IRC-Galleria

nazipolizei

nazipolizei

tää on ihan turha paikka.

NÄIN TUNNISTAT PERVON!Lauantai 17.10.2009 22:44

* He kyttäävät ihmisiä lähes koko ajan olkansa yli.
* Heidän silmänsä liikkuvat edestakaisin lähes koko ajan.
* He ostavat kaupasta banaaneja, kurkkuja tai porkkanoita.
* Joskus heidän toista kättään ei näe missään.
* He puhuvat nopeasti ja katselevat kaikkialle muualle sinuun paitsi silmiisi.
* Heillä erittyy hikeä normaalia ihmistä enemmän.
* He ovat yleensä lihavia, köyhiä ja yksinäisiä.
* Hänellä on yleensä teletappiasu.
* Hänen toinen kätensä on epäilyttävästi taskussa.
* Hänen suunsa ei ole siellä missä sen pitäisi olla.
* Hän rakastaa pomppia trampoliinilla kanssasi.
* Hän pitää myös lääkärileikeistä.

NÄIN TUNNISTAT PEDOFIILIN!Lauantai 17.10.2009 22:43

Pedofiilin yhyttäminen on nykyaikana suhteellisen helppoa. Mikäli joku lähipiirissäsi täyttää ainakin kolme seikkaa seuraavaksi mainittavista tuntomerkeistä, hän ei välttämättä ole selkeä pedofiili; Hän saattaa olla myös insestinen.

* Mikäli henkilö on yli 18 vuotta vanha. On kuitenkin huomioimisen arvoista, etteivät kaikki täysi-ikäiset ole pedofiileja.
* Mikäli henkilö yrittää saada sinut autoonsa.
* Mikäli henkilö on lihava hymyilevä keski-ikäinen mies.
* Mikäli henkilö viettää epätavallisen paljon aikaa leikkikentällä.
* Mikäli henkilö on täyttänyt jääkaappinsa pelkillä suklaapatukoilla.
* Mikäli henkilö pyytää sinua esittelemään intiimejä alueitasi.
* Mikäli henkilö itse sanoo niin.
* Mikäli henkilö kiistää tämän. Silloin hänellä on jotain peiteltävää.
* Mikäli henkilö seuraa aktiivisesti animea ja/tai vierailee 4chanissa.
* Mikäli henkilö tarjoaa sinulle karkkia, eikä ole tuttavasi. Kokista voi sen sijaan ottaa turvallisin mielin vastaan myös vierailta.
* Mikäli henkilöllä on hollantilaisen PNVD:n jäsenkirja.
* Mikäli henkilö on töissä päiväkodissa tai koulussa, eikä tiedettävästi käytä housuja.
* Mikäli henkilö haluaisi näyttää sinulle "pienen rotan"
* Mikäli henkilö on ruotsalainen
* Mikäli henkilö on aikuinen ja chattailee IRC-Galleriassa alle 16-vuotiaiden kanssa.
* Mikäli henkilö on pappi.
* Mikäli henkilö ei suostu allekirjoittamaan vetoomusta, jossa vaaditaan, "että (miespuolisilta) pedofiileilta leikataan munat irti ja lyödään ne tapilla perseeseen"
* Mikäli henkilön vakiolausahdus on "se sano olevansa yli kuustoista"

heavyLauantai 17.10.2009 22:32

”Hard Rock Hallelujah!”

~Mr. Lordi

”Hard Cock Hallelujah!”

~Mr. Lordi tajuttuaan seksuaalisen suuntautumisensa

”Hard Pop Hallelujah!”

~Mr. Lordi tajuttuaan musiikillisen suuntautumisensa

”Hard Duck Halitulihei!”

~Aku Ankka -lehti vääntää lyriikoita totutun kekseliäästi kappaleen muodostuttua suureksi ilmiöksi

sdgTorstai 03.09.2009 00:54

Pyhä Kilju

Sen jälkeen Jurppa päätti käyttää jumalallisia voimiaan ja luoda maailman ensimmäisen pullolisen Pyhää Kiljua! Hän lähetti androidi 011in ostamaan aineksia. Koska kiljusta piti tulla pyhää, sen piti antaa käydä tuhat vuotta. Sääli vain, että Jurpan ja 011in kärsivällisyys ei kestänyt ja he joivat sen jo vartin päästä kypsytyksen aloittamisesta. Juoma antoi hetkeksi 011ille jedivoimia ja teki hänestä yhtä vahvan, kuin Jurpasta. Kännissä he alkoivat painia ja Jurppa sai käteensä pahoja mustelmia, jotka eivät parannu enää tuhansiin vuosiin. 011i unohti kaiken tapahtuneen aamulla eikä Jurppakaan siitä muistuttanut, koska kuten Jurpalla on tapana sanoa:

”Kännissä tapahtuneet asiat... Niistä ei puhuta!”

~Jurppa

jeeeTorstai 20.08.2009 19:16

vieläki tylsääTiistai 11.08.2009 22:42

borinffgad tylsä helvTiistai 11.08.2009 22:28

joooooooTiistai 11.08.2009 20:22



* * * Emo * * *
[ ] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[ ] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[] Oletko masentunut?
[] Oletko pussannut samaa sukupuolta olevaa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[ ] Kirjoitatko runoja?
[X] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Onko perusilmeesi surullinen?
[ ] Onko vastakkainen sukupuoli kovin kaukainen asia?
[x] Onko äiti sinulle läheinen?
[ ] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[] Oletko itsetuhoinen?
4/15

* * * Pissis * * *
[] Käytätkö sanoja 'ihq' tai 'daa'?
[ ] Shoppailetko usein?
[ ] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:ta?
[] Pidätkö popista?
[x] Juotko ja/tai poltatko?
[] Halailetko ystäviäsi?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[] Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia?
1/15

* * * Hevari * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta?
[x] Etkö usko Jumalaan?
[x] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa?
[x] Omistatko niittejä?
[x] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[x] Kuunteletko heviä?
[ ] Käytätkö maasto-ja/tai nahkahousuja?
[x] Roikkuuko housuissasi kettinkejä?
[x] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[x] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Pidätkö mustia vaatteita?
[x] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[ ] Käytkö Tuska-festareilla useasti?
12/15

* * * Räppäri * * *
[] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[] Omistatko yli 40 cd-levyä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
[] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[] Käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[] Käytätkö pipoa sisällä?
[] Kuunteletko räppiä?
[] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten: "What's up?"
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
0/15

* * * Gootti * * *
[] Käytätkö mustaa kajaalia?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Pukeudut mustaan?
[/] Oletko kalpea?
[] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[/emminätiiä] Oletko ilkeä?
[ ] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[x] Poltatko tupakkaa?
[ ] Käytätkö korsettia?
[] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
{] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[x] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
(x] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa?
5/15

* * * Ernu * * *
[] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[ ] Entä tyllihame?
[] Piirrätkö mangaa?
[ ] Ja luet mangaa?
[ ] Katsotko animea?
[] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia?
[ ] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan?
/] Onko sinulla huulilävistys?
[] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[] Onko sinulla raitapaitoja?
[ ] Onko J- rock ainoa oikea musiikkityyli?
[ ] Kuullessasi japanilaisen artistin tulevan Suomeen, hankitko lipun heti täysin hysteerisesti?
[] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[] Näytätkö peace-merkkiä?
[ ] Kiljutko usein kaupungilla 'kawaii' ynnä muita japanisanoja?
//15

* * * Nörtti * * *
[] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tai jotain muuta vastaavaa?
[] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Puhutko usein opettajien kanssa?
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[] Käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?
1/15

* * * Punkkari * * *
[x] Juotko alkoholia?
[x] Kiroiletko paljon?
[emt] Oletko anarkisti?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[x] Kuuluuko musiikissa välillä vähän huutaa?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[x] Omistatko jonkun bändin oheistuotteita?
[] Onko sinulla on irokeesi?
[ ] Onko sinulla vähintään neljä reikää korvissa?
[] Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[ ] Käytkö festareilla?
[jos ois rahaa] Onko keikat kova juttu?
[x] Käytätkö bändi-paitoja?
[] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?
8/15

* * * Hippi * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Oletko muiden mielestä hiukan outo?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[] Haluatko pelastaa eläimet?
[ ] Onko RUOKAA EI ASEITA- hyvä idea?
[] Onko sota mielestäsi turhaa?
[] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Pidätkö hamppuhameita?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Haluatko pelastaa maailman?
[x] Oletko positiivinen?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla?
[ ] Omistatko peace- korun?
2/15

VOI VITTU OON PISSIS

ablahLauantai 25.07.2009 04:17

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Jos voisit sanoa minulle viimeiset sanat ne olisivat:
16. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

asdgfLauantai 25.07.2009 03:56

laiskaprklkissa sanoo:
rrnaa

Embou sanoo:
ooot laiskaperkeleen kissa

laiskaprklkissa sanoo:
nii oon

Embou sanoo:
jooo

laiskaprklkissa sanoo:
ÄäääääÄÄÄÄ

laiskaprklkissa sanoo:
EMPPU IS ON FIRE!

Embou sanoo:
emppu is

laiskaprklkissa sanoo:
SOMEBODY KICK HIM TO NUTS!! HURRY UP TOU FAT LAZY BITCHES

Embou sanoo:
oh shit!

laiskaprklkissa sanoo:
SHIT OH???!!!! SHIT OH??!! GO TO FUCKING AIPLANE AND JUMP WITHOUT A PARACHUTE

laiskaprklkissa sanoo:
EVEN IF THE PLANE WOULD BE ON GROUND

Embou sanoo:
why?

laiskaprklkissa sanoo:
BECOUSE

laiskaprklkissa sanoo:
IT IS FUN

Embou sanoo:
ok

Embou sanoo:
i will do it!

laiskaprklkissa sanoo:
GOOOOOD

laiskaprklkissa sanoo:
I WILL WATCH AND LAUGH

laiskaprklkissa sanoo:
YOU FALLING TO ASFALT

laiskaprklkissa sanoo:
ASGDF

laiskaprklkissa sanoo:
PERKELEL

Embou sanoo:
nou shit!

laiskaprklkissa sanoo:
mite asvaltti kirjotetaa engl

Embou sanoo:
asfalt tai jtn tollee

laiskaprklkissa sanoo:
ASFALT PRKL YOU FAAL AAND DIIIEEE!!!!!

laiskaprklkissa sanoo:
oh im so happy

Embou sanoo:
oh shit

laiskaprklkissa sanoo:
SHIT OU