On yö ja loputtoman monta tähtilaivaa kulkee hiljaa yläpuolellani läpi taivaan.
Aikaa on kulunu, mutta mieltäni painaa ku unohdettiin minkä eteen yhes nähtiin vaivaa.
Se on varmaan tää pimeä mikä pistää miettimään, joskus puoli unessa sun hahmon vieres vielki nään. Koitan halata, mut sit katoat ilmaan. Tuuli kuiskailee korviini sun sanoja hiljaa.
Makaan tässä missä meki usein maattiin, missä suurii suunnitelmiaki usein laatii, haaveilin hölmöjä ja sä haaveilit mun kanssa.
Naura mun kuullen ja laula mut uneen ennenku yksinäisyyden talvi hautaa mut lumeen.
Vaik tajuan muuttuneen ja menneen, haluun kaiken olevan niin kuten oli ennen.