IRC-Galleria

piuhallakin voi olla kaunistaTiistai 14.07.2009 03:29

[Ei aihetta]Tiistai 14.07.2009 03:29

pesimme eveliinan kanssa huivejaSunnuntai 12.07.2009 18:07

48 kpl

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 02:52

kuulin muutaman biisin ruissista eilen puhelimessa.

näin kymmeniä kuvia siitä ihanuudesta.

luin satoja muistoja siitä täydellisyydestä.

kiitos ja hyvästi the crash.

kiitos että autoitte mua kun vaan tarttesin.

kiitos että olitte mukana suruissa ja myös kyllä monissa iloissa !

Bjørn Sortland: SilmätyksinLauantai 04.07.2009 14:10

Fridan silmiin koskee. Lääkärit peittelevät huoltaan, mutta pelko Fridassa pääsee kasvamaan mahdottoman kokoiseksi. Pakomatka Eurooppaan saa alkaa; Frida lähtee pakoon silmiään, yksinäisyyttään, äidin ja isän tilannetta. Itseään. Tarvitaan vain vähän säästöjä, junalippu ja hyvästit äidin kanssa.

Firenzeen päästyään Frida törmää kirjan takakannen mukaan ''todelliseen taidenörttiin, 19-vuotiaaseen Jakobiin, joka myös on suunnitellut oman taidematkansa". Omasta mielestäni Fridan taidematka alkaa kyllä vasta Firenzessä ensin ihastuksen herättämänä - myöhemmin aitona mielenkiintona; ei kuitenkaan vielä Norjassa, josta hän lähtee ensisijaisesti pakomatkalle.

Jakobin ja Fridan mukana lukija kuitenkin pääsee mukaan kupliviin keskusteluihin, joiden mukana tullaan käsitelleeksi koko taidehistorian päätapahtumat, -nimet ja -kaudet. Hauskalla, oikeasti kiinnostavalla tavalla, historian ja kuvaamataidon kurssit saavat vihdoin jotain taakseen. Aivan kuten Gaarderin Sofian maailma avasi aikoinaan kiinnostukseni filosofiaan, tämä kirja haluaa minun tietävän lisää taiteesta.

Sokeutuvan tytön matkakertomus ja kahden ihmisen erilainen rakkaustarina, joka antoi kerrankin luvan jännittää loppuun asti.

Minulle kuitenkin ensisijaisesti taidehistorian vaiheista kertova innostava romaani, joka sai minut ymmärtämään entistä syvemmin, että taulujen takana on tosiaankin muutakin kuin kangas.

(tai olihan se loppu nyt ihan kamalan suloinen)

Bjørn Sortland
Silmätyksin
ISBN 978-951-0-32662-6
olen miettinyt paljonpaljon.

sillä minulla on ollut liikaa aikaa.

ja miettiminen tekee pahaa kun esimerkiksi

huomaa olevansa aika säälittävän pieni osa maailmaa. toisaalta taas en tiedä kyllä haluaisinko olla enempääkään, toisaalta taas tiedän.

huomaa olevansa aika säälittävän yksin. toisaalta taas mä taas olen parempi ihminen yksin ollessani, toisaalta taas en.

huomaa olevansa aika säälittävän ikävissään. toisaalta taas on kiva huomata pystyvänsä tuntemaan jotain niin suurta, toisaalta taas ei.

huomaa olevansa aika säälittävän elämätön. toisaalta taas on kiva omistaa omanlaisensa elämä kirjoineen, kameroineen ja kirpputoreineen, toisaalta taas kyllä ei.

huomaa olevansa aika säälittävän haaveiluun taipuvainen. toisaalta taas on hienoa pystyä luomaan omassa päässään huikeita maailmoita pelkästään mielikuvituksen voimalla, toisaalta taas ei.

huomaa olevansa aika säälittävän säälittävä. toisaalta on taas ihan okei istua koneella pitkälle yöhön vaan odottaen että msn-ikkuna aukeaisi ja joku sanoisi hei, tai että kännykän näyttöön syttyisi valo, 'yksi viesti vastaanotettu', se sanoisi. toisaalta taas se on kyllä todella ehdottomasti aivan kaikkea muuta kuin okei.


olen kirjoittanut listaa. siinä on jo 241 kohtaa ja lisää tulee joka päivä. monen monta kohtaa joka päivä. otsikolla "kun minusta tulee hieno ja kiva ihminen, minä aion..."

on aikoja jolloin haluan vaan pysyä omassa typerän ihanassa maailmassani.

mutta yleisesti ottaen en voi väittää ettenkö toivoisi jonkun joskus ihan vain kysyvän että mitä kuuluu.


tästä viestistä voisi saada jotenkin ahdistuneen kuvan niin ehei ei sinne päinkään.

koska minä olen onnellinen.

kun minulla on kirjat, kamera ja kirpputorit.

ja ennen kaikkea mulla on nyt monta ihmistä joista voi kehittyä ihmisiä jotka ihan vaan kysyvät että mitä kuuluu.

joiden nimi aukeaa msn-ikkunan mukana

joiden nimi ilmestyy näkyviin kun painan 'näytä' sen 'yksi viesti vastaanotettu'-ilmoituksen alla

"mitä kuuluu
mitä kuuluu
oletko onnellinen"

(hyvääkuuluuhyvääkuluuolenniinkamalanonnellinen)

silloinkin minä olisin onnellinen

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 02:32

kopioi tämä 20 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi !

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 01:50

http://www.youtube.com/watch?v=s-sU4xZur8A

across the universe on ihanimpia leffoja ikinä ja olen sitä mieltä että mun pitää katsoa se taas kerran ehkä huomenna.

ei muuta tänään

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.06.2009 00:33

kuuntelen jari sillanpäätä moi hei vain

oi, my baby, tunnetko sen? (kyllä)
meille soi laulu rakkauden
sä oot vain mun (juu)
mä oon vain sun
ja sydän lyö bum bum bum (bum bum bum)
rakkauslaulun kuulethan kai
tahdon olla sun sweet honey pie
sä oot vain mun
mä oon vain sun
ja sydän lyö bum bum bum

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.06.2009 00:08