IRC-Galleria

mirakoo

mirakoo

muokkaa tilaansa

Jo on päivät vieriny..Tiistai 03.04.2007 02:13

Muutto on suoritettu ja tässä tamperelaistuttuani oon ehtinyt käymään jo mökillä toisella paikkakunnalla, Iso-Liimataisen synttäreillä toisella paikkakunnalla ja tänään vieläpä Helsingissä. Helsingissä oli käytävä kun piti siirtää työt tänne eli hakea kaikki tarpeelliset paperit plus siirrellä työtiedostot tälle kannettavalle. Mulla on uus kone, tänään hankittu. Tänään oon sitä yrittänyt tässä muokkailla mun tarpeille sopivaksi.
Tänään illalla sain tavaroitakin purettua eli kai tää kohta jo alkaa näyttämään kodilta. Jos kaikki oikein hyvin sujuu niin vois harkita pitävänsä ens viikonloppuna vaikka tuparit. Meinasin etten pidä mut kun kaikki kyselee.. Kai osa mun tutuista on kiinnostuneita näkemään miten mä asun. Kotihan kertoo ihmisestä jonkun verran. Mä oon jo todennut että saan tästä ihan kotoisen näköisen kun kaikki on paikallaan. Tekis mieli vaan ostaa yks tietynlainen matto.. Se niin sopis tänne.. :-)

Viikonloppuna sain vuodatettua vittuuntuneisuuttani ja tiettyjä pahoja fiiliksiä edes hieman ulospäin. Mä en mielelläni edes ajattele negatiivisia asioita, mutta pikku tujuissa sitä näköjään avautuu siinäkin suhteessa.

Sain perjantain mökkireissulla hyvän mielen lisäksi pullonpyörityksen tuoksinassa kauneimman kohteliaisuuden pitkään aikaan: "Sussa ärsyttää eniten se, ettei sussa ärsytä mikään". Tuo lisättynä siihen, että Ihmiset oikeasti odotti kaks tuntia, että löysivät mut käsiinsä (oli akku loppu ja plaaplaa) ihan vaan siksi että mun tiedetään arvostavan luontoa ja mökkeilyä, oli aika lämmittävä kokemus. Kaikkien pisteet on aika korkealla mun arvoasteikossa tällä hetkellä.

Tämänpäiväiseen Iltasanomien otsikkoon (sivu 7) on hyvä päättää viikonlopun katsaus:
"Naku riehui rokkijuhlissa"

Muuttaminen on perseestäTorstai 29.03.2007 00:23

Väliaikatiedote: Mä vihaan pakkaamista!

Se on kohta se muuttoKeskiviikko 28.03.2007 19:02

Eli tänään pitäis saada viimeisetkin romppeet pakattua.. Huh. Ja illalla tulee Simo ja Saku, huomisaamuna lastataan auto ja hurautetaan Tampereelle. Ettei tää muutto olis liian raskas, koska työ muuttaa mukana, niin tuun maanantaina latailemaan ylihuomenna hankkimaani kannettavaan työtiedostot. Sunnuntaina muutun virallisesti tamperelaiseksi. Mira mansesta, morjes!

Jänskää.

Edit: Piti korjata "moro" muotoon "morjens" josta muotoon "morjes". Sori, tässä ollaan aika semimanselaisia vielä..

**ttu Sika-Harri!Maanantai 26.03.2007 19:08

Miks ihmeessä ihmisille annetaan tollaisia nimiä?! Niinno, kai se helpottaa tunnistamista. Sika-Harri, Amma-Mikko, Salarakas-Martina, Nykäsen Matti.. Toisaalta kyllähän sitä on naureskellen kuunnellut tulevan kotikaupunkini ihmisten lisänimiä jotka poppareiden puheissa vilahtelevat. Haluaisitko sinä olla Perse-Arska? :-D

VideokuvauksissaMaanantai 26.03.2007 14:23

Viikonloppu meni selvinpäin eli olin Kaapelin kahvilassa vähän extrahommissa (muutto vie rahaa!) lauantaina ja sunnuntaina.
Eilen hommista päästyäni suuntasin Messukeskuksen parkkikselle jossa kuvattiin eilen Bloodpitin tuleva video. Oli hauska seurata ryhmän työskentelyä - jopa niin hauska, että lähdin kotiin jotain kahden tietämillä. Vaikka eilen oli lämpimähkö päivä ja yölläkin vielä plussan puolella, ei se siellä ulkona hetikään tuntunut auringon laskettua. Vein pojille vähän vaatteita ja lämmikettä. Oli ilo seurata miten tarkkaa työtä kuvausryhmä ja ohjaaja tekivät; jokainen ilme ja ele otettiin tarkasti ja ainakin monitorikuvan perusteella on odotettavissa hieno video. Soittopätkiä en tarjennut ja jaksanut enää jäädä katsomaan, koska maanantaiaamuisin kello on armoton. Veikkaan kyllä, että ryhmällä on mennyt aika auringonnousuun asti.. Ei oo helppoo olla rokkitähti.
Odotan innolla lopputulosta!

ps. Ai niin ja tällä viikolla kannattaa suunnata torstaina 29.3. Tampereen Klubille (Day Eleven, So Called Plan, The Dash K-18), perjantaina So Called Plan on Muuramessa Riihivuoren laskettelukeskuksen Riihikelossa keikalla (-S-) ja sunnuntaina (Aprillipäivä!) Bloodpit Tampereen Klubilla (-All ages-). Itse meinaan olla noista kahdella keikalla.

Muka-paussiKeskiviikko 14.03.2007 15:25

Kirjoita alla olevat lauseet, mutta silmät kiinni! Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! Haasta sen jälkeen joku kaverisi.

1. Pöydällä on koff pullo: pöydalla on kodd-pullo
2. Mulla on pieni suu: mulla on piwni suu
3. Syökö Gepardi Banaania?: syökö Gebardi Banaania=
4. Elämä on laiffii: Elämä on laiddii
5. Blondeilla on aina hauskempaa!: Blondeilla on aina hauskempaa
6. Ollaanko kameleita toisillemme?: Pllaanko kameleita toisillemme=

Oho! Menipäs yllättävän hyvin! Vaikka 10-sormijärjestelmä onkin joskus tullut opeteltua, on se hioutunut ennen sen oppimista ja sen jälkeen sellaiseksi omaksi ihmeelliseksi 6-7-sormijärjestelmäksi. No hei, mulla on 150-senttisen ihmisen kädet! Ei nää veny kovin laajalle!

Haastan kaikki!

Oli kiva viikonloppu!Sunnuntai 11.03.2007 21:45

Olin vaihteeksi (...) päivä Tukholmassa-risteilyllä. Mennessä esiintyi Uniklubi (aka Sovklubben) ja tullessa Menneisyyden vangit. Olipas rento ja huoleton reissu! Teemu ja Jussi lensivät Emmagaalaan jo seuraavana päivänä, mut muu ryhmä oli palatessakin. Ennen lähtöä en tuntenut kuin em. parivaljakon ja pari bonusihmistä, mutta loppuryhmä osoittautui niin mukavaksi, että palatessa meillä vasta hauskaa olikin. Kummallista kyllä, nyt kun on Idols-tähtien tapaan ollut vähän rankka elämä niin osaa olla suurinpiirtein onnellinen niistä hetkistä kun on oikeasti vilpittömän iloinen ja onnellinen. Tajusin myös viikonlopun aikana henkisen itsetutkiskelun ja -tarkkailun aikana muutamia asioita itsestäni ja läheisistä ihmisistä. Samoin elinympäristöstä. Siinä samalla tuli tajuttua mikä minut saa muuttamaan Tampereelle ja miksi siellä on tullut käytyä niin usein. Tiedän että ihan varmasti ahdistaa jossain välissä, mutta tärkeintä siellä on se välittömyys, joka täällä Helsingissä olisi ehkä samaa kategoriaa kuin vaikkapa Kalliossa. Eikä edes ihan sielläkään. Kun Helsingissä asuvia ihmisiä arvostellaan kylmiksi, kiireisiksi ja koppaviksi, niin kyllähän siinä vinha perä välillä on. Tuon ajatusmallin on saaneet aikaan pääasiassa muualta muuttaneet uudispääkaupunkilaiset. Helsinki on kuitenkin pieni kaupunki verrattuna oikeasti isoihin kaupunkeihin, vaikkapa nyt Pietariin. On sääli että ihmiset pakottautuvat käytösmalleihin joita muut ovat edellä näyttäneet. Mä en jaksa patsastelua, patsastelubileet kiinnostavat jos siellä on tuttuja mutta ei muuten. Nyt kun viikonlopun jäljiltä olemattomat vatsalihakset on kipeinä käsittääkseni nauramisesta, niin oon onnellinen että tein muuttopäätöksen nyt enkä hetkeäkään myöhemmin. Tiedän että tuun olemaan onnellisempi.
(Edit: Tarkoituksena ei ole arvostella yltiöpäisesti Helsinkiä, helsinkiläisiä eikä uudishelsinkiläisiä - sellainenhan mä itsekin oon. Ylläoleva teksti on kirjoitettu väsymystilassa ja saattaa senkin takia kuulostaa turhan jyrkältä. Mutta tolta musta eilen tuntui. Itse oon pienestä kylästä Keski-Suomesta/Savosta kotoisin. Ihan juntti siis. Ja musta on kiva kun välillä saakin olla rauhassa juntti ilman sen kummempia silmäyksiä.)

Silmäpussien kasvatuskilpailuTiistai 06.03.2007 16:06

Aamulla peilistä katsoi raihnainen emäntä, jolle oli yön aikana asennettu silmäpussi-implantit. Hienot ovat, ihan aidon näköiset!

Voi Visa ElectronMaanantai 05.03.2007 19:42

Ei edes jaksa ajatella. Uuden saaminen vie puoltoista viikkoa. God damn. Me idiot.

Voisiko joku kertoa miten oikeasti sanotaan ruotsiksi "Minun täytyy käydä kaupassa"? Kyllä se suurinpiirtein on selvillä mut niitä prepositioasioita vähä jäätiin miettimään.

Leipää ja sirkushuvejaMaanantai 26.02.2007 13:46

Viime viikon saldo:
- töitä ja extratöitä pitkin viikkoa
- kipeän selän osittainen parantuminen kohti viikonloppua (nyt ei koske enää kuin vähän)
- visiitti Allerin bileissä (Seiskan bileet + Telvis-gaala) torstaina. Serviisit tuli hyödynnettyä.
- perjantai-ilta heti extratöiden jälkeen kotona punkan pohjalla
- lauantai Tampereella (siellä oli kivaa ja mieli piristyi. Näin paljon tuttuja ja tuli kyläiltyä ja pyörittyä monessa paikassa)
- Sunnuntaina Skenen ja Sakumikon kans pizza-leffa-yhdistelmöintiä kunnes Peilfeissi-ryhmä tuli noukkimaan kyytiin kohti Helsinkiä
- Kotona sama lorvailu jatkui paitsi keitin kyproslaisia uusia perunoita ja valmistin omasta mielestäni ihan syötävää tofu-halloumi-pihvinkorviketta

Maanantaiaamu alkoi nihilistitarkastajan myöntämällä 80 euron tarkastusmaksulla, koska olin ehtinyt astua laiturialueelle ennen kuin piletti oli kilahtanut puhelimeen. Kiitos. Tulette saamaan valituksen.