IRC-Galleria

minusta tuli uskovainenPerjantai 13.02.2009 14:34

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä,
niinkuin taivaassa,
Anna meille tänä päivänä meidän
jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niinkuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta,
voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen.
Mies piti koulutyttöä seksiorjanaan erämökissä
6.2.2009 17:02

Kemi-Tornion käräjäoikeus antoi perjantaina tuomion vakavista alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Tuomittu, vuonna 1979 syntynyt mies houkutteli vuoden 2007 elokuussa 14-vuotiaan tytön kaksi kertaa mukaansa. Houkuttelu tapahtui puhelimessa luodun valehenkilöllisyyden avulla.

Kummallakin kerralla mies piti tyttöä vankinaan noin kahden vuorokauden ajan. Mies muun muassa sitoi tytön ja kuljetti tätä autossaan tytön ollessa alaston tai pelkkään huppariin puettu sekä piti tyttöä teljettynä eräkämppään. Mies raiskasi tytön useita kertoja ja uhkaili lisäksi tappamisella.

Ensimmäisen yön tyttö oli yksinään eräkämpässä, jonne mies oli hänet teljennyt. Tuomittu vei tytön vaatteet mukanaan jättäen tälle vain makuupussin. Toisen yön mies vietti tytön kanssa toisessa metsäkämpässä.

Toisen viikonlopun aikana tyttö ja vastaaja yöpyivät metsäkämpässä ja miehen sukulaisen tyhjillään olleessa talossa.

Vapaudenriistojen aikana mies raiskasi tytön puukolla uhkaamalla useita kertoja. Mies pakotti tytön sellaisiin seksuaalisiin tekoihin, joita käräjäoikeus piti olosuhteet ja tytön iän huomioon ottaen erityisen nöyryyttävinä.Tekoihin kuului tytön valokuvaaminen.

Vastaaja kertoi ensimmäisen raiskauksen jälkeen tytölle, että hänen täytyi tappaa tyttö. Hän talutti tytön metsään ja ryhtyi kuristamaan tätä, kunnes muutti mielensä ja lupasi, että tyttö sai pitää henkensä "niin kauan kuin jaksoi kävellä."

Myöhemmin hän lupasi päästää tytön kotiin, jos tyttö lupaisi olla kertomatta tapahtumista. Mies uhkasi noutaa tytön uudestaan jos tämä kertoisi, ja tuolloin tyttö ei enää palaisi.

Toisella kerralla tytön vanhemmat tekivät poliisille katoamisilmoituksen tytön jäätyä pois koulusta. Kun mies sai tietää poliisin etsivän häntä, hän vei tytön yöllä kotinsa lähettyville ja jatkoi itse pakoaan vielä noin vuorokauden ajan. Pakomatkan aikana hän syyllistyi kahteen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, varkauteen ja vahingontekoon.

Pitkän takaa-ajon jälkeen mies saatiin pysäytettyä piikkimatolla.

Käräjäoikeus arvioi, että tapahtumien ja uhkailun vuoksi tyttö ei uskaltanut kertoa asiasta vanhemmilleen ensimmäisen kerran jälkeen eikä myöskään paeta toisen vankeutensa aikana, vaikka siihen olisi ollut tilaisuuksia.

Poliisitutkinnan aikana vastaajan käyttämältä tietokoneelta oli löydetty sille tallennettuna ollut, löytöhetkellä deletoitu tiedosto, jonka sisältönä oli ollut seitsemänsataa lapsipornokuvaa.

Kemi-Tornion käräjäoikeus tuomitsi perjantaina miehen neljän vuoden kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomittu velvoitettiin maksamaan asianomistajalle korvauksia eri rikosten aiheuttamista kärsimyksistä yhteensä 29 000 euroa.

Tuomio tuli kahdesta törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä viidestä muusta rikoksesta.

Vapaalta jalalta vastannut mies määrättiin heti vangittavaksi ja hänet passitettiin Oulun vankilaan.




ja tuollanen hullu ollaan vielä joskus päästämäsä vapaaksikki! ja vielä parin vuoden sisään.
Voi Elämä!

torstaina teeveestäPerjantai 06.02.2009 01:15

Criminal minds-FBI-tutkijat oli aivan sairas. "God is in all of us," "So is Tracey Lambert."
Mä herään aamulla, päällä kauhee krapula,
vedän ekat savut, ja tajuun ei auta tabutkaan.
Kaikki on kaukasta,
mutsi nalkuttaa ja pihalla leikkivät lapset vaa ärsyttää mua naurullaan.
En saa hampait pestyy, haisen paskalta,
tukka rasvas, en jaksa leikkaa ni kasvatan.
Mä en tee mitään ja silti mul on raskasta,
laskut pitäis maksaa ja muuta vastaavaa.
Saan aamupalan alas ja illal alan chillaa,
ihan sama jäänkö himaan, elämä on pilal.
Hukuttaudun viinaan ja väitän et mul on kivaa.
Mikä mus on vikana? "Sitä saa mitä tilaa".
Ehkä ne on oikeessa,katon pornoo päiväst toiseen
ja mietin onks se oikeen vai, oonko mä poikeeva?
Kelaan lapsuusaikoja,
pelaan sanoilla ja venaan rahoja koulutusta denaks-kela varoilla.
Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,
samanlaista en erota perjantaita maanantaista,
mikä mua vaivaa,oonks mä laiska vai sairas,
ja ku aikas katot mua, huomaat vaihtavas paikkaa.
Ei se haittaa,
eikä ruokaa jaksa laittaa tai vaihtaa ees kanavaa,
katon lumisadet vaikka.
Tuun kai aina elään ikiomas maailmas,
jos taivas on musta ja aurinkoo vailla.

KERTO
"Nouse jo ylös" ei pysty.
"Oot sä menos duuniin?" ei pysty.
"Siivoisit joskus" ei pysty.
"Mee käymään lääkäris" ei pysty.
"Hanki joku harrastus" ei pysty.
"Nauttisit elmästä" ei pysty.
"Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty.
"No tekisit ees jotain" ei pysty.

Taas yks näit päivii,
millä ei oo mitään välii.
Kävi miten kävi, mä kai synnyin häviin?
Konttaan rättiväsyneenä elämäni läpi,
väsään räpin ja kertoo nii et muutki näkis...
Mä tappaisin itteni, jos sil ois merkitystä,
mitää syytä miks joskus ois paremmin ku nytkää.
Kaivan röökin ja sydään ja toivon et mun sydän,
lopettaa ton hakkaamisen, vois tehä hyvää.
Mun toivomuskaivos on kusta, arkun pääl multaa,
ja sateenkaaren pääs padas paskaa eikä kultaa.
Ihan turha huutaa, ei mua kuule kukaa.
Mä tarvisin kai muijaa johon tän kaiken vois purkaa.
Eilen kävin ulkona, kiskalt hakee pulloja,
olin sullomas niit bägii, mult kysyttii mil tuloilla.
Pitäs kai ulkoilla, urheilla ja muuta,
Mut ku kaikki on turhaa, on liian kylmä tai kuuma.
Sukulaiset soittaa suuta, "Ota ittees niskasta!"
Mut mite ihmees, ku mikää ruumiinosa ei liikahda
Kaikki o hidasta, ehkä apuu sais viivasta,
Mut sitä varte pitä ensi päästä ulos himasta,
Mä varmaan säälitän, kuulen ääniä pään sisält,
En pysty tekemää mitää, en ees äänittää,
Kääntämää päätä tai käärimää sätkää,
Vääntämää mättöö tai siivoon tätä läävää

Kebab will kill you!Perjantai 30.01.2009 14:07

Tutkijat analysoivat yhteensä 494:n kebab-annoksen ravintosisällöt. Paljastui, että yksi kebab-lautasellinen sisältää keskimäärin 1000 kilokaloria, mikä on noin puolet naisen päivittäisestä energiantarpeesta. Osa annoksista sisälsi jopa liki 2000 kilokaloria ilman, että mukaan laskettiin salaatin ja kastikkeen sisältämiä energiamääriä.

Testatut kebabit sisälsivät suolaa enimmillään lähes kolminkertaisen määrän aikuisen päivittäisestä tarpeesta. Myös tyydyttyneiden rasvojen pitoisuudet olivat huolestuttavia.

Yli kolmannes testatusta kebabeista oli tehty muun eläinlajin lihasta kuin ravintola ilmoitti. Muutama tutkituista annoksista oli myyty muslimeille sopivana Halal-lihana, vaikka testit osoittivat niiden sisältävän sianlihaa.


[Ei aihetta]Sunnuntai 25.01.2009 11:25

viikonloput ne vasta antaakin sysäystä elämään.

MITÄ TEKISIT JOS..Keskiviikko 14.01.2009 20:17

Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
- "ni mäki sua"

Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
- nauraisin

Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200 €?
- en tekis enää mitn ku oo rahaa..

Maailma olisi litteä?
- tippuisin laidalta

Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
- dream come true :D

Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
- hmph..

Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
- benjiohjaajalle..

Juhannuksena sataisi lunta?
- lumienkeleitä

ONKO SINULLA TAPANA:
- Ilkeillä ihmisille muuten vain: välillä..
- Vilkuilla ympärillesi: aeka harvoi
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelee: joskus
- Kopioida ystäviäsi: eipä kovi
- Rakastua vääriin tyyppeihin: toki
- Väitellä ihmisten kanssa: kylläjoo
- Suuttua helposti: sehä vähä riippuuu..
- Myöskin leppyä helposti: tosiaanki
- Kiroilla paljon: ennnn..
- Itkeä muuten vain ilman syytä: ainaha siihe syy on :D
- Itkeä kun on vaikeaa: syysyy..
- Nauraa omille jutuillesi: kenen muunkaa?
- Katsoa muita nenänvartta pitkin: Buahahahaaa hukun
- Pureskella kumisaappaita: njami
- Istua tietokoneella liian kauan: joskus harvoin
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo: tapahtuu tätäkin..

RASTITA LEMPIASIAT:
Vuodenajat:
[x] Kesä
[ ] Syksy
[ ] Talvi
[ ] Kevät


Viikonpäivät:
[ ] Maanantai
[ ] Tiistai
[ ] Keskiviikko
[ ] Torstai
[x] Perjantai
[ ] Lauantai
[ ] Sunnuntai
[ ] Riippuu viikosta

Värit:
[ ] Violetti
[ ] Sininen
[ ] Vaaleensininen
[ ] Vihreä
[ ] Keltainen
[ ] Oranssi
[x] Punainen
[ ] Harmaa
[] Ruskea
[x] Musta
[ ] Valkoinen
[x] Pinkki


ONKO:
- Tylsää kun teet tällaista: miks muuten tekisin
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään: ei
- Rahaa mennyt tänään paljon: eeeei,,, mitä rahaa?
- Sinun pyörässäsi apupyörät: ei oo pyörääkää..
- Kotisi lähellä metsää: onon..
- Siellä karhuja: vissii joskus
- Testi turhan pitkä: nojoo on
- Lumikki maassa kaunehin: joo oli se siin leffasa

HALUAISITKO:
- Aikuisena lapsia: joo sitte joskus... ::D
- Omakotitalon järvenrantaan: jhoo
- Syödä jotain: hyi hitto
- Isoveljen/-siskon: en taia tarvita enempää.
- Tietää mitä parhaalle ystävällesi kuuluu tällä hetkellä: nojoo,siitäkää oo kuulunu!
- Nähdä jonkun henkilön nyt: tokitokitokitoki :P
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta:ennnn
- Olla sieni: Olen aina halunnut olla sieni
- Rakastaa: ainahan minä

VIIMEINEN SILAUS
Millainen fiilis?
[x] Iloinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Vittuuntunut
[ ] Harmistunut
[ ] Surullinen
[x] Väsynyt
[ ] Ruokaa!
[x] Nolife
[ ] seko


[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 21:30

OLETKO IKINÄ:
1. syönyt yksin kotona? : hyvin hyvin harvoin,, meilä ku on aina joku kotona..
2. käynyt vapaaehtoisesti kirkossa? : juu oon
3. katsonut tv:tä 24 tuntia putkeen?: No daa,Buffy-angel-maratooni!!
4. tehnyt itse lävistystä? : juu
5. tehnyt mitään lainvastaista? :suomen laki rikkoo meitä
6. saanut porttikieltoa? : Juu mut eipä haittaa..
7. maistanut alkoholia? : maistanut?
8. jäänyt äidillesi kiinni tupakasta? : novarmaankin..
9. ollut jälki-istunnossa? : kylllläää
10. valehdellut olevasi joku muu? : Salanimeni Anastacia Beaverhousen.
12. istunut koneella 24 tuntia putkeen? : ruokatauot ja koirankusetus välisä?
13. halunnut olla joku muu? : toki
14. syönyt madon/muurahaisen? : olen varsinainen muurahaiskarhu.
15. kävellyt yli 10 km? : monesti
16. meikannut jonkun toisen ihmisen? : aika useinki
17. katsonut elokuvan jota luulit hyväksi ja se olikin huono? : monenmonituista kertaa!
18. katsonut elokuvan jota luulit huonoksi ja se olikin hyvä? : sattumaa..
19. nolannus ketään julkisesti? : nojjoo! äitille aina kaupasa huutelen et "Hei sinä Huonosti pukeutunut nainen!"

MIKÄ OLI VIIMEISIN:
1. hedelmä minkä söit? : mantariiini
2. kappale jonka kuuntelit? : ht-hyvästi
3. ihminen jonka näit? : sonja
4. aine, jonka läksyt teit? : aine,läksyt,,hehheheheee :D
5. vaate jonka otit pois päältäsi? : huppari
6. eläin jonka näit? : Muru
7. cd-levy mitä kuuntelit? : leijona
8. tv-sarja mitä katsoit? : E!tä kattelin tuosa aamulla...
9. aika jolloin heräsit? : puol kuus tai viis..
10. sivu jolla olit? : galleria?
11. nick jota kävit kyyläämässä? : [naSan]käykää teki!
12. ihminen jolle sanoit "rakastan sua": but jennifer,i laav jyy!
13. ihminen jolle huusit:varmaan joku ana tai milla.. veikkaan millaa..
14. dvd jota katsoit? :Scary movieta yöllä töllättii
15. hajuveden/tuoksun merkki mitä laitoit? : kookosta
16. kauppa jossa kävit? : eläinkauppa
17. lehti jota luit? : joku emännän kotiliesi..
18. lahja minkä ostit? : karkkia peepeelle :D
19. shamppoon merkki, mitä käytit? : garnier
20. ihminen joka nukkui vieressäsi? : Kari =)

SINUSTA:
1. mihin aikaan olet syntynyt? : heinäkuus tähdet hymyili
2. missä sairaalassa synnyit? : oulun
3. mikä nimi sinulle piti ihan alunperin tulla? : Heppu oskari
4. toinen/toiset nimesi? : karoliina
5. kaveri johon ensimmäiseksi tutustuit? : miia?
6. huonoin todistuksesi keskiarvo? : keskiarvo,,öööö joku 6-7?
7. paras todistuksesi keskiarvo? : <9
8. paikka, jossa mieluiten olet? : vesisänky ois varmaan kiva.. mut joo.
9. oletko leikannut/värjännyt itse hiuksiasi? : ite? en.
10. onko sinulla lävistyksiä/tatuointeja?: jööjöö
11. minkälaisiin vaatteisiin pukeudut? : vaatteet ku vaatteet...
12. oletko pissis, hoppari, fruittari, punkkari, gootti, emo vai jokin muu?: se yks joka tosta puuttuu..
14. lempi mehusi? : vadelma .d
15. mitä rakastat eniten tässä maailmassa? : äiskää :D
16. oletko pitkä vai lyhyt vai siltä väliltä? : no keskipitkä!

mun movieDreamsit!!!Tiistai 06.01.2009 20:21

Mahtavat kauhuleffaunet, oli joku autio pimee kämppä (näytti meiä talolta..) ja koko kaupungin ihmiset oli ihmissusia ja joittenki ihmisten kans sielä yritettiin olla niiltä piilosa. mulla oli joku jatimatikki jolla ammuin niitä ja ammuin vahingosa sellasen koiranki joka puri niitä ötököitä. sitte juoksin vessaan piiloon ja ne rynkytti sitä ovia ja menin maahan makaamaa ja mietin et haluanko kuolla ampumalla vai tulla elävältä syödyks. sitte se jatimatikki ei toiminu ni kiipesin ikkunasta ulos ja olin katolla ja ne ötökät oli sielä alhaala ja yritti repiä mua alas sieltä. sitte huomasin et se oliki unta ja avasin silmät ja hokasin et olin omasa huoneesa. Sitte se järkyttävän iso ihmissusi puras mua jalasta ja veti alas sieltä katolta.

God my mind is brilliant!

voi prklTiistai 06.01.2009 07:09

Univaikeuksia? Not Me!