Sä tiedät koko ajan, mitä sä teet, mutta sä et halua näyttää sitä mulle.
Sä et halua kertoa ajatuksistas, mielipiteistäs,
sä vaan välttelet mua.
Mä myönnän, mä pidin susta,
mutta emmä enää tiiä.
Sä vaan muutut, entistä enemmän,
ja mä kadotan susta kaikki, mitä ennen oli.
Kohta sä et puhu mulle,
kohta sä et kato muhun päinkään.
Ehkä sun täytyykin tehä niin,
oonhan mä sen ansainnut,
enkö olekin?
Kohta sä opit vihaamaan mua,
ellet oo jo sitäkin oppinu?
Mä odotan sitä, kun mä nään sut
ja sä vähintään räit mun naamalle.
Mä odotan sitä,
kyllä mulla on aikaa.
Hautaan asti.