IRC-Galleria

Tyttäreni kysyi minulta taannoin: "Äiti, mikä on fiksuin puolue Suomessa?" Vastasin hänelle, ettei sitä voi sanoa. Perustelut pohjaan vanhaan viisauteen: "Ei ole politiikkaa ilman taloutta". Taloutta taas on viime kädessä mahdotonta ennustaa. Vaikka ekonomistit kuinka tekisivät arvioitaan (oman tai muiden edun vuoksi), ei heiltäkään voi saada täyttä varmuutta siitä, mitä taloudessa tulee tapahtumaan.
Puhutaan, että kulunut hallituskausi oli vaikea, koska kukaan ei voinut odottaa eurokriisistä niin laajamittaista. Itse taas vaistosin jo vuonna 2008, että tästä kriisistä tulee sellainen, jonka vaikutukset ulottuvat laajalle "lumipalloefektinä". Yhden ainoan poliitikon (demareiden riveistä) muistan tuolloin todenneen, ettei kukaan voi tietää, kuinka kauan tätä vielä kestää. Minulle oli itsestään selvyys, että talouden suossa tullaan rämpimään - ja pitkään.
Kuinka ollakaan, osasin syksyllä ennustaa sen, että Keskusta tulee nousemaan ja näinhän siinä kyselyiden mukaan kävikin. Itsellenikin tuppaa vaalikoneista tulemaan Keskustaa (tämän lisäksi vähän myös esim. Demareita ja mm. Piraattipuoluetta _??_) No, vielä en ole äänestyspäätöstäni tehnyt, mutta sen verran aion katsoa, ettei ehdokkaani ainakaan ole "tavallinen-duunari-koulutusta-vailla-ymmärtää-arkea"- kortilla ratsastava pekka-perus-jätkä. Mielestäni näet eduskunnassa istuvilla tulisi olla hyvä ymmärrys taloudesta, historiasta ja yhteiskuntatieteistä yleensäkin. Joko koulutuksella tai itse oppineena. Mutta tavallisen duunarin ymmärtäminen ei riitä, eikä se mielestäni ole valintaperuste kenellekään ehdokkaalle (julkkisehdokkaista puhumattakaan!)
Joka tapauksessa vaalikoneiden kehittäjät saisivat mielestäni lisätä koodipohjiinsa muutaman kysymyksen lisää. Tässä olisi yksi:
"Pitäisikö opiskelijoiden saada tehdä rajoituksetta töitä menettämättä tukiaan?". Itse vastaisin tähän "kyllä", koska mitäpä se haittaisi jos joku opiskelija elättäisi itsensä paremmin ilman sosiaalitukia ja työtä tekemällä, jos siihen vain kykenisi? Mitäpä se haittaisi ketään, jos opiskelija maksaisi työstään veroa?
Vaalikoneet ovat mielestäni yleisesti ottaen muutenkin liian suppeita.
Mukavaa tulevaa äänestyspäivää kaikille!

Uuden elämän siemenen englanninkielinen käännös on nyt valmis ja on tilattavissa mm. seuraavasta linkistä:

http://www.goodreads.com/book/show/23618819-the-seed-of-new-life?from_search=true

Koska uutistyö on kutsumustyötä minulle, päätin ryhtyä tekemään pieniä uutisvideoita myös vapaa-ajallani. Minulle annettiin pieni videokamera käyttööni, josta löytyy ainakin rec –nappula :) muita ”koreuksia” ei paljon olekaan, mutta jos vehje kuitenkin toimii ja sillä voi kuvata, niin se ajaa asiansa. Olenkin aina ollut sitä mieltä että turhaan ”hifistelevät” kuuluvat elokuva-alalle töihin, eivät uutisiin ;)
Youtuben ja sosiaalisen median ansiosta tiedottamiseen eivät ole enää etuoikeutettuja pelkästään mediatalojen toimittajat ja sanomalehdet, vaan nykyään kuka tahansa voi tiedottaa. Opinkin tyttäreltäni juuri uuden termin: ”tubettaja”. Nykyajan nuoret viestivät paljon erilaisten nettiblogien ja esimerkiksi youtuben kautta ja siksi kuvaaminen, toimittaminen ja monet muut entiset ”media-alan” työt, voivat nykyään olla jokaisen alana - ainakin vapaa-aikana.
Aloitin näiden videoiden tekemisen tietoiskulla Ihmeiden Oppikurssista (jota itsekin opiskelen) ja siirryn mahdollisesti myöhemmin muistakin aiheista tiedottamiseen, kunhan ehdin. Video löytyy tämän linkin takaa: https://www.youtube.com/watch?v=1huBiVBlKZ4
Facebookissa Ihmeiden Oppikurssin sivulla kyseinen video keräsi parissa päivässä miltei 70 tykkäystä eli ilmeisesti se on löytänyt yleisönsä.
Suunnittelen myös avaavani tänne irc –galleriaan oman tiedotevideogalleriani johonkin albumiin.

Minulle on kerrottu Mika Waltarin sanoneen: ”Jos haluatte vielä minut henkilökohtaiseen helvettiin, niin laittakaa minut huoneeseen, jossa on kaikki kirjoittamani kirjat ja pyytäkää minua korjaamaan ne.”
Hän on tuolla lauseellaan kiteyttänyt hyvin sen, mikä on varmasti monen kirjailijan ajatuksena. Omiin sielun tuotoksiin suhtaudutaan suurella herkkyydellä. Eräs kirjailija vertasi aikoinaan kirjaansa lapsen syntymään. Hän kertoi, että kirja-arvostelut tuntuvat siltä, kuin olisi juuri synnyttänyt vauvan ja joku tulisi katsomaan sitä ja arvioimaan sitä.
Jos tätä vertausta ajatellaan, niin kirjoittamisen aikahan on vähän kuin raskauden aika. Kirjaa vaalitaan ja sen kasvattaminen vie aikaa ja energiaa. Samalla siitä ollaan kuitenkin innoissaan ja sen ”pullistuminen” (metaforisesti ilmaistuna) näkyy ulospäin ja synnyttää odotuksia.
Mutta mitä voimme odottaa? Voimmeko tuomita lopputulosta, jos kirjoittaja on purkanut kirjaansa syvimmät tuntonsa ja ajatuksensa? Kenties hän on jakanut kokemuksensa, jotta voisi samalla auttaa muita ihmisiä. Emme voi asettaa ennakko-odotuksia kirjalle, sillä siitä tulee sellainen, kuin siitä tulee. Niinhän lapsikin syntyy tähän maailmaan; sellaisena kuin hän on.
Olen kuluneina viikkoina kääntänyt ensimmäistä kirjaani (jos ei 8-vuotiaana kirjoittamaani satukirjaa lasketa) englanniksi. Käydessäni läpi teosta sivu sivulta, on mieleni ruoska viuhunut. Pilkku puuttuu täältä, pieni tai iso kirjain sieltä, ajatusviivoja ja lainausmerkkejä sekaisin, liikaa toistoa (esim. masennukseen liittyen)... Nythän minulla on mahdollisuus korjata ne englannin kieliseen versioon.
Mutta loppujen lopuksi, haluanko minä käydä henkilökohtaisessa helvetissä? Haluanko minä tuomita oman ”lapseni”? Vai katsoisinko sitä vain niin, että tällainen tästä ”lapsesta” tuli? Kaikkine ominaisuuksineen se on mitä on.
Joka tapauksessa kääntäminen on ollut mieluisaa puuhaa, vaikkakin se on vaatinut minulta sinnikkyyttä, peräänantamattomuutta ja aikaa. Olen samalla päässyt uimaan muistojen meressä. Katsellut vedet silmissä kohti menneisyyttä.
Muistelen myös taiteilijaystäväni sanoja: ”Ajan myötä muistot asettuvat kehyksiin.” Ja kehykset vievät huonoiltakin asioilta voiman ja kauniiden muistojen raamit hohtavat kultaisina.
Haluan katsella ilolla kirjaani – lastani - joka on mitä on.
(Ensimmäisen kirjan käännös on muuten pian valmis.)

Kävin taannoin mielenkiintoisia keskusteluja kuvauspäivän aikana - kuten yleensäkin toimittajien kanssa. Toimittajathan ovat lähes poikkeuksetta humanisteja ja heidän kanssaan tulee juteltua yhteiskunnasta, politiikasta, oikeustieteestä; pikemminkin näin, kuin esimerkiksi auton korjaamisesta.
Jossakin määrin näen itsenikin toimittajana. Olenhan siitä ammatista haaveillut jo nuoresta asti, mutta päätynyt erinäisten kuvioiden johdosta kuvaajaksi. Olen toki toimittajan työtäkin tehnyt ja pitänyt siitä kovasti. Esimerkiksi opiskeluaikoina olin radiossa harjoittelussa ja nuorempana tyttönä tein Hangon Lehteen avustajana töitä.
Ehkäpä siksi päässäni onkin kaikenlaisia aivoituksia, joista nyt tähän kirjoitan viimeaikaisimmat.
Ajatukseni on, että jokainen ihminen on tietyllä tapaa reportteri sosiaalisen median myötä. Mehän omalla tavallamme toimitamme juttuja arjesta: perheestä, kodista, siivouksesta, ruuan laitosta ja matkailusta. Kokoamme suuria kuvareportaaseja matkustaessamme. Levitämme valtavasti tietoa esimerkiksi matkablogien myötä ja kokonaisina nettikuva-albumeina, joita on kuvattu eri puolilta maailmaa.
Kameratekniikasta nykyaikana viis veisataan: sehän on jo - kauniimpaa sanaa käyttääkseni sen rais-alkuisen sijaan - tärvelty. On kännykkäkameraa ja go-prota, joiden varhaisemmat versiot varsinkaan, eivät turhalla laadulla koreilleet. Lehdet ja televisiokanavat eri puolilla maailmaa kuuluttelevat katsojien videoiden perään. Lähetä kuvaa, lähetä videota, oletko amatöörikuvaaja? Tervetuloa kaikenkarvaiset materiaalit.
On kliseistä puhua median murroksesta. Siitähän on kuulemma puhuttu jo toista kymmentä vuotta. Mutta fakta on se, että sosiaalinen media on jyrännyt oman osuutensa tiedottamisesta. Jokainen ihminen voi toimia omalla tavallaan reportterina.
Tiedon jakelu on muuttunut. Emme hae enää perinteisesti informaatiota yksinomaan sanomalehdestä tai television uutisista. Perinteinen sanomalehtimies on kuollut ja kuopattu.
Journalistinen laatu on eri asia. Voi toki olla luotettavampaa tietoa lukea esimerkiksi Helsingin Sanomien kuukausiliitteen reportaasia, mutta toisaalta myös reissublogit ja facebookissa julkaistut kuvakokoelmat tarjoavat vähintäänkin yhtä rehellisen kuvan esimerkiksi Indonesian matkalta. Pystymme tällaisistakin matkakertomuksista päättelemään paljon ja tiedonhakumme on huomaamattakin käynyt sosiaalisen median kautta sanomalehden sijaan.
Poliitikoistakin etevimmät ovat ymmärtäneet sosiaalisen median voiman, kuten twiittaavat ministerimme ja Barack Obama, jonka HS:n 4.2. ilmestyneessä lehdessä kerrottiin tehneen vaalikampanjaansa suuresti sosiaalisen median kautta. Poliitikothan voivat järjestää omaa tiedottamistaan myös nettiblogien ja vaikkapa twitterin avulla. He eivät aina tarvitse mediaa tiedottamiseen. Tällaisessa tapauksessa media puolestaan päätyy usein siteeraamaan "bloggaavan" tai "twiittaavan" ministerin tai muun poliitikon sosiaalisen median sisältöä.
Kenties tämä kaikki johtaa lopulta siihen, että meillä on tulevaisuudessa valtavasti työttömiä toimittajia ja kuvaajia. Sankoin joukoin puolestaan löytyy sosiaalisen median "toimittajia". Meitä tavallisen arjen sankareita raportoimassa elämäämme maailman eri kolkista aina omaan kylpyhuoneeseemme asti - kenties sisustusartikkelin parissa.

Erinäisten tapahtumien kautta tuli puhetta ihmisten yleisistä moraalikäsityksistä ja sehän sai taas käteni syyhyämään, että nyt täytyy kirjoittaa. (Valmistautukaa tulivuoren purkaukseen.)
Muistan aikoinaan, kun lukioaikaan käsittelimme moraalia psykologian tunnilla - vai olikohan filosofia, en muista tarkkaan. Opettaja esitti taululla erilaisia käsityksiä ja arvioituja prosenttilukemia siitä, kuinka pitkälle ihmiset yleensä pääsevät. Taisi olla niin, että 90% ihmisistä ei ikinä pääse sitä ajatusta pidemmälle, että ”jos sä teet mulle näin ni mä teen sulle noin”. Vai olikohan prosentti hiukan pienempi, en ihan tarkkaan muista, mutta joka tapauksessa pointti oli se, että suurin osa ihmisistä ei koskaan pääse tuota ajatusta pidemmälle.
On huvittavaa, miten ihmiset riidoissaan sekoittavat toisiinsa kuulumattomia asioita keskenään. Esimerkiksi jos tarvitset toiselta ihmiseltä jotain ja hän sattuu suuttumaan sinulle, on heti seuraava luonnollinen repliikki yleensä: ” Jos sä sanot noin, ni mä en sit lainaa sulle sitä tai tätä” tai ”Jos teet niin ni sit en anna sulle sitä tai tätä”. Ikäänkuin kyydin tarjoaminen, kirjan tai auton lainaaminen (esimerkkejä kertoakseni) liittyisivät jollakin tavalla erimielisyyden aiheeseen.
Tavallaanhan siihen asiaan, josta erimielisyyttä on, sekoitetaan näin sellaisia asioita, jotka eivät taas liity aiheeseen tippaakaan.

Käsittämättömän monilla ihmisillä on edelleen tällainen ajattelutapa. Sitä esiintyy kaiken ikäisillä ihmisillä leikki-ikäisistä ainakin kuusikymppisiin asti. Merkillistä, että ihmisen kehon ja aistien kehittyessä, sekä kokemuksen lisääntyessä, moraalikäsitys ei välttämättä muutu leikki-ikäisen tasolta miksikään.
Olen todennut, että ihmiseltä, joka omaa tällaisen moraalikäsityksen, ei välttämättä kannata pyytää apua. Varsinkaan ,jos hän sattuu olemaan niin läheinen, että riitoja syntyy helposti :)Tai sitten, jos on sellaiselta ihmiseltä sattunut apua pyytämään, ei kannata alkaa riitelemään :)

Menin ja tilasin sen uuden pc-kannettavan nyt sitten. Taivutaan voimattomina suuren Microsoftin ja Windowsin edessä, kuin Nokia konsanaan...
Ei voi mitään, täytyy vain aloittaa valmistautuminen avoimen yliopiston journalistisen työn opintoihin. Saapa nähdä mitä se poikii ;)

Miten paljon voikaan kirota vanhaa mac-järjestelmää, joka ei suostu tukemaan MITÄÄN nykyisistä tarjolla olevista selaimista tai esim. flashplayeria. PC-pöytäkoneen menin tyrimään itse, kun yritin sitkeästi asentaa siihen Linuxia, jota taas se pöytäkone ei suostunut tukemaan. (Matin mukaan siinä liikutaan jo sellaisella tieteen alalla, johon mun skillssit ei enää riitä eli järjestelmä on periaatteessa asentunut, mutta ei suostu käynnistymään muussa kuin recovery modessa) Nyt mun kotona ei toimi enää kunnolla mikään mikä liittyy tietokoneisiin. Mäkistä ei löydy skanneri/tulostimenkaan ajureita. Nyt olis hakusessa pc-läppäri (tältä vuosikymmeneltä, anyone...?) PC vain siksi, että suurin osa kaikesta mitä netissä on, on suunniteltu toimimaan peruswindows ihmisten perus pc koneilla. Että jaksaa *ituttaa kun näitä asioita flunssaisena setvii.
Aloita siinä sitten journalistisen työn verkko-opinnot avoimessa yliopistossa ja toivo, että ne käyttää jotakin ikivanhaa järjestelmää, jota kivikautinen kone tukee...

Kirjojani on tähän mennessä nähtävästi lainattu ainakin 350 kertaa eri kirjastoista kautta maan! :) Tämä käy ilmi rahasummasta, joka minulle on tilitetty Sanaston toimesta. Kiitos ja kumarrus Sanastolle, joka valvoo tekijänoikeuksia ja paljon muutakin!

Tämä asia on sen verran pinnalla ollut viime aikoina, että pitääpä nyt kirjoittaa sitten pieni kannanotto.
Olen kuullut sanottavan esim. että " yle -vero on sama asia, kuin minun pitäisi maksaa maitoveroa, vaikken juo maitoa". Yle-veroa on kritisoitu paljon.
Tässä täytyy nyt ottaa huomioon esimerkiksi sellainen asia, että jokainen ihminen, joka on koskaan Suomessa opiskellut/tehnyt työtä/ostanut tuotteita/palveluja on maksanut veroa. Jos ei tuloveroa niin vähintään alvia tai jotain muuta lukemattoman monista veroista, joita tämä maa päällään kantaa. Ja näin ollen tullut tukeneeksi myös sellaisia asioita, mitä ei välttämättä haluaisi tukea.
Verojen lisäksi on olemassa myös muutakin "epäsuoraa" palveluiden tukemista. Sanotaan nyt vaikka, että ostat tuotteesi K-marketista. Silloin tuet Keskon palveluita. Kesko mainostaa esim. mtv 3 kanavalla. Näin ollen, tahtomattasi tai tahdostasi, olet myös pienellä osalla tullut tukeneeksi mtv 3:sta.
Yle on Suomen virallinen tiedotuskanava myös hätätilanteissa. Tämän lisäksi Yle tarjoaa myös esim. viittomakieliset uutiset kuuroille, uutisia ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi ja saameksi. Näin ollen se palvelee myös vähemmistöjä, joita mikään muu valtakunnallinen tv-kanava ei Suomessa palvele noin kattavalla uutistoiminnalla.
Nelosen Uutiset esitti taannoin järkyttävän uutisen, jolla kritisoitiin Yle-veroa. Tässä uutisessa oli mielestäni törkeällä tavalla käytetty hyväksi vaikeasti kehitysvammaista ihmistä, joka oltiin napattu uutisen "uhriksi". Tämä kehitysvammainen ihminen oli selkeä ääritapaus. Hän joutuu maksamaan Yle-veroa, vaikkei ylen palveluita kykene käyttämään. Kuitenkin hän myös todennäköisesti maksaa muitakin veroja ja tulee niillä tukeneeksi paljon muutakin.
On mielestäni kuitenkin helpotus, että "kivikautisesta" tv -lupajärjestelmästä luovuttiin. Nyt ei köyhien ihmisten enää tarvitse ainakaan lupatarkastajaa pelätä ja köyhimmät opiskelijat on vapautettu verosta. Hyvää on sekin, että verossa on tuloasteikko.
Kritisoidessanne Yleä, ottakaa hyvät ihmiset huomioon, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Ylellä on tarjottavanaan paljon palveluita myös vähemmistöille, näistä mainittakoon esimerkkinä kuurot. Ja tämän sanon puolueettomana freelancerina.
Ja sitten vielä sellainen pieni juttu, että hyvät ihmiset, Ylen työntekijät ovat aivan tavallisia ihmisiä. Kyllä, heiltä voi pudota sormiparisto kuvauskeikalla. Kyllä, he saattavat tehdä inhimillisiä virheitä liikenteessä. Nämä tällaiset tapaukset ja "huikeat" menetykset verovaroissa eivät tarkoita Suomen talouden romahtamista. Taloudessa on Ylellä loppujen lopuksi aika pieni osuus.