toivon.
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan: - tietysti.
15. Syökö hän mitä tahansa: - jos kyseessä olisi mona, niin tähän tulisi KYLLÄ. mutta kun ei ole.
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa: - liian vaikea kysymys.
17. Osaako hän laulaa: - osaa.
18. Mitä lehtiä hän tilaa: - suosikkia ainakin luulisin näin ehkä.
19. Mikä saa hänet raivostumaan: - jos ida ei herää.
20. Omistaako hän puhelinta: - kyllä.

21. Mitä lemmikkejä hänellä on: - oli yksi mamsteri...
22. Juoko hän alkoholia: - ei tietenkään hyihyi mitään alkoholeja.
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua: - ei.
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta: - meeri on kuulkaas hyvin rauhanomainen henkilö.

25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi: - OLISI
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen: - HAMUATKO VIHILLE -partyt.
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä: - uskoakseni kyllä.
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla: - no olisinkin.

29. Mitä mieltä hän sinusta on?: että olen HIENO ja KAUNIS ja SULOINEN ja VIISAS ihminen
30. Millainen hän on humalassa?: - meeri ei edelleenkään juo!
31. Mikä on hänen lempiohjelmansa tv:ssä: - HMMMMM
32. Miksi hän pitää sinusta: - kts. kohta 29 :]]]]

33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa: - numero ei ehkä mene, mutta osoite kyllä.
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä: - kyllä olemme.
35. SENSUROITU
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa: - uskoakseni luotettavuus
37. Missä ulkomailla hän on käynyt: - liian monessa.
38. Onko hänellä lapsia: ei yhyy haluan kummitädiksi.
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle: - ensinnäkin, minä en petä lupauksiani.

TOIVOO: YKSI SUPERMEMI VAIN

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 00:58

Sitten kun minusta tulee iso, kaunis ja hieno ihminen, minä manipuloin ystäväni hankkimaan lapsia vain siksi, että saisin viedä ne sellaiseen sisäleikkipuistoon.

Sillä haluaisin niin tietää millaista sellaisessa on. Enkä valitettavasti ole keksinyt mitään muuta tekosyytä soluttautua sisälle. Nyyh, silloin kun minä olin leikkipuistoiässä, me pompimme ulkona oli sää kuinka kylmä tahansa. Ja nyt nuo pääsevät sisälle johonkin superviidakkoihin ja liukumäkiin.

Ja kai siellä saa juoda mehuakin.