IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 27.07.2009 17:11

Naisjoukko lähti lomamatkalle ja huomasi lomakohteessaan hotellin, jonka ovessa luki:”vain naisille”.

Koska mimmit olivat matkassa ilman miesystäviään, päättivät he katsoa mistä oli kysymys. Komean oloinen portieri selitti asian näin: ”Hotellissa on viisi kerrosta. Kiivetkää ylös kerros kerrallaan ja kun löydätte etsimänne,jääkää sinne. Asia on helppo päättää, sillä joka kerroksessa on selittävä kyltti mitä kerroksesta löytyy. Ainoa sääntö on, että jos lähdette pois kerroksesta, sinne ei voi enää palata.”

Naiset pitivät pikapalaverin ja päättivät tutustua paikkaan. Ensimmäisessä kerroksessa oli kyltti jossa luki: ”Kaikki miehet täällä ovat surkeita rakastajia, mutta herkkiä ja miellyttäviä persoonia”. Naiset nauroivat ja siirtyivät kohti kakkoskerrosta. Siellä sanottiin: ”Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia, mutta he kohtelevat naisia huonosti.”Tämäkään ei naisille kelvannut, joten he jatkoivat ylöspäin.

Kolmosessa luki:”Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia ja he ymmärtävät naisen tarpeita.” Aika hyvä jo, mutta kerroksia oli vielä kaksi jäljellä.

Neloskerroksen kyltti oli täydellinen: ”Kaikki miehet täällä ovat täydellisiä keholtaan, ottavat huomioon naisen tarpeet, ovat täydellisiä rakastajia sekä vielä sinkkuja, rikkaita ja heteroita.” Naiset näyttivät tyytyväisiltä, mutta ajattelivat kuitenkin vielä katsoa, mitä viitoskerroksella olisi tarjottavanaan.

Sinne päästyään he näkivät kyltin,jossa luki:”Täällä ei ole lainkaan miehiä.Tämä kerros rakennettiin vain todistukseksi siitä,että naisia on kertakaikkiaan mahdotonta miellyttää.”

:DTiistai 30.06.2009 05:48

Espanjalaista miestä vastaan tuli rullatuolissa oleva mies.

Espanjalainen huusi: "Ai caramba!"
Tuomas Tapani Karhu
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
V
= Tuomasta pani karhu!

[Ei aihetta]Tiistai 23.06.2009 03:40

Jos katselet kerran kuviani, niin kerrohan samalla mikä kuvistani on mieleisin!
linkkaa kuvan osoite ja pasteta se tähän ja kopioi tämä sitten omaan
päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvastasi muut pitävät eniten.
tämä on tarkoitettu kaikille, ei vain kavereilleni !
Mäntä = ööööööööööööö ;D varmaaa joku pillu nimel korvike? XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddd

Kampiakseli = hmmm ;d seon varmaa joku ihme mittari jossai vekottimes ;D?

Pakosarja = seon se sarja mikä tulee teeveest !!! Se pako!

Emolevy = SEON KONEESSA SEMMONE JUTTU!

Diffuusori = joku pallisyöpä varmaa :D

Rosteri = joku nakkikioski? =D

Gillette = seon joku parran ajoo liittyvä varmaa ;D

Tulppa = no eikseoo mopos jok jutsska .D

Kengurubensiini = se on jotai bensaa mikä saa jonku vehkeen menee meganopee :D

Tuplapotti = joku pelikonees et voit voittaa tuplasti enemmä euroii :DDD

Sorvi = hmm.. :D tota sorvi se on varmaa jotai liukaste ainetta?=D

Derbi = eikseoo joku mopon merkki tai jtn :o :D

Laakeri = seon joku miä oon kuulu ton ! se liittyy salee jotenkiu autoon tai mopoon : d

ps. NennaSaurus ♥ :
)





[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 18:04

» Kulutat 1/10 kaloria joka kerta kun nuolet postimerkin?
» Punainen ei suututa härkiä? Härät ovat värisokeita.
» Coca-Cola olisi vihreää jos siihen ei lisättäisi väriaineita?
» Krokotiileillä on 2 penistä?
» Jotkin madot syövät itsensä jos eivät löydä ruokaa?
» On mahdotonta tappaa itsensä hengitystä pidättämällä?
» Ihmisen aivot ovat 85% vettä?
» Räpäytät silmiäsi noin 25.000 kertaa päivässä?
» Blondeilla on keskimäärin enemmän hiuksia kuin bruneteilla?
» Aivastaessa kaikki ruumiintoiminnot pysähtyvät, jopa sydän?
» Ihminen syö elämänsä aikana nukkuessaan keskimäärin 8 hämähäkkiä?
» Kärpäset ovat kuuroja?
» Delfiinit ja ihmiset ovat ainoita nisäkkäitä, jotka harrastavat seksiä myös mielihyvän vuoksi?
» Bruce Lee oli niin nopea että filmiä piti hidastaa liikkeiden näkemiseksi?
» Jotkin tähdet ovat 600.000 kertaa kirkkaampia kuin oma aurinkomme?
» Keskivertoihminen viettää elämänsä aikana 1-2 kuukautta katsellen syötävää jääkaapista?
» On suurempi mahdollisuus kuolla lottokupongin ostomatkalla kuin voittaa lotossa?
» Sanonta "peukalosääntö" tulee vanhasta englantilaisesta laista, jonka mukaan vaimoa ei saanut hakata millään peukaloa suuremmalla?
» Kiinassa on enemmän englantia puhuvia ihmisiä kuin Amerikassa?
» Kissan virtsa hohtaa mustassa valossa?
» Vatsasi täytyy muodostaa uusi limakerros kahden viikon välein? Muuten se sulattaisi itsensä.
» Päivittäin noin 12 vastasyntynyttä luovutetaan väärille vanhemmille?
» Jos skorpionille annetaan pieni määrä alkoholia, se sekoaa välittömästi ja pistelee itsensä kuoliaaksi?
» Lepakot kääntyvät aina vasemmalle luolasta poistuessaan?
» Vuosittain nallekarhut tappavat enemmän ihmisiä kuin harmaakarhut?
» Lumihiutaleen matka pilvestä maanpinnalle voi kestää jopa tunnin?
» Korvakuulokkeiden pitäminen tunnin ajan kasvattaa korvien bakteerimäärän 700-kertaiseksi?
» Etana voi nukkua kolme vuotta?
» 1830-luvulla ketsuppia myytiin lääkkeenä?
» Karibialla on ostereita jotka kiipeävät puihinin?
» Nuorin pappi oli 11-vuotias?
» Ihminen näkee keskimäärin 1,460 unta vuodessa?
» Muurahaiset venyttelevät herätessään aamulla?
» Pöllöt ovat ainoita lintuja jotka voivat nähdä sinistä?
» Maailman yleisin nimi on Mohammed?
» Kahvinjuojat harrastavat enemmän seksiä kuin ihmiset, jotka eivät juo kahvia?
» Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu vähitellen valkoiseksi?

Kuka kavereistasi tulee mieleen sanasta :Maanantai 08.06.2009 17:54

Luottamus? - jonttu <sydän>
Nauru? - koiviston räkäänen nauru <rakas>
Huumorintaju? - jonttu <tuuletus>
Pieni? - jansku <kieli>
Urheilija? - hoika <kolmi>
Pissis? - janna <toru>
Leija? - sami <totinen>
Tyhmä? - sami <ympäri>
Tyylikäs? - isabella <cool>
Pitkä? - uganda <ihme>
Rikas? - ei kukaa <virne>
Mukava? - jonttu <pusu>
Juoppo? - janna <nam>

(::: <sydän><pusu><sydän>

vai ooksä sit kattila?Maanantai 08.06.2009 07:52