IRC-Galleria

joulumieltä!Sunnuntai 28.12.2008 17:51

Vatsa sentään kasvoi tänäkin jouluna, vaikka kaikki muu tässä Jyrki Kataisen talouden talvisodassa kuihtuu.

Ällistyttävän pitkään tässä kaikki kasvoikin. Paitsi ihmiset aikuisiksi ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä.

Olut on hyvä esimerkki. Sitä ostettiin ensin pari pulloa lauantai-illaksi. Seuraava askel oli kuuden pullon six pack. Pian se tuplaantui mäyräkoiraksi. Nykyään olutta myydään ruokakaupoissa 24 tölkin laatikoissa, eikä yhdellä päässyt joulunpyhien yli.

Keskuudessamme elää vielä ihmisiä, jotka ovat siemaisseet vain yhden hörpyn viiniä ja senkin ripille päästessään. Eurooppalaistuneelle polvelle pullo ei ole enää mitään, viiniä myydään nyt kolmen litran pahvikanistereissa.

Seuraavaksi punaviini kai sitten tuodaan tankkiautolla kesämökin kaivoon.

Nykyajan karkkipussit eivät mahtuisi eilisen autoihin, mutta eilisen auto kyllä nykyajan karkkipussiin. Ennen pantiin pikkufiiatin takapenkillä puolen tusinaa suuta makeaksi tulitikkuasikin kokoisesta rasiasta.Nyt niillä entisillä takapenkin kakaroilla on jokaisella oma tila-auto. Sen perä on täynnä joulupukin kontista yli jääneitä konvehtirasioita. Viinipullot sentään saatiin juotua.

Varusmiehet eivät kohta enää mahdu sotilaskodin ovesta munkkikahville, niin paljon miehen mitta on leventynyt. Eikä se mikään ihme olekaan. Makeisia myydään suuremmissa pusseissa kuin jauhoja.

Niitä jauhoja ostavat enää vain pizzerioita pyörittävät ulkomaalaiset.

Ruokakaupat ovat nykyään sellaisia hehtaarihalleja, ettei ilman gps-paikanninta löydä maitohyllyltä jogurttipurkkien luo.Ostoskärry alkaa olla isompi kuin rintamamiestalon perunakellari.

Huolet kasvavat päätä pakottavan suuriksi. Enää ei riitä, että hoitaa oman pihansa. Nyt jokaisen pitää kantaa huolta koko maailmasta ja vielä sen ilmakehästäkin.

TOUKKASALAATTI!Sunnuntai 28.12.2008 17:31

Eikä se ollut mikään pieni mato, vaan kahden sentin mittainen, karvainen tuhatjalkainen, toukka-aterian saaneen naisen aviomies Lars kuvailee salaatinlehdeltä löytynyttä yllätystä.

Inhottava välikohtaus sattui tapaninpäivän iltana Jyväskylässä, kun Lars, hänen vaimonsa ja pariskunnan yhteinen tuttavaperhe päättivät noutaa läheisestä Tourulan McDonalsista ilta-aterian.

Kun sapuskat oli vihdoin saatu pöytään ja nälkäinen porukka alkoi aterioida hyvällä ruokahalulla, inhottava yllätys paljastui.

- Vaimo melkein suuttui ja kaikki muutkin siinä kauhistuttiin, Lars kuvailee tilannetta.

- Meitä alkoi epäilyttää, että entä jos myös hampurilaistemme välissä olevissa salaatinlehdissä on toukkia!

Ceasar-salaatin huipulla köllöttävä toukka näytti niin vastenmieliseltä, ettei porukka uskaltanut syödä ateriaansa loppuun ennen kuin oli syynännyt tarkasti jokaisen salaatinlehden ja tomaatinsiivun.

Korvaukseksi ateria ja jälkkäri

Pilalle mennyt ilta-ateria harmitti Larsia niin paljon, että hän päätti ottaa saman tien yhteyttä salaatin myyneeseen pikaruokaravintolaan.

- Aluksi minua ei meinattu uskoa. Kun sanoin, että voin kyllä tulla näyttämään toukkaa sinnekin, korvaukseksi luvattiin lopulta yksi ilmainen ateria ja jälkiruoka, Lars kertoo.

- Olihan se surkuhupaisa ruoanhakureissu, pettynyt mies pohtii.

- Meillä oli kova nälkä ja olimme ajatelleet, että McDonaldsista ainakin saadaan ateria nopeasti ja helposti.

- Moni muukin asia meni siinä ateriassa pieleen. Emme edes saaneet kaikkiin aterioihin kuuluvia ranskanperunoita. Se salaatin päällä ollut toukka vain kruunasi kaiken!, Lars puuskahtaa.

- Olemme suunnattoman pahoillamme tapahtuneesta, Jyväskylän McDonald's -yrittäjä Ari Taivalsaari kertoi Iltalehdelle.

- Salaatit toimitetaan meille täysin käyttövalmiina, paloiteltuina ja pestyinä suomalaiselta Salico -nimiseltä yritykseltä. On mahdollista, että salaattien pesuvaiheessa tämä on jäänyt huomaamatta, Taivalsaari sanoi.

Taivalsaaren mukaan molemmille pariskunnille ateria on hyvitetty ja asia on heidän kanssaan sovittu.

- Kyllä he lupasivat vielä pysyä meidän asiakkainnamme, hän toteaa.
.
.
.
.
.
.
.
Siis voi vittu mitä ääliöläskejä!! tukehdu toukkiis.

näinSunnuntai 28.12.2008 17:14

Hirvi potkaisi metsästäjää

Naarashirvi potkaisi 76-vuotiaan miehen sairaalakuntoon Ruotsin Jällivaarassa.

Tapauksesta kertoi Expressen-lehti sunnuntaina.

Mauritz Henriksson törmäsi hirveen yllättäen omalla kotipihallaan palattuaan lenkiltä koiriensa kanssa. Henriksson ei ehtinyt tehdä mitään, kun eläin lähti tulemaan häntä kohti.

- Näin vain jonkin ison ja harmaan tulevan kohti, sitten kaikki pimeni. En edes ehtinyt pelästyä. Se tapahtui sekunneissa, Henriksson kuvaili.

Hirven sorkka osui miestä otsaan.

- Pipo putosi päästäni, ja kun olin laittamassa sitä takaisin, huomasin käteni olevan veressä.

Henriksson vietiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hänen vasemman kulmakarvansa yläpuolelle ommeltiin kaksi tikkiä. 12-vuotiaasta lähtien metsällä käynyt mies kiitteli onneaan.

- Hirven painoisen eläimen kanssa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Jos se olisi osunut esimerkiksi rintakehään, olisin luultavasti kuollut, Henriksson sanoi.
.
.
.
.
.
Hitto mikä nysvä,ny yhelle narttuhirvelle pärjää..

vitutus alkaa turhautumisesta Sunnuntai 28.12.2008 02:04

menneepä nyt ikävästi :/
Yksinkertaista: vastaa vaan seuraaviin kysymyksiin ja loppuun haasta pari kaverias tähän. ;D JA OTSAKKEEKSI "TÄMÄ KIERTOON !"

1. Alkaako etunimesi vokaalilla vai konsonantilla?
- Konsonantilla

2. Pidätkö sukunimestäsi?
- aivan paras

3. Onko sinulla pitkät ripset?
- aika lyhkäset..

4. Onko sinulla paljon kavereita?
- vois olla enempiki

5. Mitä olet viimeksi sanonut jollekin mesessä?
- pidä hauskaa kinkkusi kanssa

6. Käytätkö paljon tulostinta?
- sillon ku tarvii,,eli paljo koskaa..

7. Oletko blondi vai brunette?
- ne o mustat

8. Osaatko lumilautailla?
- joo oon aika proo

9. Oletko varattu?
- en

10. Aiotko olla seuraavan puolen vuoden aikana?
- näkee sitte

11. Missä kävit eskarin?
- eskarin??

12. Oletko ikinä nukkunut yötä trampoliinin päällä?
- ennn..

13. Paras perhemarket?
- jaaa-a.. prisma on numero yksi xDD

14. Harrastatko webkamerointia?
- en

15. Kuinka monta yhteysosoitetta sinulla on mesessä yhteensä?
- liikaa ja suurinta osaa en es tunne..

16. Joitko yhtään mehua väkevämpää viime kesänä?
- enempi ku mehua

17. Mitä sait lahjaksi viime jouluna?
- kaikennäköstä

18. Ajatteletko paljon asioita?
- liikaakin

19. Jos olet poika, onko sinulla homohyppyri? Jos olet tyttö, käytätkö hiuslakkaa?
- enpä oikeestaan,,ei näihi paljo tarvi..

20. Istuuko vieressäsi joku tällä hetkellä?
- Kiki

21. Tiedätkö mitä tarkoittaa LP ja jos tiedät niin mitä?
- koulusa LiikuntaPojat, Daa!

22. Onko äitisi koskaan kehottanut sinua kumartamaan Mekkaan, jos sattuu mahaan?
- ei tosiaankaa

23. Oletko tavis?
- buahahahaa,,nauran teille taviksille :D

24. Oletko neitsyt?
- Jep

25. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
-kokonaan? ihmissusi pariisissa

26. Onko sinulla ketään kiikarissa?
- joo nuo naapurit on aika omituista porukkaa xD

27. Uskotko unohtaneesi jonkun ihmisen, jonka olet joskus tuntenut?
- TIEDÄN..

28. Omistatko MP3-soitinta tai iPodia?
- jooo

29. Oletko koskaan ottanut teinipellepeilikuvaa?
- se oo mikkää teini-pelle-peilikuva!

30. Mitä järkeä tässä oli?
- aikani on niiin kallista..

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 03:52

Pikkusisko lyö päätä hankeen, toine laskee lahjoja ja emäntä stressaa ku päätön kana. Näin meillä jouluna :D

plöyyyTiistai 23.12.2008 08:12

ee saa unta ja pää kipiä. Prkl.

[Ei aihetta]Maanantai 22.12.2008 04:27

I can not sleep,
while you hide in the skins of saints and virgins
Cunningly, youve again betrayed us all

Oh I know, my time is wasted by this hatred
Oh I know, this grudge will suck me dry
But maybe youll come and put me out of my misery
One graceful day youll set me free

Wont you drop dead?
You wont fool me with your same old lies
Wont you drop dead?
Cause I have seen whats behind those eyes
Oh Casanova
Wont you drop dead?
Oh Casanova

I can not wait
for you people to bring down your statues
Liberate me and please come clean
But maybe youll come and put me out of my misery
One graceful day youll set me free

Youve again betrayed us all
Now youre bound to fall

But maybe Ill come and put you out of your misery
One graceful day Ill set you free
1. Osaatko seistä päälläsi? helposti

2. Kuinka vanha olit, kun sinulta lähti ensimmäinen hammas? emminä ny muista,eikä oo oikee kettää lähellä jolta vois kysyäkkää..

3. Kuinka vanha olet? 19

4. Kuunteletko nyt musiikkia? Ainahan minä

5. Jos, niin mitä kappaletta? "tää on poikien yö,väsymättä aamuun asti bailataan"

6. Millaisista vaatteista pidät? hupparit ja farkut yleensä se vakio

7. Omistatko yhtäkään bändipaitaa?
joo onkai niitä joku pari

08. Luettele kolme ominaisuutta, mitä ET halua ystäväsi omistavan?
no enpä halua sellasta valehtelevaa epäluotettavaa ja omahyvästä kusipäätä kaveriksi.

9. Oletko joskus kateellinen turhista asioista? mitä sitä turhista?

10. Teetkö paljon heräteostoksia? aina välillä "pakko saaha tuo"

11. Onko joulu mielestäsi kaupallinen juhla, ja perustelut miksi / miksi ei?
no ei,sehä on sen jeesuksen synttäripäivät :D (vaikka oikeesti se kuulema synty kesäkuussa.. tieteellisesti todistettu juttu..) Eli oikeestaan teitä kaikkia on huijattu! mut ihan sama, lahjat on kivoja =)

12. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen nimestä Elvis Presley? no tuota,, Scream 1,2 ja 3 oli se sidney prescott.. jotenki oon joskus yhistäny ne. (ja ei tarvi alkaa analysoimaa mielenliikkeitä)

13. Onko sinulla lauluääntä? no eipä mulla :/

14. Miksi kissat putoavat aina jaloilleen? ei ne enää sen 9 hengen jälkeen

15. Oletko enemmän kissa-vai koiraihminen? no vähä molempia,. enempi kai koira,murumeli ku oo koskaa es kotona..

16. Millaisen sateenvarjon omistat? mikä se on?

17. Millaisia unia näet? mahtavia

18. Onnennumerosi? 2326292

19. Jos saisit valita, ketä julkkisnaista suutelisit, niin kuka se olisi, ja minkä takia?
julkkisnaista? oisko pakko?

20. Onko musiikki tärkeä osa elämääsi? onhan se aika oleellista

21. Millainen on mielestäsi hyvä kampaus? aina aamusin oon niin proo ettei tarvi es laittaa..

22. Oletko koskaan sattunut pistämään kieltäsi jäätyneeseen rautaan kiinni? no oon..

23. Jos olet, miksi teit sen? NO KAIPPA SE KAIDE OLI NIIN MAKOISAN NÄKÖNEN

24. Mitä teet jouluaattona? Nauran joulupukille

25. Mitä toivot lahjaksi? rahaahan ei oo koskaan liikaa,,varsinkaa meilä työttömillä.

26. Arvostatko enemmän kalliita, vai itsetehtyjä lahjoja, ja perustelut miksi näin.
kaikkihan ne on kivoja =)

27. Onko sinussa edes pientä feministinkipinää?
Ei tarvi olla..

28. Osaatko puhua espanjaa?
joo jonku verra,mitä nuista saippuasarjoista oppii

29. Kotikaupunkisi?
raahe

30. Milloin olit viimeksi todella vihainen, ja minkä takia?
Tuosa yks päivä olin tosi vihanen,mutta sitte kaikki oliki taas hyvin :D

31. Puhutko yleensä nopeasti vai hitaasti?
ennen järkyttävän nopsaa,nykyään katkee ajatus jo ennen ku saa lauseen loppuun..

32. Oletko mielestäsi sosiaalinen vai epäsosiaalinen?
Supersosiaalinen.. Buah!

33. Lempibändisi?
Kaikkihan nuo käy..

34. Oletko koskaan ollut lempibändisi keikalla?
Oon kyllä jonku niistä,.

35. Jos et, onko suunnitelmissasi mennä?
pitänee sitä vieläki mennä..

36. Käytkö koskaan kirpputoreilla?
joskus

37. Montako HYVÄÄ ystävää sinä omistat?
onhan nuita vähäsen..

38. Millaiset sukat sinulla on jalassa?
nytte? ei oo, mut sillo ku on ni jotku koinsyömät..

39. Mikä on isäsi toinen nimi?
Johannes

40. Oletko kotoisin Suomesta, vai muualta?
ihan suomesta

41. Oletko koskaan katsonut Monty Pythonia ja jos olet, mikä on sinun mielipiteesi siitä?
Ei sano mittään..

42. Osaatko laskea kertaakaan sekoamatta tuhanteen?
helposti

43. Onko sinulla yleistietoa?
enempi ku muilla..

44. Miksi Suomi ei liity Natoon?
Niinpä. Saatanan sotahullut

45. Olisitko mielummin näkymätön halutessasi, vai osaisit lentää halutessasi?
Lentää! enköhän oo aika näkymätön muutenki..

46. Lempimuumijaksosi?
niitä on paljo :D se lampun henki oli hyvä xD "hiero sitä lamppua"

47. Mikä oli / on lempiaineesi koulussa?
Kuvis

48. Oletko kenenkään kummi?
emminä.. En kestä paineita :/

49. Pidätkö sienistä (syömismielessä, ei pössyttely)?
rakastin niin kauan ku mussutin liikaa..

50. Näkyykö teillä MTV?
toki..

51. Mitä tv-ohjelmia seuraat?
salarit,4D,kolmas kivi auringosta,Will&Grace,Petolliset,..

52. Mihin heräsit aamulla?
puhelin soi..

53. Harjaatko hampaasi päivittäin?
tottakai

54. Onko lapsityövoima oikeutettua sinun mielestäsi?
Ei tietenkää

55. Ja perustelut vastauksellesi edelliseen, kiitos!
Antaa lasten olla lapsia..

56. Muistatko minkään historiallisen tapahtuman vuosilukua?
1944

57. Oletko koskaan salakuunnellut ihmisten keskusteluja?
joskus.. mulla on kyllä aika huono kuulo :/

58. Entä lukenut toisen päiväkirjaa luvatta?
joskus pienenä

59. Varastanut (pikkunäpistyksiä ei lueta tähän)?
juups..

60. Lempihuvipuistosi?
powerpark

61. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi, ja mielipiteesi siitä
iloa ja terveyttä paastosta. Olihan se ihan hyvä.. ei kuitenkaa oikeen vakuuttanu.

62. Luetko koskaan sanomalehtiä?
joka päivä

63. Kolme elämän pientä, arkista iloa?
musiikki,tv,elokuvat

64. Mitä haluaisit nyt sanoa, jos saisit sanoa sen koko maailmalle?
"en se minä ollu"

65. Onko koskaan mahdollista, että maailmassa olisi rauha kaikkialla?
toiveajattelua?

66. Minkälainen kuva sinulla on Amerikasta?
ylipainosta porukkaa,.

67. Lempiruokasi ja -juomasi?
ruisleipä+sulatejuusto vähä aikaa mikrosa,njamiii :P Pepsimaxi :p

68. Oletko vielä suunnitellut ensi kesää?
hiukkaisen

69. Oletko koskaan ollut a. poliisiautossa b. ambulanssissa c. paloautossa?
kylläkylläkyllä

70. Suosikki tv-sarjasi ja lempihahmosi siitä?
Will&Gracen Karen on aivan ihana :D Ozin Ryan o'reily,ihana :)

71. Mistä pidät eniten äskeisessä hahmossa?
Karenilla on nii hyvä huumorintaju ja mahtava ääni :D ja ryan oli ainut joka jäi henkiin..

72. Luonteenpiirre, jota et voi sietää?
epärehellisyys

73. Oletko verbaalisesti lahjakas?
no eipä oo jumala suonu,.

74. Kerro ensimmäinen, viisikirjaiminen sana, joka sinulla tulee mieleen?
ihana

75. Puhutko murretta, jos, niin mitä?
joo tätä mun omakeksimääni

76. Onko ruotsin opiskelu mielestäsi turhaa, ja jos on, niin miksi?
no on todellaki,Jag inte talar svenska.

77. Luokitteletko ihmisiä helposti esim. pissis, ernu, gootti, emo...?
En helposti,..

78. Jos, niin miksi?
tyhmää tollane kastijako..

79. Puhutko tällä hetkellä mesessä kenellekään?
joo toki

80. Osaatko pitää salaisuuden?
tottakai

81. Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna?
juhlistaa tätä joulun jälkeistä =)

82. Omistatko autoa jos, niin millaisen?
nojoo,mut enpä niistä mittää tiiä

83. Milloin olet viimeksi ollut koko yön poissa kotoa?
tuosa pari päivää sitte

84. Oletko koskaan hukannut omaa kirjastokorttiasi?
pari kertaa..

Buuahahhahhhahahaa :DSunnuntai 21.12.2008 00:12

Osaa ne jotku olla katkeria :D god i Love it ;D