IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.02.2009 22:13

Varttumisen myötä saat oppia, että jopa se henkilö, jonka ei
koskaan pitäisi tuottaa sinulle pettymystä, todennäköisesti
kuitenkin tekee sen.

Sydämesi särkyy varman useammin kuin kerran, ja joka kerta
se tuntuu entistä kipeämmältä. Myös sinä itse särjet
sydämiä. Joten muista miltä tuntui kun oma sydämesi särkyi.
Tappelet varmasti myös parhaan ystäväsi kanssa. Moitit uutta
rakkauttasi asioista, joihin vanha rakkautesi oli
syypää. Itket sitä, että aika kiitää liian nopeasti, ja että
ennen pitkää menetät jonkun rakkaasi.

Joten: ota liian monta valokuvaa, naura liikaa ja rakasta
niin kuin sinua ei olisi koskaan satutettu, koska jokainen
allapäin vietetty kuusikymmentä sekuntia merkitsee yhtä
onnen minuuttia, jota et saa koskaan takaisin.

Älä pelkää elämäsi päättymistä. Pelkää mieluummin sitä,
ettei elämäsi pääse koskaan alkuun.

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 01:07

kokemus sinänsä; minä + ida, seinäjoen piennimmäs elokuvasalis, ihan kahdestaan. ja oltiin vielä kattomas kauhuelokuvaa. saipahan siinä sitte ainaki kiljua ihan rauhas :D

se lipunrepijäjannu saatto hieman ihmetellä ku me revettiin ihan totaalisesti ku päästiin sinne saliin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 00:42

EIOOTODELLISTA !! ei niinku vois enää paskemmin käydä.

facebookis on kaikkee kivaa :]Perjantai 16.01.2009 01:22

eli siis; urpo + turpo = tummu + nunnu ! :D
veriveri järkevää.

ZUPZUP ! <3

kuka puolen hehtaarin asukeista olisit?Tiistai 13.01.2009 01:07

Olet pienikokoinen, mutta suurisydämminen. Olet hieman arka, mutta täpärän paikan tullen sinusta tulee rohkea.

hehh.

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 20:58

Ajattelepa vaaleanpunaista, mikä sinulle tulee mieleen?
- pehmonalle.

Mitä piirsit viimeksi?
- öhh. en mä piirrä :o

Pidätkö kissoista?
- enn.

Entä koirista?
- joo.

Mikä sai sinut viimeksi ärsyyntymään?
- LASKUT !

Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- öö. en mä muista. :D

Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- radiosta jotai.

Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- yläasteella . . :D

Jos voittaisit 1000 e, mitä tekisit sillä?
- vaikka ja mitä. hehh.

Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä?
- kahvia.

Edellinen matikan numerosi?
- ei pysty muistaa.

Onko sinulla lävistyksiä? Jos ei, niin haluaisitko?
- on.

Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- kaikenlaista mmukavaa.

Kohde, jonne haluaisit matkustaa joskus?
- monia. esim. espanja, miami, pariisi.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi?
- ...

Näki sinun itkevän?
- hmmh. äiti?

Sai sinut itkemään?
- niih..

Vei sinut ostoksille?
- annukka ! :D

Tarjosi sinulle leivoksen?
- leivoksesta en tiedä mut tänään annukka ja linkke toi mulle keksiä :DD

Läimäytti sinua?
- ei mua kukaan oo läimäyttäny? hehe.

Hiusten väri:
- punanen.

Nukkumaanmenoaika:
- yhentoista jälkee yleensä.

Oikea vai vasenkätinen:
- oikee.


MIKÄ SINUA MIELLYTTÄÄ..


Mikä vuorokauden aika:
- ilta.

Mikä vuodenaika:
- kesä.

Mikä elokuva:
- kaikenlaisiahanniitäon.

Mikä herkku:
- kaikki ! :D

Mikä kaupunki:
- ööh.


Tällä hetkellä

päälläsi
- vaatteet.

Miten hiuksesi ovat:
- huonosti.

Mitä ajattelet:
- että vittuku väsyttää.

Mitä katselet:
- telkkua täs samalla. tulee "tanssi jos osaat"

Mitä kuuntelet:
- telkkaria.

Mitä toivot:
- että rahat ei lopu kesken ja ettei väsyttäs ja että huomisen kisat menis hyvin jajajaja..

ja viimeisen vuorokauden aikana, oletko?

Itkenyt:
- een.

Nauranut:
- kyllä !

Laulanut:
- joo :D

Peseytynyt:
- jjoo.

Tutustunut uuteen ihmiseen:
- een.

Kirjoittanut jotain:
- joo, koulus vähä liikaaki.

Siivonnut huonettasi:
- vähä siivoillu joo.

Ajanut jollakin kulkuneuvolla:
- no tolla mondeolla juup.

Tehnyt sellaista mitä kadut syvästi:
- noo een.

Mikä saa sinut?

Iloiseksi:
- kivat ihmiset :)

Nauramaan:
- hauskat ja vähemmän hauskat jutut :D

Itkemään:
- surulliset asiat.

Huutamaan:
- riippuu.

Pelkäämään:
- ööh.

Tanssimaan:
- hyvä musiikki.

Nukahtamaan:
- jaa a.

Uskotko?

Itseesi:
- joskus.

Ystäviisi:
- kyllä.

Joulupukkiin:
- tiiiietenki !

Kohtaloon:
- kyllä.

Sattumaan:
- hmmh.

Yliluonnolliseen:
- en.

Oletko koskaan ..

Ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään:
- jep !

Jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia:
- kylläää!

Ollut liikenneonnettomuudessa:
- joo. sniif, rokkimakkara :'((

Omistanut mielikuvitusystävää:
- en kait :D

Ihastunut kaveriisi:
- hmm. joo.

Rakastunut opettajaasi:
- noennoo.

Luntannut kokeessa?:
- yläasteella.

Ihastunut julkisuuden henkilöön:
- en.

Rikkonut lakia:
- joo.

hahahh ! :'DDKeskiviikko 31.12.2008 20:12

OTA KÄNNYKKÄSI YHTEYSTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET:

1. ON JUOPPO.
» Andy.

6. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
» Annukka L.

10, 11. JA 13. HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA.
» Elina, Emppu ja Esa.

20. ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI.
» Heli.

21. ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
» Helin äiti.

25. VIHAA SINUA.
» Henna.

31 LUULEE TIETÄVÄNSÄ SINUSTA KAIKEN.
» Iskä.

36 RAKASTAA SINUA SALAA.
» Jenni L.

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
» Joona.

42 SAI NEITSYYTESI.
» Juha.

51 HALUAA SINUA ILTAISIN.
» Jyri.

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
» Linkke.

70. TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
» Mara.

73 ASUU SÄNKYSI ALLA
- Marko.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 14:11

1. Kenen kanssa olet puhunut viimeksi puhelimessa?
- idan.

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- omas.

3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- musta.

4. Lempielokuva?
- ööh. sanotaan nyt vaikka vihreä maili.

5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- nauran :D

6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- valkoset.

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- jotain 20e.

8. Lempiurheilulaji?
- darts. se on toosi rankkaa urheilua :DD

9. Mitä et malta odottaa?
- kesää!

10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- lauantaina.

11. Mitä söit eilen illalla?
- en mitään.

12. Katso vasemmalle. Mitä näet?
- kynttilän.

13. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- annukalta hiiienon akuankka paidan ku värjäsin hiukset :D

14. Millä sivulla datailet useimmiten?
- galleria, huoh.

15. Onko sulla kasveja huoneessas?
- yks.

16. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
- joo, jokapaikkaan. fucking flunssa..

17. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- annukan synttäreillä (jos ny oikein muistan :D)

18. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- eilen ku katoin peiliin :DD

19. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
- ei. eri asia olis jos olisin seurustellu jonku kans ikuisuuden. sitte voi olla että haittais hieman..

VIIMEISIN

20. Henkilö jonka näit?
- nunnu.

21. Henkilö jolle suutuit?
- ööh. mä en oikeesti muista :D

22. Henkilö jota halasit?
- hmmh.

23. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- ida.

24. Kappale jonka kuuntelit?
- no tällähetkellä kuuntelen voicea ja sieltä tulee britney spearsia :D

TÄNÄÄN

25. Mitä teet nyt?
- kuuntelen musiikkia ja nörtteilen.

26. Mitä teet myöhemmin?
- sen näkee sitte. ehkä tänään onnelaan.

27. Mitä olet tehnyt tänään?
- en juuri yhtään mitään. join annukan kans aamukahvit ja sellasta. nauroin niiiin paljo ku annukka avas lettinsä :DD

28. Mitä sulla on päällä?
- no alusvaatteet, sukat, housut, toppi ja huppari :D

29. Mitä olet syönyt tänään?
- en oo syöny vielä mitään, juonu kahvia ja mehua.

HUOMENNA

30. Millainen päivä huomenna?
- eivoitietää.

31. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- ei oikeen mitään. ehkä wanhaan mestariin tikkaa heittään illalla.

33. Mistä et pidä huomisessa?
- siitä jos tää flunssa ei oo vieläkää ohi.

34. Onko sulla töitä?
- ku oliski.

S I N Ä

Nimikirjaimesi?
- e.a

Montako syksyä olet elänyt?
- 18.

Minä viikonpäivänä synnyit?
- jaa a.

Opiskeletko jotain?
- jep.

Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen?
- en vakavaan.

M I E L I P I T E E T

Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?
- lumi.

Mistä musiikista pidät?
- vähä kaikesta.

Mikä on lempivuodenaikasi?
- kesä.

Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?
- öö, en.

Minkälaisista elokuvista pidät?
- kauhu, komedia. itseasias melkein mistä vaan :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 23:12

olipa kerran pikkujoulu. :D

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 22:52

19 tapaa saada tyttö.

1. halaukset takaapäin
2. tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi)
3. kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärilleen
4. syleile häntä
5. ÄLÄ PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN
6. kirjoita lyhyitä runoja
7. kehu häntä rehellisesti
8. kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko
9. ole superkiltti hänelle
10. soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä
11. lohduta häntä kun hän itkee
12. pyyhi hänen kyyneleensä
13. rakasta häntä koko sydämestäsi
14. nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle. (hän kiljuu ja huutaa 'laske mut alas' mutta oikeasti hän pitää siitä)
15. ole kohtelias
16. älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
& ÄLÄKÄ koskaan ole erilainen kavereittesi kanssa kuin hänen kanssaan kahdestaan !
17. vie hänet pitkälle kävelylle illalla
18. aina muista tuoda huopa minne tahansa menette (ulos) kun on kylmä, sillä tavalla voit lämmittää häntä ja olla hänen lähellään.
19. ÄLÄ KOSKAAN VALEHTELE HÄNELLE ! koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua