IRC-Galleria

pakkoPerjantai 26.02.2010 16:34

Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias, Silmäni ovat turvoksissa.
En näe. Minun täytyy olla tyhmä, Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi, Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini, Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin, En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä, Koko päivän.
Kun olen hereillä, Olen aivan yksin, Talo on pimeä, Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin, Yritän olla mukava, Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton, Isä on palannut, Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen, Nimeni on sanottu, Painan itseni, Seinää vasten.
Yritän piileksiä, Hänen pahoilta silmiltään, Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani, Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua, Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi, Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo, Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle, Luuni melkein murtuneena, Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä, Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle, Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias,
Tänään isäni, Murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun, Tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
laita tämä päiväkirjaasi
Jos ET lisää tätä päiväkirjaasi
Niin silloin oletettavasti ET VÄLITÄ lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut laittaa tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 14:45

Seurustelu & suhteet
0. Onko hevonen potkinut rakkaudesta? :: ;)
1. Seurusteletko? :: e
2. Miksi? :: emt
3. Jos olet joskus seurustellut, niin millaista se oli? ::
4. Oletko koskaan suudellut tyttöä/poikaa jonnekin muualle kuin suulle? :: :D:D
5. Kuka on viimeisin ihastuksesi? :: jaa a ;)
6. Kuinka monta ystävää sinulla on? :: monta
7. Entäs kaveria? :: monta
8. Ikävöitkö ketään? :: jjöö
9. Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? :: joo
10. Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? :: joo ;Dd
Koulu & opiskelu
11. Missä opiskelet? :: vantaal :Ddd haksi lähel
12. Onko koulussa kivaa? :: ei vitus ! ::s
13. Huonoin kokeesta saamasi numero? :: 4
14. Onko koulusi ruoka hyvää? :: D:Dd en syö ikin, mut harvoin
15. Oletko nukahtanut tunnille? :: joo;D
16. Mitä mieltä olet matikasta? :: perseest
17. Oletko hyvä siinä? :: en
18. Teetkö aina läksysi? :: en ikin :D
19. Oletko kenenkään opettajan suosiossa? :: :D:D:D jooweli, e
20. Mikä on lempiaineesi? :: köksä, ruokaaaaaaaaaaa D:
Koti & perhe
21. Onko sinulla sisaruksia? :: jooo
22. Vai oletko perheesi ainoa lapsi? :: en
23. Asutko vielä kotona? :: joo
24. Ovatko vanhempasi yhdessä? :: ei
25. Missä asut? :: vantaaa
26. Onko siellä kiva asua? :: ei ja joo
27. Oletko koskaan muuttanut? :: joo ;D
28. Kokkaatko koskaan perheellesi? :: :Den
29. Onko sinulla omaa huonetta? :: on
30. Minkä värisiä seiniä asunnossanne on? :: puuu
Minä & minä
31. Nimesi? :: nea
32. Ikäsi? :: 14, tänävuon 15
33. Missä kuussa olet syntynyt? :: elokuuu
34. Horoskoopiltasi olet? :: neitsyt
35. Mikä sinusta tulee isona? :: iso
36. Mitä harrastat? :: cheerleading
37. Oletko mustasukkainen? :: joo joskus
38. Inhottava tunne, vai mitä? : on se
39. Oletko nainen vai mies? :: naine
40. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? :: en ;<
41. Ketkä kolme ihmistä ottaisit mukaan autiolle saarelle? :: ;))))!
42. Miksi juuri he? :: siiiiks ;)))
43. Oletko ikinä yrittänyt itsemurhaa? :: en
44. Minkälainen mieli sinulla on nyt? :: emt :D
45. Mikä on lempiviikonpäiväsi? :: perjantai :)
46. Millaista musiikkia kuuntelet? :: kaikkeeee
47. Oletko koskaan tavoitellut ystäväsi poika- tai tyttöystävää? :: ?
48. Onko sinulla ystäviä, jotka seurustelevat? :: joo
49. Jos on, tuleeko ikinä sellaista tunnetta että seurustelukumppani on ystävällesi tärkeämpi kuin sinä itse? :: emt ei :D
50. Oletko satuttanut itseäsi? :: :D:D:d jooooo
51. Oletko itkenyt jonkun sinulle rakkaan ihmisen takia? :: joo
52. Kenen? :: ..
53. Milloin viimeksi itkit? :: täl viiikol
54. Onko sinulla velkoja? :: jooo :D
55. Onko sinulla rahaa? :: on (:
56. Oletko milloinkaan kadottanut pankkikorttiasi? :: en
57. Oletko onnellinen juuri nyt? :: joo kai
58. Potkiiko elämä päähän? :: joojoskus
59. Mikä piristää sinua? :: riipppuu
60. Haluaisitko joskus mennä naimisiin? :: joo:D
61. Entä haluaisitko joskus saada lapsia? :: emt
62. Mikä on lempivuodenaikasi? :: KESÄ !
63. Ymmärrätkö politiikkaa? :: en vitut :D
64. Tiedätkö, kuka on Tarja Halonen? :: joo
65. Mihin maahan haluaisit matkustaa? :: thaimaa
66. Kenen kanssa? :: frendien
67. Onko huoneesi seinillä julisteita? Mitä? :: on
68. Mitä katsot telkkarista? :: en muista ees:D
69. Viimeisin elokuva, jonka menit katsomaan? :: ?
70. Oliko hyvä? ::
71. Lempihahmo kyseisessä elokuvassa? ::
72. Miksi juuri se? ::
73. Mitä mieltä olet eläinkokeista? :: :(
74. Oletko rääkännyt eläimiä? :: TAIJAN KALA :(
75. Tykkäätkö pandoista? :: emt :D
76. Mitä mieltä olet näistä kysymyksistä? :: tylsääääää
77. Voisitko pettää seurustelukumppaniasi? :: :Den usko
78. Antaisitko anteeksi, jos sinua petetään? :: emt :D
79. Onko luottamustasi petetty? :: joo
80. Mikä on turhaa tässä maailmassa? :: en keksi nyt :d
81. Ota jokin lähellä oleva esine käteesi. Mikä se on? :: puhelin <33
82. Miltä lukujärjestyksesi näyttää? :: vittttutuutututuutu huhhu paska
83. Miksi? :: 31h ja paskoi aineit ! ;<<<<<
84. Millaista on ulkona? :: kylmääää
85. Kuinka paljon rahaa olet kuluttanut tässä kuussa? :: tarpeeks:D
86. Mitä yleensä ostat? :: kaikkeaaaa
87. Teetkö heräteostoksia? :: ? ööööööö
88. Mikä on lempikarkkisi? :: D:D kuolen hain vastaukseee
89. Onko sinua sanottu anorektikoksi? :: ei, pienen
90. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? :: en, mut ihastumisee
91. Miten pukeudut? :: normii
92. Puhutko ihmisistä pahaa? :: jooo :D :(
93. Kuljetko massan mukana? ::
94. Oletko ollut rakastunut? :: joo :0
95. Kuinka monta kertaa? :: montaki :D
96. Oletko herkkä ihminen? :: joskus :d
97. Lempielokuviasi on? :: en tiiäääääääää
98. Hyppäisitkö kaivoon jos saisit 1000€? :: jos mua ei sattuis ja en kuolis niii jooo :D
99. Oletko koskaan saanut palovammaa? :: joo
100. Jee sadas kysymys! ^_^ Miltä nyt tuntuu?::: enn jaksa :D:Dd
101. Janoatko lisää kysymyksiä? :: en
102. Katsotko TV:stä jääkiekkoa? :: joskus
103. Entä jalkapalloa? :: joskus
104. Miksi? :: emt
105. Osaatko uida koiraa? :: :D:D joo
106. Milloin viimeksi kävit uimahallissa uimassa? :: emt
107. Oletko elämäsi kunnossa? :: joo kai
108. Mitä teet, kun olet vanhus? :: ;Dd emt
109. Mistä kutiat herkästi? :: emt :Ddd lol
110. Saanko kutittaa? :: lol
111. Oletko hellyydenkipeä? :: välil :D
112. Oletko koskaan soittanut pilapuhelua hätänumeroon? :: joo:o
113. Oletko taikauskoinen? :: joissai asiiois :D
114. Miten usein käyt suihkussa? :: joka pv
115. Kuinka kauan viivyt siellä? :: kauan !
116. Käytätkö hajuvesiä? :: jooo
117. Onko huoneesi sotkuinen? :: ei ikin

B L O G IPerjantai 26.02.2010 13:56

98% Teineistä polttaa tai
on polttanut tupakkaa. Jos
olet yksi niistä 2%, joka
ei ole maistanut tupakkaa,
kopioi tämä teksti
päiväkirjaasi. &lt;kieli&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 09:41

nukuin fucking 3h

voi sua muru :Dd pirinaaaaPerjantai 26.02.2010 01:25

Kysy kaveriltasi messengerissä, kato miten hän reagoi.
1 hei auta mua
2 mä oon ihastunu
3 se on ulkomaalainen
4 ajattelin kertoo sille
5 teen itsemurhan
6 mun on pakko tehä se ku en kestä
7 vedän sitten huumeita
8 lol tää oli vitsi


Pirina sanoo:
juu
- neaa sanoo:
hei auta mua
Pirina sanoo:
joo
- neaa sanoo:
mä oon ihastunu !!!!!!!! :o
ja se on ulkomaaaaaaalane
aaattelin kertoo sille
Pirina sanoo:
ketä se on ;)
- neaa sanoo:
teeen itsemurhan
mun on pakko tehä se ku en kestä
Pirina sanoo:
et tee!
ketä se on
mis tutustuit
- neaa sanoo:
vedän sitte huumeita
Pirina sanoo:
kerro siit kaikki :D<3
- neaa sanoo:
lol tää oli vitsi D::D

:(Torstai 25.02.2010 20:04

miks kaike pitää olla nii vitun vaikeet

[Ei aihetta]Torstai 25.02.2010 01:11

Kirjoita etunimesi: nea
Sormilla: nea
Silmät kiinni: nea
Kyynärpäällä: nea
Otsalla: bnedas
Nenällä:
Leualla: nnbz
Kännykällä: nea
Nyrkillä: nea
Oikealla kädellä: nea
Vasemmalla kädellä: nea
Oikealla kädellä silmät kiinni: nea
Vasemmalla kädellä silmät kiinni: nea

[Ei aihetta]Torstai 25.02.2010 00:27

JOS LUIT TÄMÄN SINUN ON TEHTÄVÄ TAI MUUTEN ELÄMÄSTÄSI TULEE TÄYTTÄ HELVETTIÄ !
ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[ ] Muiden mielestä olen söpö
[x] Oikea hiusvärini on blondi
****************************
LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[ ] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[x] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[x] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin
*****************************
VIHANKOHTEET
[ ] Wannabe-ihmiset
[ ] Pissikset
[ ] Liian pirteät
[ ] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset
*****************************
RAKKAUS
[x] Olen itkenyt sateessa
[ ] Olen käynyt lempibändini keikalla
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[ ] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä
[x] Olen itkenyt jonkun rakkaan vuoksi
*******************************
TUNNUSTAN, ETTÄ OLEN:
[x] luntannut kokeessa
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[ ] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[ ] soutanut veneellä
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[ ] polttanut tupakkaa
[x] valehdellut

perseeestKeskiviikko 24.02.2010 15:42

nanan menin illal sillee 'nukkuu' tai ku en sillai nukkunu ku mua sattu iha vitusti mahaaa olin hereil siin joku 2h :( sit mä oksensin niiku 9kertaaa ! mä meinasin oikeesti kuolla se oli kauheet , sit yritän nukkuu vittu ei tuu mtn sit mä katon kelloo se on joku 06:30 , sit mutsi heräää niiku 06:45 mä venaan siin silleee ... sit mä vast meen nukkuu..

maaaailman kauhein yö ja nyt mul on kuumet ja NÄLKÄ !

oooooooo D:DDMaanantai 22.02.2010 19:27

KIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIT ''dd:d:d:DDDDDDD MUN ISKÄ ON OIKEEEEEEESTI PARAS ! <3