IRC-Galleria

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopioi tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

16:59

Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta

KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti. Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu noin 30 sekuntia

niina sanoo:
heeeiiiiiiii....... huomen kiinalaiseen :D
niina sanoo:
:D
Sara sanoo:
juuh khyllä mut missäs se kiina on:D
niina sanoo:
No tuolhan se on jossain maailmalla
Sara sanoo:
D:
Sara sanoo:
kiinalais ravintola
niina sanoo:
hesas on ainaki? :D
niina sanoo:
karkkilaski o?
niina sanoo:
ja KIINASSA!
Sara sanoo:
perkelee D:

Nukuttiin taas Johnyskin kaa samas sängys (siis se aamu 5-12.oo) Johannalla oli ainakin kivaa nukkua mun vieressä, koska vein sen peiton yöllä :) ja olin heittäny oman tai tilapäisesti oman peiton lattialle josta Johanna sai sen noukkia itselleen ;> Sopeutuminen vei aikansa. Johannan ja mun piti aluks nukkua samas sängys mut siit ei oikee tullu mitään ;/ Sit keksittii et Johanna meneeki sohvalle kunhan ekan kannetaan se sängyn vieree. Siin me sit aikamme yritettii kun ei voinu oikee kovaa mekkalaa pitää kun veljet ja Johannan vanhemmat nukkui. Eipä sitten saatu sitä sohvaa kannettua. Sit seuraavaks oliki vuoros lattia :D ekana alle matto, peitto, tyyny ja sit niinku Johanna ja peitto. Johanna kumminki meni vessaa ja sitku tuli sielt sanoin et ihanku Rasse ois täällä. Sit se laittoki valot ja etti koiraansa. Ja kuului kuitenkin pelkkää rapinaa. Johanna totesikin; " Mä en haluu nukkuu minkää siimahännänkaa." Ja Johanna sitten tuli loppujenlopuksi samaan sänkyyn. Siinä me sitten nukuttiin jalat toisen naamanvieres ja vierekkäi. ;) Oishan tääl ollu varasänkyki mut sitä ei jaksettu hakee illalla kun aateltiin et valvotaan siihen asti kun Rasmus pitäis viedä lenkille.

Päätettiin joskus koulussa et tuun tänne mun pikku tokio hotel fanille uutena vuotena :D sitten tota noin on nyt tääl johannal ;D
Olipa kerran kaksi nuorta tyttöä, nimeltä Niina ja Johanna. Oli hauska ja kirkas päivä, vähän sumua ja surua ilmassa. Olimme päättäneet lähteä ulos, kunnes Johannan iskä halusi lähteä ampumaan raketteja. No me mentiin mukaan ja me kadottiin mattolaiturille.. Mikä se on? No mutta kumminkin olimme siis tulleet jonnekkin hevonperseeseen , tai jotain, joku mattojuttu.. siis siin pyhiksen lähellä. Siin ankkasorsien luona.. Juu, siinä justiin siin mis pestään mattoja ja on se hauska silta mist tekee mieli hypätä uimaan.. Noniin eli siis olimme mattojen pesupaikalla ampumassa raketteja. Tai Johannan isä ampui, kun olimme melommat kuset housussa pelosta. Vähän noloa kyllä, mutta minä kiljuin enemmän kun johanna

ihan vitsil, meil molemmil meinas tulla ruikut housuun. No sen hauskan jutun jälkeen menimme tankkaamaan, jossa johannan iskä teki hauskan käännöksen ja siinä me sitten kiljuttiin.. Tai siis mä (niina) kiljuin, kun en ollut tottunut tuommoiseen. Loppujen lopuksi pääsimme tuskaisen taipaleen jälkeen kotiin. Haimme piskin ja lähdimme ulos. out. : - D Olimme jo kävelleet pienen matkan, jolloin minä (niina) menin keskelle tielle, lievästi sanottuna "sokerihumalassa". Tiiäthän, yksi cocacola pullo ja sit olo on kun "diudiu!"

noniin jatkuu. Se cocacolapullo oli iso, ja siit oli johannakin juonu, joten ei ihme jos vähä huipottikin. Noh.. jospa pääsisimme asian ytimeen, eli itse "autokolariin", jonka väistimme pienellä huudolla.. "NIINA AUTO.." en tajunnut ja hoipersin siinä autotiellä takaperin kun tajusin "AUTO" johanna huus. Sit tajusin "Aaa, auto" ja siirryin pois ku auto oli melkee jo takana.Sitten öö

veimme koiran pois ja olimme tekemässä pihalla lumienkeleitä ! : )) Sit olimme menossa puistoon, mutta kylmä tunne niskassani sai meidät pysähtymään! Minun sudenvaistoillani kävi tunne, että meitä tarkkailtiin. Ymmärräthän? Sellanen pelottava katse selkä piissä. Sitten näimme lumiukon, tarkemmin sanottuna haamun. Tai siis ihmisen. Ei tiedetä mikä se oli, mutta pelottava kumminkin se oli! Me huudeltiin aika kovaan ääneen, että "Tuo on lumiukko! Mutta tuo on ihminen" sen tyylisiä lausahduksia, kunnes johanna (tarinan kirjoittaja niinan silmissä minä-kertojana) sanoi, että "sen pää kääntyy!" Me säikähdimme ja lähdimme juoksemaan pois. Lopuksi minä (niina) huomasin, että pää oikeasti kääntyi ja juoksimme tarinankertojan kotiin