Leijun pilvis kuin leija,
mutta tipun lujaa kylmän kuumalle asfaltille.
Sattuu, ja tuntuu ihanalle.
Naurattaa, ja itkettää samaan aikaan.
Tässä ei ole mitään fiksua.
Halunu vaan todistaa tätä sanomaa rakkauden tai,
jos tää onkin vielä ihastumista.
Alut ovat aina tarinoissa takkuamista,
mutta jos loppu onkin se pahin?
Jos vaivaa ei palkitakkaan?
Sanotaan myöskin,
että elämä antaa.
Mutta, jos se ottaakin kaikkeni?
Jos se ei anna tarpeiksini?
Entäs kun kokeilen päivä kerrallaan tämän polkuni loppuun,
ja huomaan mitään en olekkaan saanut aikaan.
Päättyisikö kaikki siihen?
Tuhoon, ja tuskan huutoihin.
Helvetin kiroon vai avautuisiko taivaan ovet enkeleineen?
Leijun pilvis kuin leija,
mutta tipunko sittenkään?