IRC-Galleria

nella

nella

Mulle riittää, että mä saan omaa kuvaani vaan katsoa

Miesanalyysi part.1Tiistai 26.01.2010 19:45

Wannabe playerit:

Tälläiset ihmiset syntyvät usein ujoista pojista, jotka ennen ajattelivat tarkoin tekojaan ja mietti myös toisten tunteita. Kuitenkin ujona ja kilttinä joutuu usein pettymään ja omien epäonnistumisien kautta laitetaan vahinko kiertämään. Kaikesta siitä tunteellisuudesta mitä heillä joskus oli tulee tunteetonta pökkimistä, mikä johtaa usein morkkikseen. Koska kyseessä on nimenomaan wannabe playeri kusipään maineelta ei voi välttyä, koska entiset hoidot ja säädöt hoidetaan pois alta hyvin tökerösti, ja tämä aiheuttaa tytöttöjen keskuudessa mielipahaa joka johtaa paskan puhumiseen. Harvemmin wannabe playeri osaa myöntää virheitänsä toisin kuin oikea playeri joka pelaa aina korttinsa oikein ja täten välttyy ikäviltä jälkiseurauksilta. Wannabe playeri myös usein päätyy vaihtamaan maisemaa ja tutustumaan jatkuvasti uusiin tyttöihin, koska onnistuu polttamaan lähes jokapaikassa sillat takanaan. Wannabe playeri ei yleensä ole hyvännäköinen eikä tyylikäs ja usein hänellä on valtavan suuri ego, siksi monesti ihmetellään miten nämä aivan tavallisen näköiset pojat saavat vedettyä perässään valtavaa tyttölaumaa.



http://www.youtube.com/watch?v=xaFuXO_gTXw

Ashlee Simpson - BoyfriendSunnuntai 24.01.2010 22:35

What ya been doing
What ya been doing
Whoa, whoa
Haven't seen you around
How ya been feeling
How ya been feeling
Whoa, whoa
Don't you bring me down
All that stuff about me
Being with him, can't believe
All the lies that you told
Just to ease your own soul
But I'm bigger than that
No, you don't have my back
No, no, ha
Hey, how long till the music drowns you out
Don't put words up in my mouth
I didn't steal your boyfriend
Hey, how long till you face what's going on
Cause you really got it wrong
I didn't steal your boyfriend
Well I'm sorry
That he called me
And that I answered the telephone
Don't be worried
I'm not with him
And when I go out tonight
I'm going home alone
Just got back from my tour
I'm a mess, girl for sure
All I want is some fun
Guess that I'd better run
Hollywood sucks you in
But it won't spit me out
Whoa, whoa, ha

NIIIIIINKÖÖSunnuntai 24.01.2010 00:52

Johan oli pirskeet taas vittu rahat ja juomatki meni hukkaan.
Tulin himaa ja kelasin et pääsen _omaan_lämpimään_sänkyyn_nukkumaan_
mutta eihän mun huoneessa voi toimia patteri.

PASKAT BILEETLauantai 23.01.2010 19:16

mut tulipaha pidettyyy :> uudet bileet tulee vain KUOLLEEN RUUMIIN YLI=DD

shalalllalalaaTorstai 21.01.2010 17:39

Kirjoita tähän 21 tuntemasi ihmisen nimet satunnaisessa järjestyksessä, ja vastaa kysymyksiin. Älä katso kysymyksiä etukäteen.

1. Tessa
2. Tua
3. Jenna
4. Ninni
5. Satu
6. Sanna
7. Jesse
8. Tiina
9. Luke
10. Aleksi
11. Kojo
12. Sini
13. Suvi
14. Kasu
15. Roosa
16. Pirski
17. Julia
18. Jonna
19. Mikke
20. Heidi
21. Jani


1. Kuinka tapasit numeron 20?
> Vissii jossai pihal hengaillen :>

2. Mitä tekisit jos et olisi ikinä tavannut numeroa 14?
> En olis ikinä tutustunu moniin ihmisiin, eli olisin yksinäinen :<

3. Voisitko seurustella numeron 12 kanssa?
> Toki, nyt vai heti? noeiku =D en oo ehkä lesbo :>

4. Oletko ikinä nähnyt numeron 18 itkevän?
> ju. :'/

5. Tulisiko numeroista 3 ja 13 hyvä pari?
> ei =D

6. Kuvaile numeroa 9.
> noniinno, tosi kiva ku sille päälle sattuu :>

7. Pidätkö numerosta 10?
> Toki, mut en liikaa :>

8. Onko numero 6 mielestäsi viehättävä?
> ERITTÄIN. <3

9. Milloin viimeksi puhuit numeron 11 kanssa?
> Reilu puol tuntii sit :>

10. Tulisiko numerosta 7 hyvä vanhempi?
> Joo, se tulee saamaa muistaakseni neljä lasta ni kai se on pakko ;DD

11.Missä numero 19 asuu?
> Mänttäris :>
12. Mikä on parasta numerossa 1?
> Se on ihananärsyttävän ihana.<3

13. Mitä haluaisit sanoa juuri nyt numerolle 21?
> että olisko se huome tulos... :D

14. Mikä on parasta numerossa 14?
> Persoona ehdottomasti :>
15. Oletko ikinä suudellut numeroa 3?
> en ainakaa muista =D

16. Mikä on paras muistosi numerosta 5?
> Paljon ringettememories<3

17. Milloin näet seuraavan kerran numeron 12?
> Varmaa maanantaina :>

18. Onko numero 15 kaunis?
> Hell Yeah :>
19. Mikä oli ensivaikutelmasi numerosta 8?
> Sellanen et siihen haluan tutustua ja onneks tutustuin.<3

20. Onko numero 13 paras kaverisi?
> Luokast joo :>

21. Oletko nähnyt numeroa 16 viimeisen kuukauden aikana?
> Ju :>

22. Milloin näit viimeksi numeron 6?
> viikko sit keskiviikkona. vähän on jo ikävä :<

23. Milloin näet seuraavan kerran numeron 18?
> Huomenna =)

24. Oletko todella läheinen numeron 2 kanssa?
> Jees.<3

25. Halaisitko numeroa 20?
> Toki :>

26. Oletko ikinä käynyt numeron 19 kotona?
> ju

27. Tiedätkö jonkun salaisuuden numerosta 4?
> en tiedä tiedänkö :o

28. Millainen suhde on numeroiden 14 ja 3 välillä?
> ne on kavereita =D

29. Millainen ystävyyssuhde sinulla on numeron 5 kanssa?
> hyvä :>

30. Oletko ikinä tanssinut numeron 7 kanssa?
> jea :>

32. Mistä tunnet numeron 21?
> Tutustuin tiitulin kautta :>

33. Mikä on paras muistosi numerosta 17?
> Se ku se tuli yks päivä kouluun ja oli surkumielellä ja sit se avautu mulle ja sit meist tulis hyvii ystävii :><3miss u.<3

34. Oletko ikinä halunnut läimäyttää päin naamaa numeroa 4?
> En :>

35. Onko numero 11 tavannut äitisi?
> on :))

36. Oletko ikinä matkustanut mihinkään numeron 12 kanssa?
> Oon ruotsiin ja kaikkialle ympäri suomee pelaa :>

37. Jos antaisit satasen numerolle 16, mihin hän sen käyttäisi?
> Tupakkiin ja kaljaan. :D ehkä vähän vaatteisiin koruihin ja hiuksiin :D

38. Onko numerolla 2 parasta ystävää?
> On :)

39. Mitä haluaisit numeron 6 tietävän?
> ei oo mitää mitä se ei tietäis :>

40. Mitä teit viimeksi numeron 17 kanssa?
> Varmaa istuttii koulus koneel ja pelattii FarmVillee :>

41. Milloin tapasit numeron 18?
> KAUAN SITTEN. joskus kolmosel tai nelosel :D

<3Keskiviikko 20.01.2010 00:26

Everyday (day), every night (night)
I wanna see you baby, staying by my side
I'm going down on my, on my knees for you
for your love I'd do it, for your sake, believe I do
If you don't love me, why do you raise my hopes
No matter what happens, I can't let you go
You got it wrong, I didn't wanna hurt you
I wanna be all the world to you


You look into my eyes, put me out of my misery
I have never told lies, I hope that you come back to me
I want to spend my time in loving you forever
No matter what happens, we must stick together
Come on trust in my words, give me your heart back again
Kiss my lips, touch my hand, give me a second chance
My heart is bumpin, have a feeling that I've never felt,
If I'm allowed to be with you, the luck is comin to my world
So far as I remember, you was perfectly happy
To find someone like me, in a world full of traffic
I fulfill your dreams, its not only taffy
You're the only one for me
We walk through a world where nobody has been before
turn back the hands of time open every door
I swear I will loy you down and sure I love you more
To retrieve your affinity

EEESTI ? <3Torstai 14.01.2010 09:09

huomen viroo med TUPSUNI.<3

Humane - All I Wanna DoLauantai 09.01.2010 21:01

I'm watching the sky sink to its sleep
While the cold of the night
Is fallin' upon our street
I'm playing the piano
And singing you love songs off key
And you are pretending that you are sleeping
And you cannot hear me
As simple as something as being with you
Makes life worth living and dreams come true
And all I wanna do is grow old with you
And all I wanna say is keep us dry and let us play
'Cause I love you now
You try to hide it
But I can see that you are watching me
Behind the curtain of your dreams
And since you came along every single thing
Keeps turning me on
And time has taught me that you're one of a kind
Such a good cure for my troubled mind
And all I wanna do is grow old with you
And all I wanna say is keep us dry and let us play
'Cause I love you now
I hope I have become
Something you wanted me to be
More than a lover more than a friend
Something eyes cannot see
And all I wanna do is grow old with you
And all I wanna say is keep us dry and let us play
'Cause I love you now

zajajaaSunnuntai 03.01.2010 00:41

SINÄ:
Nimikirjaimesi? :: NML
Syntymäpäiväsi? :: 14.10
Minä viikonpäivänä synnyit? :: ei voi muistaa ;o
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? :: en :)

MIELIPITEET:
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? :: lumisateesta
Mistä musiikista pidät? :: kaikenlaisesta<:
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? :: summer :p
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? :: enpä oikeestaa
Minkälaisista elokuvista pidät eniten? :: komedia ja draama iskee :>

SUHTEET:
Keitä kuuluu perheeseesi? :: äiti, isä, sisko, pupu ja kisu
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? : mami<3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? :: hmm, sellasest mis on kivaa ^^
Tunnetko paljon ihmisiä? :: liikaa ;o

RUOKA:
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? :: sushi ;s
Onko sinulla erikoisruokavalio? :: eipä oikeestaa :))
Mistä juomista pidät? :: hehehehe :D
Mitä ajattelit syödä tänään? :: olen syönyt jo ;o
Pidätkö ruuanlaitosta? :: välillä =)

VAPAA-AIKA:
Pidätkö piirtämisestä? :: en osaa ;o
Pyöräiletkö paljon? :: never :D
Mitä musiikki merkitsee sinulle? :: paljon, ilman musiikkia on tylsää :o
Harrastatko mitään vakituisesti? :: wringetteeee ^^
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? :: ei enempää kiitos !
Asutko vanhempiesi luona? :: jep
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? :: en, enemmä olkkaris ^^
Onko kotisi kodikas? :: joo kyl :)
Mitä muuttaisit kodissasi? :: oman huoneen :p
Millaisessa talossa asut? :: rivaris

HAAVEET:
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? :: yleensä elän tätä päivää mut jos huomises on jotai kiinnostavaa ni sit odottelen sitä =)
Mihin suurin haaveesi liittyy? :: tän hetkinen liittyy ties mihin :p
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? ::e
Oletko onnellinen? :: jep, onnellisin pitkään aikaa :>
Nautitko olla yksin? :: välillä, yleensä tahtoisin olla jonku tietyn vieres :>
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? :: valosasta, pimees on pelottavaa:o

VIIMEKSI:
Join :: UV
Tipuin tuolilta :: en voi muistaa :o
Itkin :: äske.
Nauroin :: sitä ennen

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? :: ei oikee oo ketää kelt pyytäis ;o
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? :: en mielestäni :>
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? :: e :o

OLETKO:
Itsepäinen :: jjea ;o
Ilkeä :: tietyille ihmisille kyllä
Viisas :: tietyissä asioissa
Hyvä koulussa :: amikses semi pro
Satuttanut itseäsi :: jo
Huutanut jollekkin :: jjeah

ONKO:
Vika aina sinussa? :: ei, mut välil
Sinulla lainkaan tapoja? :: joo
Sinulla pelkoja? :: joitai

KYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi? :: joitain enemmän ja joitain vähän vähemmän :o
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? :: en muista millon oon viimeks puhunu siel ;o
Lause/sana jonka sanoit tälle? :: ----
Katsotko uutisia? :: sillon tällön
Paras sarja ikinä? :: skins :p
Jaksatko elää elämääsi? :: välil tekis mieli hyppää ajas eteen tai taakse päin mut yleensä joo. :)

SOSIAALISUUS:
Onko sinulla seurustelukumppania? :: oliskin...
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? :: on..
Onko sinulla yksi/useampi paras ystävä? :: kolme parasta :>
Onko kaveri sama kuin ystävä? :: ei ;o
Onko sinulla kavereita? :: on
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? :: monta
Pidätkö itsestäsi? :: tietyistä jutuista en mut suurimmast osast joo
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? :: välil
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? :: oon oppinu löytää hyvän tavan elää tätä elämää joskus on ollu vaikeempaaki

MILLOIN VIIMEKSI:
Hämmennyit? :: torstaina, oli kyllä sellane shokki olo että
Surit? :: tänää
Itkit ilosta? :: torstaina :>
Itkit jonkun eläimen takia? :: en muista

SEKALAISTA:
Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? :: en usko et viestin lähettäjä haluaa että kerron :)
Kenen sängyssä nukuit viime yön jos omaa ei lasketa? ::tiitun.
Millainen paita sinulla on nyt? :: kaks toppii ja villapaita
Lempielokuva? :: ---
Sano yksi asia jota teet joka päivä? :: tekstaan
Minkä väriset ovat huoneesi seinät? :: persikan väriset
Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? :: nolla
Mitä et malta odottaa? :: yhen ihmisen näkemist
Millon viimeksi näit äitiäsi? :: ku olin himas
Mitä söit eilen illalla? :: en syöny eile mitää :(
Katso vasemmalle mitä näät? :: seinän
Millä sivulla datailet useimmiten? :: facebook ja tää
Onko sulla kasveja huoneessas? :: ei
Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? :: selkään

TÄNÄÄN:
Mitä teet nyt? : vastailen näihin ksymyksiin
Mitä teet myöhemmin? :: en tiedä
Mitä olet tehnyt tänään? :: oon ollu röykäs ja käyny rajamäel :p
Mitä sinulla on päällä? :: alusvaatteet legginsit sukat kaks toppii vyö ja villa takki

Just Wanna Be With YouTorstai 31.12.2009 17:12

I got a lot of things I have to do,
All these distractions, our future's coming soon.
We're being pulled
A hundred different directions...
But whatever happens,
I know I've got you.
You're on my mind,
You're in my heart.
It doesn't matter where we are,
We'll be alright...
Even if we're miles apart.
All I wanna do
Is be with you,
Be with you.
There's nothing we can't do,
Just wanna be with you,
Only you.
No matter where life takes us,
Nothing can break us apart.
You know it's true,
I just wanna be with you.