IRC-Galleria

Joskus ottaa pattiin ihan älyttömästi kun joutuu kohtaamisiin idiootin kanssa. Tekisi mieli antaa palaa ihan täysillä mutta kun ei voi. Omaa mitätöntä egoaan korostavat ihmiset ovat kohtalaisen ärsyttäviä. Sen sijaan että kävisi rähjäämään, pitää mölyt mahassaan, istuu posket kiukusta punaisina ja avautuu Irc-galleriaan.
Kyllähän mä jo tällä ikää tiedän ettei elämä aina ole reilua ja omalla toiminnallaan vaikuttaa monesti asioiden kulkuun joko negatiivisesti tai positiivisesti.

Kävin eilen viemässä Bloodpitin viisumihakemukset ja siinä ratikassa istuessani kuuntelin ympärilläni olevia ihmisiä. Samalla tuli mietittyä omia näkemyksiään elämästä yleensä.
Perushelsinkiläiseen malliin toki istuin khuulisti ja tuijottelin ikkunasta pihalle (sen mitä näki, koska eilen oli uskomattoman tumma päivä). Ensimmäisenä kiinnitin huomiota arviolta reilun 10 vuotta elämää nähneisiin pikkupoikiin jotka sokerihumalapäissään (ne sen sanoi, en mä) hihittelivät liki kaikelle. Pahimman naurun laannuttua poikakolmikko alkoi jutella armeijasta. Yksi totesi ehkä menevänsä sivariin. Se kuulosti vanhan kurpan korviin aika hauskalta, koska ennenhän sinne inttiin vaan mentiin - se oli jokaisen pojan velvollisuus ja armeija-ajan tiedettiin olevan edessä yhtä varmasti kuin jokavuotinen joululaulujen tulva. Nykyään miehilläkin on sen asian suhteen jopa valinnanvaraa; tietty velvollisuus on edelleen olemassa mutta siitä suoriutumiseen on erilaisia keinoja. Mulla on tuttuja, jotka ovat hoitaneet tuon velvollisuutensa menemällä suoraan inttiin, osa on hakenut lykkäystä (olen jopa muutaman puoltolauselman kirjoittanut), osa on hakenut vapautusta eri keinoin ja osa on istunut vaaditun ajan kaltereiden takana. Jokaisen päätöstä kunnioitan. Sotiminen ylipäätään -kuten kaikki muukin tappelu- on maailman turhinta puuhaa. Suurin osa maailman sodista lienee uskonsotia ja tämä on jotain suunnattoman käsittämätöntä. Ihmiset sotivat sellaisen asian varjolla ja puolesta, jota kukaan ei oikein kunnolla ole pystynyt todistamaan. Itselleni uskonasiat eivät koskaan ole olleet mitenkään läheisiä ja olenkin aiheen suhteen hieman skeptinen. Ymmärrän kyllä uskovien ihmisten näkökannan, mutta se ei vaan tällähetkellä ainakaan ole mun juttu.
Jos tässä siirtyy ajattelemaan uskojuttuja niin ainoa asia mikä ärsyttää, on uskon tuputtaminen. Mun mielestä jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta uskon kauppaaminen tai jopa väkisin tyrkyttäminen on ihan tv-shop-osastoa. Siinä vaiheessa kun oven takana aletaan ravata Raamattu ojossa kiusaksi asti, mennään jo ahdistelun rajamailla. Mutta jostain kumman syystä näille laupiaille samarialaisille ei saisi sanoa pahasti, koska se on merkki lähestulkoon pakanallisuudesta ja herjaamisesta. Saahan puhelinkauppiaallekin monien mielestä lyödä luurin korvaan - miksei samaa saisi tehdä em. henkilöille?
"Kiitos vaan mutta ei kiitos! Ei kiinnosta!"
Meniskö siinä sitten taivaspaikka?

(Huomasin muuten että tää mun tänkertainen merkintä on aikamoista aasinsiltojen virtaa, heh)

Näin sanoi testi.. heh.
http://plaza.fi/ellit/testit/sinustako-maajussille-unelmamorsian

Hyvä pientilallisen vaimo

2.11.2006

Sydämessäsi palaa tuli ja se väpättää maajussin suuntaan. Rakastat villapaitaisia miehiä, eläimiä ja luontoa, piskuisen kasvimaan kitkemistä ja puusaunan lämmittämistä. Mutta tätä kaikkea siedät vain varsin pienimuotoisena. Olet ehta viherpipertäjä ja luomuhenkinen. Lammasta et teuraaksi hennoisi laittaa etkä kanojen munia kerätä, ellei kananen itse anna siihen lupaa. Samanhenkisen maajussin kanssa elosi tulee olemaan mitä lämminhenkisintä. Etsi siis maajussi, joka jakaa samat arvot. Maanviljelys tai karjanpito eivät ole teille elinkeinoja, vaan elämäntapa.

Olet myös nokkela tyyppi, joten luultavasti keksit maallakin tavan jatkaa nykyistä uraasi ja harrastuksiasi. Ystäviäsikään et unohtaisi, vaikka bönde kutsuisi. Onnea!

Oli aika levoton yö. Muistan nähneeni kaikenlaisia unia.
Tänään on mietityttänyt viime yönä Tervossa mökillä viettämäni aika. Siellä oli mummi ja kissakin. Kissaa ei kyllä mun aikana koskaan ole Tervossa ollut, mutta äitin lapsuudessa kuulemma kyllä. Kummallisesti mummi majaili saunatuvassa joka olikin hieman erilainen kuin mitä se oikeasti on. Siellä nukkui myös äskettäin edesmennyt mies ja mummin kanssa juteltiin ihan hiljaa että saatiin jutella keskenämme eikä herätettäisi sitä. Mulla oli kauhea kiire, koska auto odotti ja mun piti lähteä eteenpäin. Tuo varmasti kuvastaa sitä katumusta, joka minulla on edelleen siitä ettei muka koskaan ollut aikaa olla. Mulla on edelleen ihan kauhea ikävä mummia ja nytkin kun ajattelen sitä meidän pikkuriikkistä mummelimammelia, tulee väkisin tippa linssiin.
Ihmiset, koettakaa löytää aikaa ihmisille joita rakastatte. Jo puhelinsoittokin on tärkeä - kunhan vain on yhteydessä. Jos jossain maailman vaiheessa keksitään aikakone niin olisin ensimmäisten joukossa menossa muutaman vuoden taaksepäin kertomaan mummille miten tärkeä ihminen hän mulle oli - ja on aina. Tuskin se mitään olisi muuttanut. Onneksi muistin kuitenkin kertoa sen mummille vielä hänen eläessään, mutta omasta mielestäni liian harvoin.
Onneksi on edes unet, joissa silloin tällöin tapaan edesmenneitä ihmisiä. Ennakoivista unista en niinkään piittaa, vaikka sellaisiakin valitettavasti silloin tällöin näkee. Ne ovat kylläkin sellaisia nopeita välähdyksiä ja herättyäni tiedän jotain tapahtuvan. Yleensä kylläkin ikäviä, mutta joskus myös hieman korneja. Esimerkiksi olin töissä aikoinaan Lahden hiihtojunassa ja otin päivällä muiden junaemäntien kanssa pienet nokoset. Kimposin yhtäkkiä ylös ja totesin Myllylän ja Kirvesniemen kärähtävän dopingista. Työkaverit eivät oikein ottaneet uskoakseen, mutta mä olin asiastani satavarma. Taisi olla seuraava päivä kun asia uutisoitiin :-)
Välillä näen unia myös sota-ajoilta. Olen juossut pakoon kylään tulevia vihulaisia ja olenpas ollut saattelemassa rintamalle myös ukkiani, jota en ole koskaan tavannut. Ukki on ollut myös unissani kauempana tummana hahmona, turvallisena sellaisena, kuokka kädessään Tervossa pellon laidalla. Se oli juuri mummin kuoleman jälkeen. Samassa unessa mummi hyppeli pihalla kesämekossaan nuortuneena ja onnellisena. Yritin selittää mummille että mulla on kauhea ikävä ja mummi lohdutteli että hänellä on nyt hyvä olla! Niin kai se on. Omaa ikäväämmehän sitä aina suretaan, kun toisella saattaa todellakin olla asiat paljon paremmin.
Onneksi on hyvät unet olemassa.

Olet 87% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

Onneksi olkoon, alkoholisoitumisesi on 87% varmaa. Pullot esiin ja juhlimaan tätä hienoa merkkipaalua! Lauantai-iltasi tulevat sisältämään viinaa, viinaa ja kaikista eniten: viinaa!

http://www.ranteetauki.org/testit.php

En ookaan muistanut kertoa tästä mitään.
Ympärillä elävät ihanat ihmiset olivat multa tietämättä juonineet jo parin viikon verran mulle yllätysbileitä. Oli hauskaa kun tyypit kertoili kaikkia tilanteita missä homma oli meinannut paljastua. Tajusin itsekin monta asiaa jälkikäteen joita olin aina sillä hetkellä hieman ihmetellyt.
Kuulemma voimallinen "en juhli merkkipäivääni"-line oli saanut aikaan vastaiskun; "juhlitpas perkele!"
Olin alakerran kahvilassa duunissa iltakasiin ja käpsyttelin siitä kotiin puhuen milloin kenenkin kanssa puhelimessa. Kotiovella olin vielä puhelimessa äitin kanssa ja oven aukaistuani Maria loikki eteiseen vastaan todella riemukkaana. Piti lopettaa puhelu äipän kans koska aloin olla hitusen ihmeissäni.. Kädestä mut vietiin keittiöön jossa oli muutamia ihQuja ihmisiä ja lisää tulossa. Lahjojakin sain - kovia paketteja ja nestemäisiä paketteja. Mutta myös todella mahtava Taxi-kakku. Kakun merkitys jäi itselleni epäselväksi..hah. Siinä meni itselleni tehty lupaus lorvailla kotona Private Linen Nosturin keikkaan asti, kuvata video ja tulla heti keikan jälkeen kotiin. Mun ekat yllätysjuhlat! "Lahjojen" saaminen Nosturissa heti alkumetreillä oli sen verran kiivasta, että ilo alkoi olla ylimmillään. Onneksi ilonpitoa ei tullut jatkettua kuitenkaan niin että olisi taasen hiipinyt neljän ruuhkassa kotiin vaan baarin ovet sulkeutuivat selän takana sillä kertaa jo kolmen maissa.
Oli kivaa, kiitos kaikille hengessä ja mukana olleille!

Ei häviäjiä. Pelkkiä voittajia.
Peli sai uutta potkua Berliinin fiilaamisesta. Jos ei tullut tiettyä lausetta suusta, joutui vetämään rangaistusfisun. Oma jääräpäisyys kostautui yhden vedetyn voittofisun jälkeen kahtena rangaistufisuna. Sitten oli jo pakko taipua toistamaan tuo viikonlopun aikana kymmeniä kertoja kuultu lause. Kymmenkunta fisua myöhemmin loppui kaupasta hankittu huono fisu ja hytissä askarreltu aito fisu ja olikin erittäin luonnollista siirtyä jatkamaan juhlia Tampereelle koko köörillä. Tuliaisjuomat meni jo laivalla eikä tuliaiskarkkejakaan ollut enää Tampereelle päästessä - jostain kumman syystä tuliaismuovipussi ui kaljassa (?) ja litimärät karkkipaketit ei olleet just sitä mitä halusi raahata pitkin kyliä ja baareja, joten ne lensi matkan varrella harakoille.
Tallinnassa oli kivaa, tosin tuli oltua ihan perussuomalainen mitä alkoholin käyttöön tulee. Tosin onneksi sitä osaa kuitenkin kävellä yleensä ihan omin jaloin. Pieniä nukahtamissessioita ei lasketa. Olisihan sitä tietysti voinut vähän rauhallisemminkin ottaa. Tosin reissun funktio tuli siinä suhteessa toteutettua ihan niinkuin arveltiin jo ennakkoon.
Menomatkalla kävin laittamassa jalalla koreasti jonkun herran kanssa, joka tuntui olevan enemmän kenollaan maassa kuin laittamassa jalalla koreasti. Vauhtia tanssista ei puuttunut. Kun herra saatteli meikäläistä tanssishown jälkeen pöytään meni jalat alta vielä viimeisen kerran ja koska leidit saatellaan pöytään kädestä pitäen, vetäisi herra allekirjoittaneenkin mukanaan lattialle. Voi voi kun olis ollut videokamera mukana.
Nyt pitää ruveta kattomaan mitä Wisteria Lanella tapahtuu tänään. Täydelliset naiset. Oma olo ei vastaa tv-ohjelman nimeä mut kyllä se katos tästä taas.
Feel Berlin.

Joskus sitä huomaa olevansa väsynyt. Eilen tuli sellainen olo kun rahjustin toisen duunin jälkeen kotiin. Totesin olevani ihan rikki, vanha ja väsynyt. Siinä itsesäälin kourissa pyöriessäni meinas melkein tulla itku matkalla. Kotiin tultua olikin jo liki marttyyrimainen olo kun "piti" vielä lähteä käymään kaljakaupassa ja tuoda samalla kotiin jotain sipsejä sun muuta. Eli meillä on tänään Halloween-bileet. Osallistujakunta on pienentynyt viime vuodestakin - joka tosin on ihan ymmärrettävää, koska ei kaikki aina jaksa pukeutua ja säätää asuja ja lisäksi aika paljon tuttuja on kiinni muissa hommissa tai reissussa.
Eilen oli sen verran kiireinen päivä eli meikäläisenkin asuvalinta oli pakko vaihtaa. Saas nähdä mahdunko ylipäätään vampyyrikuningattaren pukuun. Pocahontas meneekin Timolle, koska en ehtinyt hakea jouskaria, squaw-peruukkia yms. Marge Simpson ei onnistu kun ei oo kaupat auki eikä saa keltaisia sukkahousuja.. Eli vaihtoehtoina on edellisvuoden nunna (ei viitsi olla sama kahta vuotta putkeen) tai vampyyrikuningatar. Eli jäljemmästä tulee sitten puku. Perhanan pyhäpäivät, sais olla kaupat auki.
Taidan mennä lorvimaan sänkyyn vielä hetkeks ja katsellaan nouseeko fiilis kun alkaa repiä kunnon supergoottiasua päälle. Se ainakin sopii Kaapelitehtaan Halloween Festivaleihin jonne meinaamme suunnata. Siellä kun on Lordi. Martsa tulee räjäyttämään pankin Keke Ros(e)berg-asullaan. Perfetto.

Meinaan fiilis ja mieli. Työpaineetkaan ei oo tuntuneet pahalta vaan niistä on jopa innostunut.
Tänään-huomenna tsekkailen taas lentoja koska ollaan tossa pienen ryhmän kanssa tuumittu josko lähdettäis pitkälle viikonloppumatkalle Eurooppaan ensi kuussa. Tekis terää koska lomat on pitämättä muutaman vuoden ajalta :-) Yleensä noi ulkomaan reissutkin on olleet enemmän tai vähemmän työmatkoja kun oon ollut bändien mukana. Tosin tokihan niillä reissuilla näkee enemmän kuin normituristi, koska paikalliset roudailee eri paikkoihin ja esittelee innokkaasti maataan ja kotiseutujaan. Kuka esimerkiks voi kehuskella ajaneensa Sixx-nimisellä keltaisella moottoriveneellä Venetsian kanaaleissa? Mä voin :-)
Aika paljon on erilaisia ja erikoisia muistoja. Niitä oon tuossa meidän matkaporukalle hehkutellut ja täytyy sanoa että olisin kovin innoissani lähdössä. Pakko kai se on.
Tosin kotona Keiteleelläkin olisi kovasti mukava päästä käymään mutta taidan joutua odottamaan joulua. Sinne on aika kohtuullisen hankala mennä. Nyt kun alkaa miettimään niin tulee hullu ikävä perhettä. Ei pidä miettiä. Kyllä ne tietää että rakastan niitä. Ja äiti voi käydä taas urkkimassa täällä :-)

Äiti kertoi ottaneensa napakorun. Hyvä äiti! Mut ei enempää lävistyksiä, eihän? ;-)
Josta sitten tulikin mieleeni, että nykypäivänä kun ihmisillä alkaa olla aikalailla kaikenlaisia lävistyksiä, korviksia, implantteja yms., niin mitä tähän tuumaavat joskus aikojen päästä kaivauksia tekevät arkeologit? :-) Tämä sukupolvi kun joutuu manan majoille ja laitetaan maan poveen, niin sinne menee aikamoinen läjä kaikenlaista rautaa (joo joo, titaania ja sellaisia). On siinä parin vuosisadan päästä maata kaivavilla ihmisillä ihmettelemistä kun joka lapiollisella nousee jonkunmoista kilkutinta hiekan seasta.