IRC-Galleria

hui :oTiistai 23.03.2010 23:51

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

jumbooTiistai 23.03.2010 22:45

med emiliaa ja pAri huoraaa vittu

huorat vei meijä kaikki rahat ! =(

ahaha lolMaanantai 22.03.2010 14:20

Löydätkö C -kirjaimen ?
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Kun löysit C:n...
Etsi 6:nen!
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
Kun löysit 6:sen...
Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
Kun löysit N -kirjaimen...
Etsi Y -kirjain!
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
Kun löysit Y- kirjaimen...
Etsi W- kirjain!
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.
Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.03.2010 16:38

Jos poika on rakastunut sinuun, hän kehuu sinua ja kertoo että olet hänelle tärkeä
Jos poika on rakastunut sinuun, hän ei ikinä pettäisi sinua
Jos poika on rakastunut sinuun, hän laittaa sinut kavereidensa edelle
Jos poika on rakastunut sinuun aidosti, hän ei ikinä unohda sinua
JOS ET KOPIOI TÄTÄ 30 SEKUNNIN KULUESSA PÄIVÄKIRJAASI,
NIIN RAKKAASI KUOLEE JA ET TULE IKINÄ SAAMAAN ONNEA

=)Sunnuntai 21.03.2010 02:35

4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa. ♥
Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin
lisää tämä päiväkirjaasi!

SAIDISunnuntai 21.03.2010 00:18

äöäääää joudun alottaaa kkaiken alust =( en osaaa !

vittu

tylsäääTorstai 18.03.2010 22:34

Olen käynyt:
HUVIPUISTOT:
[x] Puuhamaa
[x] Muumimaailma
[x] Linnanmäki
[x] Särkänniemi
[ ] Power Park
[x] Wasalandia
[x] Tropiclandia
[x] Visulahti
[x] Tykkimäki
PÄÄKAUPUNGIT:
[x] Helsinki
[x] Oslo
[ ] Kööpenhamina
[x] Tukholma
[x] Tallinna
[ ] Moskova
[ ] Madrid
[ ] Pariisi
[ ] Rooma
[ ] Lontoo
[ ] Reykjavik
[ ] Varsova
KAUPUNGIT SUOMESSA:
[x] Turku
[x] Tampere
[x] Helsinki
[x] Rovaniemi
[x] Oulu
[ ] Utsjoki
[x] Imatra
[x] Joensuu
[x] Jyväskylä
[x] Lahti
[x] Savonlinna
[x] Hämeenlinna
[x] Naantali
[x] Riihimäki
[ ] Maarianhamina
[x] Kotka
[x] Vaasa
[x] Hyvinkää
[x] Kuopio
MAAT JA SAARET:
[x] Ruotsi
[x] Viro
[ ] Venäjä
[x] Ranska
[ ] Espanja
[ ] Portugali
[ ] Italia
[ ] Kreikka
[ ] Turkki
[x] Norja
[ ] Amerikka
[ ] Tanska
[x] Saksa
[ ] Iso-Britannia
[x] Teneriffa
[ ] Fuerteventura
[x] Gran Canaria
[ ] Lanzarote
[ ] Malta
[ ] Madeira
[ ] Kreeta
[ ] Kypros
KAUPAT:
[x] Citymarket
[x] Prisma
[x] Anttila
[x] Hong Kong
[x] Tekniset
[x] Gigantti
[x] H&M
[x] Gina Tricot
[x] Seppälä
[x] Lindex
[x] JC
[x] Only
[x] Sportia
[x] Intersport
[x] Suomalainen Kirjakauppa
[x] Tiimari

no koska mua vituttaaTorstai 18.03.2010 22:16

vittuku mikää eioo hyvi

..Torstai 18.03.2010 21:53

Jos et tee tätä ennen klo 24, joku sinulle rakas ihminen kuolee. Surullista, eikö?
+ oletko ihastunut ? - olen
+ oletko rakastunut ? - vähän
+ oletko varattu ? - en
+ oletko särkenyt jonkun sydämmen ? - joo
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - joo
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - joo
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - jjoo
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - en
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - iha
+ oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen ? - ooon !!
+ oletko joskus satuttanut itseäsi jonkun takia ? - itteni :D:D haha läppä
+ Milloin? - ala-asteel halusin mun käteee sellase siteen :D:D:d
+ oletko itkenyt itsesi uneen ? - joo
+ Millaisia ystäviä sinulla on? - parhaitaa !!
+ Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - jjooo!
+ Jos ikävöit, kestätkö? - en oo varma
+ Millaiset ovat vanhempasi? - :DD:D
+ Millainen ylipäätään on elämäsi? - sekava D:D
+ Onko sinulla parasta ystävää? - onmonta mut on
+ Jos on, onko hän koskaan tehnyt sinulle jotain mitä et voi antaa anteeksi? - eioo
+ ... tai sinä hänelle? - en kai?
+ Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaa? - jju
+ Milloin viimeksi itkit? - tänää
+ Milloin viimeksi nauroit todella paljon? - tänää
+ Milloin viimeksi sinua on halattu? - just äske
+ Milloin viimeksi unelmoit ja mistä? - tänää..
+ Kuka viimeksi lupautui olla tukenasi aina? - hmm
+ Viilteletkö? - en-.-
+ Oletko koskaan satuttanut itseäsi? - en
+ Koska viimeksi? - en ooo
+ Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - tänää D:D
+ Ymmärretäänkö sinua? - noentiiä
+ Koetaanko perheessäsi sydänsuruja? - juukai
+ Itkeekö vanhempasi usein? - ei
+ Koska viimeksi nautit hetkiä laivalla? - kesäl
+ Koska viimeksi nautit hetkiä uimahallissa? - novittu tiistain en meee enää ikin
+ Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? - vittu aina joku
+ Kenelle haluaisit nyt huutaa? - ...tolle
+ Mikä sinua oksettaa? - oksennus , pelkään sitä :(
+ Milloin viimeksi nukuit kunnolla? - en tiiä..
+ Onko sinulla ollut ystävä joka teki sinulle jotain minkä takia ette enää ole niin hyvissä väleissä? - joo
+ Rakastatko ihmistä joka on lähempänä sydäntäsi juuri nyt? - blondiko?
+ Sinä todella rakastat häntä kenen vuoksi itkit? - nojooo o frenidin
+ Ja nyt odotat jotain todella paljon - en tiiä oon sekasi

luulis ettei oooo vaikeeetaaKeskiviikko 17.03.2010 22:42

tyttö tykkää kun poika..
- halaa takaapäin tyttöä

- tekstaa illalla
- kuuntelee
- pitää kädestä
- suutelee oma-aloitteisesti
- soittelee muuten vain
- kehtaa näyttää sinut kavereilleen
- ei kerro salaisuuksiasi kavereilleen
- pitää sinusta vaikka olisit rumimmillasi
- kehuu
- ottaa viereensä istumaan ja halaa kunnolla
- kun näkee sinun tulevan, suutelee
- antaa sinun käyttää vaatteitaan
- kysyy vointiasi
Jos et kopioi tätä keskiyöhön mennessä, huono rakkaus onni seuraa sinua koko ensi vuoden