IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 12:29

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/05/23/kummitteleva-pikkutytto-varoitus/

Yritä olla tuijottamatta kuvaa pitkää aikaa.
Yritä olla katsomatta kummituksen silmiin.
Jos olosi alkaa tuntua tukalalta sulje kuva.
Jos sinulle tulee ilmitön halu tuijottaa kuvaa sulje se.

Indonesia. Kuvaaja oli ottamassa valokuvia catakombien läheisyydessä missä suuri joukkomurha oli tapahtunut vähän aikaa sitten. Kuvaaja otti kuvan tästä käytävästä. Kuvassa nähtävä ilmestys näkyi kuvassa kun filmi oli kehitetty.

Faktoja:

Kuvaaja joka otti kuvan lähetti sen tutkittavaksi.
Tutkija joka tutki kuvaa sekosi.
Kuva yritettiin julkaista lehdessä, mutta lehdessä näkyi vain käytävä, jossa oli musta tahra.
Parapsykologi sanoo, että kuva on todiste kuoleman jälkeisestä elämästä.
Kommentteja:

Monet ihmiset sanovat, että eivät näe muuta kuin pimeän tyhjän käytävän.
Jotkut sanovat, että näkevät kuvassa monia kuolleita hahmoja.
Jotkut sanovat, että näkevät kuvassa hahmon, joka heiluttaa kättään sanoakseen näkemiin.
Jotkut sanovat, että hahmo kutsuu heitä lähemmäksi
Kukaan ei tiedä tarkalleen kuvan lähdettä, mutta lehtiartikkelitapauksen jälkeen kuva on saanut paljon huomiota internetissä ja parapsykologien keskuudessa. Jotkut parapsykologit väittävätkin, että kuvan energia voi myös sisältää kuvassa olevan tytön energiaa, mikä voi olla monien outojen tapahtumien syynä paikoissa, joissa kuvaa on näytetty. Samasta syystä alussa on varoitukset.

[Ei aihetta]Perjantai 08.02.2008 19:07

Juuri ennen häitä..
Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin !

Ei vittu mikä juttu. :DTorstai 24.01.2008 23:17

ÄLÄ KATSO ALAS ENNEN KUIN OLET TÄYTTÄNYT NÄMÄ!!!

1. Kunnioitatko opettajia?
- En.
2. Oletko alkoholisti?
- En.
3. Yksi kaverisi, josta pidät?
- Suvi.
4. Pidätkö jäätelöstä?
- Jeps.
5. Jokin muu numero kuin nolla?
- 1.
6. Pidätkö suklaasta?
- Joo.
7. Pidätkö kesästä?
- Juu.
8. Mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää!
- Matiaksen sänky :P
9. Onko hyväkroppainen nainen seksikkäämpi kuin tyypillinen pömppis?
- On.
10. Jonkun muun kaverin nimi kuin kohdassa 3?
- Nette.
11. Jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kuin kohdassa 5!
- 2.
12. Pidätkö banaanista?
- Khyl.
13. Laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10 kaveri, ei väliä kumpi?
- Suvi.
14. Jokin luku 10-100?
- 69.
15. Juureskasvi?
- Porkkana.
16. Lempivärisi?
- Valkonen.
17. Jokin muu väri kuin äskeinen?
- Ruskee.
18. Pidätkö musiikin kuuntelusta?
- Joo.
19. Mainitse yksi ystäväsi?
- Karo.


LOPPUTULOKSET!!
No niin! Nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.

KOITA pitää pokkasi...

1. Puhuitko totta?
- En.
2. Oletko neitsyt?
- En.
3. Ketä rakastat?
- Suvi.
4. Oletko maannut hänen kanssa?
- Jeps.
5. Kuinka monta kertaa?
- 1.
6. Piditkö siitä?
- Joo.
7. Haluatko lisää?
- Juu.
8. Missä SE tapahtui ensimmäisen kerran?
- Matiaksen sänky.
9. Onko sinulla toinen?
- On.
10. Hänen nimensä?
- Nette.
11. Kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan?
- 2.
12. Oliko teillä kivaa?
- Khyl-
13. Kummalla oli isompi?
- Suvi.
14. Kuinka monta senttiä pitkä?
- 69.
15. Mitä se muistutti?
- Porkkanaa.
16. Minkä värinen se oli ennen SITÄ?
- Valkoinen.
17. Entäpä jälkeen päin?
- Musta.
18. Oletko koskaan kokeillut "three-somea?"
- Joo.
19. Kuka oli kolmantena?
- Karo.

[Ei aihetta]Tiistai 22.01.2008 23:21

Ei vittu ei vois vähempää vituttaa! Kun ei usko niin ei usko!

Koulussa:Tiistai 22.01.2008 22:24

Paisteltii tänää koulus letukoita :D Letukoihin liittyy oma tarinansa mutta ei sitä kaikille kerrota vai mitä pinja, nette, svi ja karo?

Pinjan mulkku oli vinossa, vähän väärässä paikassa ja se kompastu kaivon kanteen ja vedet lensi :D
Sisäpiiri juttuja :P

[Ei aihetta]Maanantai 21.01.2008 00:03

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php?testi=alkoholitesti


Olet 67% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

Sait 67% pisteistä. Alkoholisoitumisesi riski alkaa olla suuri. Kannattaa seurata ja ehkä jopa hieman vähentää juomista. Muista, että murheita ei voi hukuttaa pulloon sillä ne jäävät pinnalle kellumaan. Aamulla sitten v*tuttaa entistä rankemmin. Lauantai-iltasi tulevat sisältämään reilua alkoholinkäyttöä tiukan väittelyn kera.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.01.2008 23:29

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Perjantai 18.01.2008 00:03