en ois koskaa voinu uskoo
et täs käy näin...
mä pilasin mun elämän.
kaikki on menny vituiks.
joka ilta kelaa, et nyt rupeen tsemppaa.
mut silti kusen mun mahikset kerta toisensa jälkeen.
ei mul oo tulevaisuutta.
ei tätä menoo.
ja asiat alkaa vaa menee huonommi.
tuntuu et oisin raunioil.
revitty riekaleiks tääki pikkusielu.
mut kukaa ei ymmärrä.
ne jotka teitää, ihmettelee et kui en oo tullu jo hulluks.
et miten mun pää kestää.
ihmettelen sitä itekki.
kai siihen tottuu, ku joutuu tarpeeks paskaa kestää.
mulle on sanottu jo viimeset kaks vuot, et saan hoitoo.
mut täs sitä vielki ollaa.
mult on kielletty ain kaikki vähänki riskialtis,
joten must tuntuu et sen takii oon nykyää nii helposti
vaikutuksille alainen.
mua on vitun helppo suostutella kaikkeen pahaan.
enkä voi sille mitää.
ois vaa helpompaa olla stressaamat tulevaisuudest.
sillee ettei ois tulevaisuutta ollenkaa.
eli kuolema.
se ratkasu vaikuttaa nii helpolt.
kenenkää ei pitäs kokee samaa mitä mä oon kokenu.
oisko yliannostus mitään?
