IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 13:56



Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuista, kaneista, koirista, kissoista ja muista koe-eläimistä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

http://www.petatv.com/tvpopup/Prefs.asp?video=fur_farm << Katsokaa mihin ihminen pystyy (sivulla video eläin rääkkäyksestä)

Kopioi tämä päiväkirjaasi jos olet eläinkokeita vastaan.

[Ei aihetta]Tiistai 19.05.2009 00:08

Koeviikko <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.05.2009 21:47

voihan läski : / taas flunssas ja pitäis jaksaa tehdä kouluhommia vaikka kuinka paljon :(

Btw aikakone olis aika kiva keksintö!Tai sit sellanen aivojen virtakytkin hmm.... : o

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 14:22

Helsinkiin :) <3

Random...Torstai 23.04.2009 21:28

Se, kenet toivot olevan vierelläsi loppuelämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 15:32

Abba- Mamma Mia

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 22:00

: /

En sano enempää pistepiste

[Ei aihetta]Maanantai 02.03.2009 23:01

sano VÄLITÄN jos oikeasti välität minusta ,
mutta jos et välitä älä sano mitään (:

sitten kopioi tää sit omaa päiväkirjaasi ja katso kuinka moni välittää sinusta ,
nään jos et välitä (:

[Ei aihetta]Perjantai 27.02.2009 22:21

Ei elämä ei sit yhtään tylsempää vois oikeesti olla nykyään! : /
hoh-hoijaa.

No ehkä mä vaan mietin liikaa mut... Je ne sais pas... : /


Sori oli pakko varastaa :DPerjantai 23.01.2009 14:28

Jos saat yli 100 olet kokenut liikaa.

1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4 ] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] jäänyt melkein junan alle
7. [] jäänyt melkein mopon alle
8. [5] jäänyt melkein auton alle
9. [6] ollut ihastunut
10. [7] vihannut jotakuta
11. [8] ollut mustasukkainen (hm...)
12. [] ollut kreikassa/kreetalla
13. [9] ollut ruotsissa
14. [ ]ollut venäjällä
15. [] ollut espanjassa
16. [10] ollut metsässä
17. [11] uinut järvessä
18. [12] uinut meressä
19. [13] ollut saunassa
20. [ 14] ollut höyrysaunassa
21. [ 15] ollut porealtaassa
22. [16] uima-altaassa
23. [ 17] ollut tekemässä uimahyppyjä
24. [ ] on sisko
25. [ 18] on veli
26. [] vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] on poneja
28. [ ] on kissa/kissoja
29. [ ] on koira
30. [19] tykkää eläimistä
31. [20] tykkää autoista
32. [21] tykkää shopata
33. [22] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [] käynyt Ankkarockissa
35. [ 23] lakannut varpaankynnet
36. [ ] ajanut mopolla ojaan
37. [24] omistanut kauluspaitaa
38. [25] ollut vesirokossa
39. [26] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [ 27] kaatunut lasketteluhissijonossa XD
41. [28] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [ 29] lyönyt jotakuta turpaan (XD Lindaa kun se nostaa päätä kun yritän laittaa suitsia XD)
43. [29] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [30] pelannut jalkapalloa
45. [ 31] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [32] antanut tyttöjen meikata itseni
47. [33] uinut alasti
48. [ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [ 34] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [35] polttanut selkäni auringossa
53. [36 ] hypännyt talon katolta (no okei kuistin katolta eli n. 2m korkeudelta )
54. [ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
55. [ 37] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [38 ] laskenut pulkalla hiekkatiellä (valitettavasti)
57. [] kaivertanut puuhun tekstin
58. [ 39] tehnyt juhannustaikoja
59. [ 40] leiponut omenapiirakan
60. [ 41] syönyt simpukoita
61. [] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [42 ] ratsastanut hevosella
64. [ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [43] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [44] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [45] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [46] halannut äitiä
70. [47] ostanut jotain kirpputorilta
71. [48] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [49] ollut laivalla
74. [50]laulanut karaokea
75. [51] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [52] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [53] laulanut suihkussa
80. [] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [] opiskellut saksaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [54] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ 55] kontannut keskellä tietä (jos Anskun, mun ja Nian marttakierho lasketaan :D)
85. [ ] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [56] antanut jollekulle joululahjan
88. [57] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [58] pelannut Monopolia
90. [] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [59] tiskannut
92. (60]itkenyt itseään uneen
93. [61]vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [ ]Soittanut hätänumeroon
95. [62]Nukkunut pommiin
96. []syönyt muurahaisen
97. [63] Värjännyt hiukset
98. [ ] Ollut blondi
99. [64] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [] saanut 4:n
101. [] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [ ] Tehnyt rikoksen
105. [65] Paiskonut tavaroita
106. [66] Kuunnellut HIMiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [67] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Käyttänyt huumeita
112. [68] Ollut lentokoneessa
113. [] Muuttanut
114. [69] Tilannut tuotteita netistä
115. [ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [70] Ollut haastattelussa
118. [71] Saanut turpiinsa
119. [72] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [73] Lyönyt vetoa
122. [ ] poseerannut alasti
123. [] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [74] Yöpynyt hotellissa
125. [ ] Oksentanut matolle
126. [75 Lukenut seiskaa
127. [ 76] Pelannut Harry Potteria
128. [] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [77 ] Juossut pakoon ampiaisia
130. [78] Pyytänyt anteeksi
131. [] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [79 ] Soittanut pilapuheluja
133. [80] Vihannut räppäreitä
134. [81] Soittanut väärään numeroon
135. [82] Nukkunut sohvalla
136. [83] Nukkunut puun alla
137. [84] Ollut sairaalassa
138. [85] Valvonut koko yön
139. [ 86] Juossut alasti ulkona
140. [ 87] Käynyt avannossa
141. [88] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [89] Puhunut puhelimessa yli 40min
143. [ 90] Pudonnut hevosen selästä
144. [91] Saanut 10:n kokeesta
145. [92] Leikannut hiuksiani
146. [93]Kiroillut ruokapöydässä
147. [94] Polttanut levyjä
148. [95] Harrastanut liikuntaa
149. [96] Karannut kotoa
150. [97] Näytellyt
151. [98] Nukkunut päivällä
152. [99] Känyt ulkohuusissa
153. [] Ostanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [100] Grillannut
156. [] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [101] Ollut Linnanmäellä
158. [ 102] Uskonut horoskooppeihin
159. [103] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [104 ] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [ ] Hyppinyt katolla
165. [105] Eksynyt ostoksilla
166. [106] Matkustanut junalla
167. [107] Nukkunut bussissa