Väsymyksen näivertämä ruumis kaivautuu sängystä ja ryhtyy pohtimaan eilistä. Mitä tapahtui? Oliko todellisuus sitä miltä se näytti? Kahvilassa tuli tavattua yllättäen tuttu, jota on hieman vaikea ottaa vakasvasti ja lääkärisedälle tuli juteltua mukavia. Mutta mitä helvettiä? Tässä vaan odotetaan, että tulisi perjantai ja pääsis London Cityyn. Kaipa Hector, tuo lihava mies, joka kuvitteli olevansa Ziggy Stardust oli oikeassa laulaessaan Perjantai on mielessäin.
Tänään on vuorossa ilmeisesti ankaraa musiikillista harjoittelua äänijänteitä apuna käyttäen. Mutta siihen asti taidan siemailla lonkeroani ja odotella mielenkiintoisia matkoja hullujen täyttämässä maailmassa.
PS. Ja harras teini-ikäistasoinen toiveeni olisi että rastahipit tunkisivat bongisa peräaukkoihinsa.