Joulukuun yhdeksäs päivä tullaan tästä lähtien muistamaan kansallisena surun päivänä. Tragedian hetkenä ja sysimustana historian häpeäpilkkuna. Sillä se oli se päivä, jolloin tapahtui jotain käsittämättömän brutaalia ja iljettävän vastenmielistä. Tuona päivänä tapahtui kylmäverinen murha.
Ja minä kysyin: "Onko tämä vain Herran koettelemusta? Täytyykö meidän nyt tanssia alasti autiomaassa ja olla syömättä 40 päivää? Täytyykö meidän olla reagoimaitta, kun viehkeä Paholainen yrittää meidät vietellä?". Ja minulle vastattiin: "Ei, Paholaisen te saatte, ruokaakin, mutta alasti te tulette olemaan." Seuraavaksi kuulette tarinani. Se on yksi aikojemme kauheimmista ja verisimmistä, joten sitä ei suositella heikkohermoisille, raskaana oleville naisille, naisille ylipäätänsä, juutalaisille, vasenkätisille eikä liikavarpaisille.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai niin ainakin luulin, sillä havahduin bussipysäkiltä kellon ollessa puoli viisi iltapäivällä. "Olipas antoisasti nukutut 8 tuntia", ajattelin. Bussin tullessa astuin sisään tietämättä ollenkaan, että tämä bussi tulisi viemään minut Manalan porteille - suoraan Hornan jäätelötuuttiin, jonka maku on suklaa-nougat, ja jota ei voi sen kuumuuden takia nuolaista, vaan se pitää hotkaista kokonaisena. Astuin sisään pimeään luolaan, jossa jouduin jo heti kättelyssä teurastamaan kaksi kultaista (vain väriltään) lohikäärmettä. Sen jälkeen alkoi todellinen koettelemus.
Istuin pienistä pääkalloista kyhättyyn hatarannäköiseen tuoliin ja lauma raivotautisia korppikotkia alkoi uhkaavasti lähestyä ja kierrellä minua. Sitten alkoi taistelu, jossa veri, hiki ja kyyneleet vuosivat kuin Angelin putoukset konsanaan. Taistelu oli hirmuinen, sen aikana koin seuraavanlaisia tuhoja ja miestappioita: Hiuksiani poltettiin. Hiuksiani myrkytettiin. Hiuksiani hukutettiin. Hiuksiani tukehdutettiin. Hiuksiani keitettiin kattilassa, paistettiin perunoiden kanssa ja friteerattiin Kariniemen kananpoikien kanssa. Hiuksiani kidutettiin. Hiukseni raiskattiin. Hiukseni tapettiin. Hiukseni raiskattiin uudelleen. Hiuksiani tuupattiin kaksi kertaa: kerran kakkoseen ja toisen kerran Keravanjokeen. Ja mikä pahinta, hiukseni puettiin Teletapiksi. Uudestaan. Uudestaan. Ja uudestaan. Muistin, että joskus kauan sitten joku viisas henkilö, todennäköisesti Martti Ahtisaari sanoi: "Jos sinua lyödään vasemmalle poskelle, niin älä lyö takaisin, vaan käännä hänelle myös oikea poski.". Päätin soveltaa tätä, ja koska minua oli kirjaimellisesti lyöty hiuksiin, käänsin hänelle myös toisen "posken", eli tässä tapauksessa toisen karvaisen ruumiinosani, vasemman jalkani pikkuvarpaan.
Sitten yhtäkkiä kuulin jonkun tokaisevan: "Valmis.". Olin hämilläni, sotahan oli vielä pahasti kesken! "Tuosta voisi kyllä vielä leikata hieman", vastasin. "En voi enää leikata, koska laitoin jo lakkaa, geeliä, vaahtoa, aineita, psilosybiiniuutetta ja rotanmyrkkyä.", kuului vastaus. Tässä vaiheessa kyynel meinasi pirskahdellen valloittaa sarveiskalvoni. Keräsin rohkeutta ja sanoin: "Vai niin, olisitte voineet kyllä jossain vaiheessa kysyä, onko näin hyvä.". Tässä vaiheessa huomasin, että tämä joku alkoi selkeästi valmistella eräänlaista loitsua, joten päätin häipyä paikan päältä. Astuin ovesta ulos juuri ennen kuin kuulin jonkun huutavan "Pakarabakedebibibiaa!" ja räjähdyksen. Sitten muistin unohtaneeni sotasaaliin, 60€ paikan päälle. "Se on varmaankin jo menetetty", ajattelin ja lähdin kohti kotiani apein mielin. 60€ kun tuhositte hiukseni, kiitos siitäkin vähästä! Olin allapäin, sillä tiesin, että jälleen kerran tulisi Tokio Hotellin uusimmalle ja saksille käyttöä. Tällä kertaa sakset eivät kuitenkaan olleet ranteita, vaan hiuksiani varten. Nyt kyllä odotan innolla, mitäköhän huomisista Salkkari-kuvauksista tulee!
The karmaiseva End.
Lopuksi haluaisin vielä kertoa, että vuodatan surun karvaita kyyneliä. Taidan lainata pikkuveljeltäni Sakarilta nyt villapaidan ja menen juomaan kokista.
PS. Pic unrelated
