kokonaan ilman puhelinta. kukaan ei soittaisi.
huolestuisivatko ystäväni? tulisivatko ovelle
kolkuttelemaan ja haistelemaan postiluukusta?
säikäyttäisinkö heidät huutamalla madalletulla äänellä:
”ah, antakaa minun kuolla, nyt olen saanut elää riittämiin.
tämä on toiveitteni päätepiste. oi siunattu hetki!”?
outoon pyhyyden tunteeseen sekoittui hiljalleen kotoisaa
naurettavuutta,
ja päätin palata asiaan aamulla."