IRC-Galleria

mewvi

mewvi

hahahahahaha hä

rakas joulupukki,Keskiviikko 26.12.2007 22:43

tiedän että joulu meni jo (aika anuksesta vaikka toisaalta joo no moi oon hiljaa) mutta minua jäi vaivaamaan eräs asia (sen lisäksi että näin kun otit paitasi pois ja lähdit kaupungille sillä rumalla autollasi). tein erinäisiä lisäyksiä joululahjatoivelistaani että ymmärtäisit mitä oikeasti halusin.

ensinnäkin lisätään siihen alleviivaus sen RAHAA!!!! -kohdan alle.
toiseksi otetaan siitä pois kaikki suklaat, niitä ostan kaupasta sillä RAHALLA!!! jotai toivoin.
kolmanneksi ympyröidään punaisella tussilla koko bändipaitoja-kohta ja ohjeet niistä.

sitten viimeiseksi ja vaatimattomaksi toiveekseni esittäisin sellaisen pienen jutun että voisitko mitenkään tuoda minulle sellaista hauskaa Edward Cullen -nimistä vampyyripoikaa yhden kirjan sivuilta? voisin ehkäpä peruuttaa nuo edelliset toiveet sen takia. :---)

nämä korjaukset on sitten parempi muistaa ensi jouluna, rakas joulupukki. tietysti toivon pikaista korjausta erehdyksiisi jo tänä vuonna mutta ymmärrän jos olet kiireinen.

ps. jos toiveet eivät toteudu niin jostain löytyy varmasti jouluhirvi JOKA POTKII SUN TYHMIÄ POROJAS PALLEILLE JA KAIVAA KUOPAN JA HAUTAA NE SINNE JA REPII NIILTÄ SILMÄT JA KORVAT JA HAMPAAT JA NE PUNASET NENÄT JA.. joo.

ei siis mitään paineita, kunhan mainitsin asiasta. :)

rakkain terveisin,
Mari 14 v

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.12.2007 16:23

HOUKUTUS LUETTU.

awwwws kuolinko edes pahasti, joku parhain kirja ikinä.

http://rinian.deviantart.com/art/Edward-55575842
http://rinian.deviantart.com/art/The-Cullens-55878677

aaaaaah mitä mielikuvia.

njoo ilmotusasiana et jos joskus saan poikalapsen ni sen nimeks tulee edward. 8')

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.12.2007 00:38

noni vois vaik kirjottaa mitä sain. lisäilen sit huomen ku saan jtn kiveaa.

sukulaisilta

--> kitara
--> kitaran vahvistin
--> kitaran kantopussi
--> kitaran hihna
--> prinsessa hermoromahduksen partaalla -kirja
--> douglas adamsin linnunrata -kirja
--> syyshämärän lohikäärmeet -kirja
--> vitsikirja
--> kännykkä (nokia 5610 xpress music)
--> ffaf - tales don't tell themselves CD
--> karkkia
--> digipoksi
--> lammassukat
--> semmone joku ihme juttu

kavereilta

--> tanulta b&j lahjakortti, houkutus -kirja (tania rulz)
--> jenulta, olivialta ja pinkulta nightmare before christmas DVD (repesin ku näin mikä tuli. 8D)
--> suskilta enter shikari - paita (itse tehty) (kiitos suski olet ihana)
--> hemulta sademies DVD
--> pinkulta hamtaro-pinssi!
--> joltain saippuaa
--> joltain ihana pipari
--> saralta ja roosalta bokserit <3
--> nepparilta ihana paita josta kai sanoin jotain joskus ja IHANIA HIUSPINNEJÄ !!1
--> joltain toiseltaki ihania pinkkejä hiuspinnejä
--> thaddyheidiltä the used -paita <3
--> roylta hiusvärejä !

ja paljon kaikkeja kiveja joita en jaksa nyt kirjottaa koska sormet väsy.

AINIIN ja mummilta kaks eri pinkin sävyä olevaa mummotoppia <3

[Ei aihetta]Tiistai 25.12.2007 17:38

poistinpas tuon valitusvirren tästä nyt.

sain sukat.

MERRY FUCKING CHRISTMAS (give it away) !Maanantai 24.12.2007 02:00

noei hyvää joulua kaikki rakkaat pienet pallerot

toivoo mari-setä

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 16:11

ai niin kerroinko jo että tiputin eilen kännykkäni vahingossa vessanpönttöön joten muhun on ihan turha koittaa ottaa yhteyttä sen kautta nyt huomiseen iltaan asti. :>

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 14:11

Koin äsken pelottavan hetken mennessäni alakertaan.

isä: "Sano kolme eläintä jotka tulee mieleen joulusta."
äiti: "Kolme."
minä: "öö.. Tiki. Possu. öö.. Hirvi."


Että näin meillä !

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 21:16

This story's never had an end
I've been waiting
I've been searching
I've been hoping
I've been dreaming you would come back

But I know the ending of this story...
You're never coming back

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 20:26

moi mun keskiarvo tippu numerolla 8.4 :jään. eikä harmita yhtään ei. ,__,
en tiiä mitä mä oikein tein muka erilailla kun viimevuonna. :---D okei 7 ranskasta vähä tiputti.

ja vaan yks kymppi omg lol wtf ?!!?!!1 ja seki musiikista < 3

aws sain kivoja lahjoja avaan ne jouluna. ps oli iha hauska joulujuhla.

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 20:33

tässä on perhe.

jamar on keskellä.
isä on oikealla puolella.
äiti on vasemmalla puolella.

perhe on iloinen.

perhe syö pizzaa joskus.

perhe palvoo pyllymixejä.

perhe on huva.