IRC-Galleria

niinagee

niinagee

Joku sano että muutos lähtee meistä itestä, tee asialle jotai eihä mikää muutu itestää.

...plaaTiistai 21.09.2010 02:47

53 ASIAA JOITA POJAN PITÄISI TIETÄÄ TYTÖSTÄ
1 Kaikki tytöt rakastavat salaa poikaa, joka osaa laulaa.
2. Jätä Axe, tytöt eivät halua haistaa sinua viiden metrin päähän.
3. Tytöt VIHAAVAT naistenmiehiä.
4. Suurin osa tytöistä mieluummin halailee kuin muhinoi (elleivät he ole huoria).
5. Rakastamme kun kun kiedot kätesi ympärillemme elokuvan aikana (etenkin pelottavan sellaisen).
6. Sinun ei tarvitse olla supersankari. Sinun vain täytyy olla paikalla vuoksemme.
7. Jos sinun todella tarvitsee puhua koostasi, puhu siitä poikaystäviesi kanssa, älä meidän.
8. Suunnilleen kaikki tytöt tykkäävät puhua jostain, joten saat vapaasti soittaa meille.
9. Pahanhajuinen hengitys on suuri miinus.
10. Me rakastamme (hyviä) yllätyksiä.
11. Älä yritä tehdä vaikutusta meihin kiroilemalla tai tappelemalla.
Se ei auta; näytät vain idiootilta.
12. Kun kiusaat tyttöä josta pidät, hän ei ajattele että olet kiinnostava tai siisti. Hän vain ajattelee että olet ilkeä (ah, naisten logiikka).
13. Jokainen tyttö haluaa olla erityinen, vaikka kyse olisikin vain sinusta.
14. On hyvä piirre, jos tietää miten saa tyttönsä nauramaan.
15. Hyvä hygienia kunniaan! Mene kotiin, laita deodoranttia, harjaa hampaasi ja ole kiltti ja käy suihkussakin välillä.
16. Me haluamme hyviä muistoja, joten sinun on parasta ajatella ennen kuin avaat suusi. Jos sanot jotain väärin, sitä ei unohdeta.
17. Kitaristi = seksikäs. Pianisti = Herkkä... ja seksikäs.
18. Me todella vihaamme kun rikot lupauksesi meille. Se todella satuttaa meitä.
19. Tässä jotain minkä tytöt tietävät: Kun poika sanoo että olet seksikäs, hän katsoo vartaloasi. Kun hän sanoo että olet nätti, hän katsoo kasvojasi. Kun hän sanoo että olet seksikäs, hän katsoo sydämeesi. Muista se kun arvostelet tytön ulkonäköä.
20. Kysy keneltä tytöltä tahansa. Hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä tarkoitat, kun sanot häntä söpöksi.
21. Tiedämme milloin kuuntelette, ja kyllä, se vähän vituttaa meitä. Jos olemme mielestäsi tylsiä, kerro se edes meille.
22. Kun sanomme että meillä on kylmä, haluamme joko että tulet lähemmäs tai että annat takkisi meille. Vinkki: Jos todella haluat tehdä vaikutuksen tyttöösi, pidä hänestä tiukasti kiinni ja laita takkisi hänen ympärilleen samalla kun itse pidät sitä päälläsi. Se on todella romanttista (kunhan et kähmi häntä). !!
23. Halit merkitsevät joskus enemmän kuin suukot.
24. Jos odotat täydellistä hetkeä, se menee ohi. Toisin sanoen, jos haluat pyytä häntä treffeille tai kertoa tunteesi, tee se!
25. Arvostaisimme todella, jos ette suuttuisi siitä mitä teemme tai sanomme siihen aikaan kuukaudesta. Se ei ole meidän syymme, emmekä ole oikein oma itsemme silloin.
26. Ole kiltti äläkä esitä että tietäisit miltä tuntuu kun on kuukautiset. Sinulla ei ole niitä.
27. Antakaa meille sama oikeus kuin muille ihmisille ja katsokaa meitä silmiin (kyllä, me huomaamme kun silmäsi vaeltavat).
28. Haluamme samat oikeudet kuin annatte muille pojille, mutta emme oikeastaan halua tulla kohdelluksi kuin he...
29. Älä ikinä petä! Tytöt osaavat levittää uutista nopeasti joten et pilaa vain yhtä suhdetta, niin käy todennäköisesti muillekin suhteillesi.
30. Kun olet treffeillä tytön kanssa, pidä silmäsi seuralaisesikasvoissa, äläkä vilkuile muita tyttöjä. Se on epäkohteliasta.
31. Kaikki tytöt eivät ole rahan perään. Ne jotka ovat antavat meille huonon maineen.
32. On outoa jos laittautuminen kestää teillä kauemmin kuin meillä.
33. Jos kysyt nätisti, vastaamme yleensä samalla tavalla.
34. On erikoisen tyhmä jos unohtaa syntymäpäivät.
35. Kaikki naiset eivät ole huonoja ajamaan.
36. Kaikki naiset eivät ole ajattelemattomia.
37. Kaikki sellainen sanominen ja tekeminen toisen tytön kanssa, mistä et haluaisi meidän tietävän, lasketaan pettämiseksi.
38. Kun sanot, ettet pidä siitä kun meikkaamme, älä jätä lausetta siihen. Auttaa jos kerrot miksi.
39. Tekee TODELLA hyvän vaikutuksen, jos tiedätte lempivärimme, kengänkokomme, lempikukkamme, lempi TV-ohjelmamme, lempielokuvamme, lempiartistimme jne. Näetkös, meitä ei ole niin vaikeaa saada iloisiksi.
40. Tämä saattaa vaikuttaa oudolta. On ihanaa pitää päällä huppareitanne/takkejanne koska: ne muistuttavat meitä teistä, ne tuoksuvat teille, ja se saa meidät tuntemaan että olette lähellä vaikka ette olisi.
41. Älä IKINÄ lyö tyttöä! Vaikka hän löisi sinua ensin, se on väärin.
42. Kun seurustelet tytön kanssa ja esittelet hänet ystävillesi, on parempi kertoa että hän on tyttöystäväsi.
43. Mitä lahjoihin tulee, arvostamme enemmän sellaista jolla on merkitys kuin sellaista, joka maksoi paljon.
44. Parasta on olla ystävä tytölle. Ystävyys tulee aina ennen minkäänlaista hyvää ja romanttista suhdetta.
45. Joko kerroin että pidämme siitä että meitä arvostetaan?
46. Tyttö, joka haluaa olla elämäsi keskipiste, ei ole kovin kypsä tai realistinen.
47. Yleensä tytön ollessa sarkastisesti ilkeä sinulle, se tarkoittaa että hän tuntee vetoa sinuun, mutta häntä pelottaa että hän näyttää liikaa käytöksellään.
48. Kun rauhoitat tyttöä (ja parempi uskoa, joudut tekemään tämän joku päivä), yritä parhaasi mukaan saada hänet nauramaan, mutta älä ikinä laita häntä tuntemaan itseään typeräksi kiihtyessään niin.
49. Jos pengot käsilaukkuamme, et todennäköisesti pidä siitä mitä näet. Joten lopeta se.
50. Pidä mielessä että jokaisella tytöllä on ryhmä miehiä (ystäviä, veljiä ja oma rakas isi) joka hakkaa sinut jos ylität rajan.
51. Tytöt eivät pidä esiintyjistä. Ole vain itsesi, pidämme sinusta enemmän sillä tavalla. Jos tyttö ei pidä todellisesta sinusta, hän ei ole aikasi arvoinen.
52. Usko se. Tyttöön ei tee vaikutusta kun pullistelet lihaksiasi koko päivän.
53. Älä suututa meitä. Jos se tapahtuu kerran, et todennäköisesti tee sitä toiste.

-Tiistai 21.09.2010 01:18

Sukulaisesi.
1. Onko hän sinulle läheinen? - ohanse 8)
2. Milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan? -tänään.
3. Mikä on hänessä parasta? - sen äärettömän paskat jutut.
4. Asuuko hän sinusta kaukana? - tossa seinän välissä.
5. Onko hän mies vai nainen? - en oo ihan varma.
6. Mitä sukua hän on sinulle? - siskoooo <3
7. Minkäväriset hiukset hänellä on? - brunetteeeh.
8. Oletko hänen kaveri facebookissa? - ohanse.
9. Jos saisit soittaa 7 puhelua ennen maailmanloppua, olisko hän yksi niistä? - tottakaai ! mut mä veikkaan et se ei kuitenka vastais mulle >:(
10. Pukeutuuko hän mielestäsi tyylikkäästi? - ofc, mun vaatteisii <3
Jokin kaverisi.
1. Onko hän tyttö vai poika? - girlll :)
3. Milloin tapasit hänet viimeksi? - tännnäää.
4. Voisitko kertoa hänelle suurimmat salaisuutesi? - kyllä.
5. Onko hän hyvä kuuntelija? - paras.
6. Mitä yhteistä teillä on (2 asiaa)? - samat nimet ainaskhi ;d ja yhtä tyhmiä :(
7. Onko hän samanikäinen kuin sinä? - pari kk nuarempi 8)
8. Asutteko samalla paikkakunnalla? - jebeb :)
9. Voisitko luottaa elämäsi hänen käsiinsä? - kyllä.
10. Entä luuletko, että hän voisi luottaa oman elämänsä sinun käsiisi? - XD EPÄILEN.
Vastakkaista sukupuolta oleva henkilö (ei sukua).
1. oletteko vain kavereita? - enemmä :)
2. Missä tapasitte? - hmh, räikkärock ?
3. Sano jokin asia mikä on hänessä positiivista/ihanaa: luonne <3
4. Oletteko seurustelleet vai seurusteletteko kenties? - seurustellaan :)
5. Onko hän sanonut välittävänsä sinusta? - kyllä.
6. Ikävöitkö häntä juuri nyt? - mm :)
7. Onko jokin asia välillänne epäselvää? - hmh.. eikai ?
8. Voisitko kertoa hänelle olevasi raskaana? - voisin.
9. Minkä väriset silmät hänellä on? - semmoset kivat 8)
10. Miksi pidät hänestä? - noku se vaan o nii ihana :)
Jokin henkilö josta et pidä.
1. Miksi et pidä hänestä? - hmh.. siks. tai siis kyllä mä pidän mut joo.
2. Onko hän mies vai nainen? - naineen.
3. Voisitko ehkä joskus pitää hänestä, jos hän muuttaisi tapojaan? - kyllä.
4. Voisitko halata häntä? - njoo.
5. Kauanko olette tunteneet? -kauannn.
6. Onko teillä ollut "jotain juttua"? - ei : DDD
7. Oletko ollut kiinnostunut hänestä? - en.
8. Sano hänessä 2 hyvää asiaa. - no sen jutut ja pirteys.
9. Oletko hänen kaverinsa facebookissa? - kyäää
10. Puhutko hänelle? Milloin viimeksi? - emmiemuista.
Sinä itse.
1. Oletko ihastunut/rakastunut? - rakastunu <3
2. Onko sinulla jonkun kanssa jotain säpinää - enemmänki 8)
3. Tekstaatko vai soitatko mielummin? - soitan.
4. Asutko omakotitalossa, kerrostalossa vai rivitalossa vai kenties jossain muussa? - omakotithaloo.
5. Mitä radiokanavaa kuuntelet? - kaikenäköstä.
6. Jos olet ihastunut, tietääkö ihastuksesi asiasta? - kyä
7. Jos saisit päättää yhden asian mitä muuttaisit itsestäsi mitä se olisi ja miten muuttaisit? Vai muuttaisitko mitään? - hmh en osaa sanoo vaa yhtä ;<
8. Haluaisitko olla nyt jossain ihan muualla? - KYLLÄ
9. Unelmien lomasi? Missä, kenen kanssa, mitä tekisitte? - frendien + tmmin jossai perseessä ;d
10. Voisitko tehdä toistekin tälläisen gallupin? - miksei ?

blaaMaanantai 20.09.2010 01:31

HENKINEN TUSKA
Oletko itkenyt itseäsi uneen? - kyllä.
Oletko itkenyt viikon putkeen saman asian takia? - kyllä.
Milloin itkit viimeksi? - eilenkai. eikun en minä muista.
Näkyykö käsissäsi viiltelyjälkiä? - njeeeei
Auttaako viiltely oikeasti? - ei.
Oletko koskaan harkinnut/suunnitellut itsemurhaa? - hmh.. enn
Mitä keinoa käyttäisit itsemurhassa? - junan alle :)
FYYSINEN TUSKA
Oletko koskaan pyörtynyt? - ömöm enkai oon enminämuista.
Oletko koskaan saanut niin kovaa tälliä päähäsi että ystäväsi kyselevät jo nimeäsi? - mitäkö ? :D
Oletko koskaan loukkaantunut niin pahasti että olet joutunut mennä sairaalahoitoon? - öhh, en.
Oletko koskaan murtanut/katkonut luitasi? - nej.
Jos olet niin mitä? - ^
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? - nejj.
Oletko koskaan joutunut käyttämään kävelykeppejä? -ennnn kai.
Oletko koskaan saanut aivotärähdystä? - juu.
Onko sinulla koskaan ollut tikkejä? - ei.
Onko hampaillesi tapahtunut koskaan mitään? - eip.
RAKKAUDEN TUSKA
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - kyllä.
Onko sydämesi särkynyt koskaa? - kyllä.
Oletko ihastunut juuri nyt? - en, vaan rakastunu.
Tietääkö ihastuksesi siitä? - ^^
Pelkäätkö ihastua? - en.
Pelkäätkö rakastua? - yhes vaihees joo, en enää.
Onko kukaan koskaan satuttanut sinua? - on.
Oletko sinkku vai seurusteletko? - seurustelen <3
Jos olet sinkku haluaisitko seurustella? - -
Jos olet varattu haluaisitko olla sinkku? - en todellakaan.
Jos olet varattu, kuinka kauan olet seurustellut? - kuukaushi ja phäivä phäälle.
Oletko rakastunut? - olen.
Mikä siinä rakastumisessa on niin pelottavaa? - no hmm, riippuu vähä.
Löytyykö sinulta ex-kumppaneita? - kyä.
Oletko väleissä heidän kanssaan? - useemman joo.
YSTÄVYYDEN TUSKA
Onko sinulla parasta ystävää? - on.
Oletko kenenkään paras ystävä? - kyllä.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut? - onn.
Luotatko ystäviisi? - en jokaiseen.
Ovatko ystäväsi kaksinaamaisia? - jotkut joo.
Pyytävätkö ystäväsi sinua koskaan minnekään? - jöö.
Onko sinulla ystävää jolle voit kertoa kaiken? - on.
Lohduttavatko ystäväsi sinua? - khyllä.
Jos alkaisit seurustelemaan nyt, mitä ystäväsi sanoisivat? - nokun seurustelen koko aja :o ?

1kk :) <3Sunnuntai 19.09.2010 02:34

<3

ftgyuhjiLauantai 18.09.2010 19:17

8 totuutta nykyhetkestä
- Oletko surullinen? - en :)
- Miksi? - pitäiskö :o
- Onko sinulla lävistyksiä? - onn
- Mitä sinulla on päälläsi? - vaatteet
- Oletko tyytyväinen elämääsi? -oon :)
- Minkälainen olo sinulla on nyt? - tämmöne perus =) mut kauhee jano.
- Onko koruja päällä nyt? - noläväri korut.
- Onko sänkysi pedattu? - nää.
8 totuutta eilisestä
- Halasitko ihastustasi? - khyy :)
- Olitko tietokoneella? - en ;o
- Tajusitko jotain uutta? - äöäöäö emmätiä ;o
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - nojoo.
- Käytitkö jotain päihdettä? - jöö.
- Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - vitut.
- Monelta aloit nukkua? - hömm.. helppo ;d
8 satunnaista
- Nimesi? - Niina.
- Lempinumero? - 3
- Lempikouluaine? - kuviss varmaa :) tai köksä.
- Kännykän merkki? - nokia <3
- Monta kirjainta on toisessa nimessäsi? - 9
- Lempinimesi? - Nipa.
- Lempilaulajasi? - niit o monia.
8 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
- Oletko nähnyt hänet tänään? - jöö.
- Oletko puhunut hänelle tänään? - jöö.
- Kauan olette tunteneet? - about öö 7 vuotta :)
- Onko hän ollut luonasi? - jyy.
- Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - khyy
- Onko hän nuorempi vai vanhempi? - joq viikon vanhempi :p
- Onko hän tyttö vai poika? - tyttö.
Haluaisitko
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - ju,
- Haluaisitko olla päivän julkkis? -joooooo 8)
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - todellakin.
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - hömhöm kyllä.
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - hmmm.. enkai ?
- Haluaisitko halata jotain tiettyä? - juu :)
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - khyä.
- Haluaisitko että olisi kesä? - KYLLÄ
- Haluaisitko nukkua ikuista unta? - ee
Entäs
Oletko koskaan antanut pusua kenellekkään jonka nimi alkaa L:llä? - oon.
Kuka on ensimmäinen R:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on? - En jaksa ettiä puhelinta.
Oletko vihainen? - enn.
Mitä mietit? - enpä pahemmi mitää.
Oletko mustasukkainen? - oon ;<
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - emminätiädä ;d
Mitä teit tänään - tulinn just tommilta :)
Osaatko kokata? - xd tottakai.
Viimeisin ostamasi asia? - es ?
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - käyä suihkussa.
Ärsyttävin tapa herätä? - saatana jos joku tulee tyylii pomppii päälle ja huutaa korva vieree.
Kenen vieressä nukuit viimeksi? - tomminn :)
Mitä kaikkea teit eilen? - koulus, treel, keskustas ja si tommille :)
Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä? -en jaksa edelleenkää ettiä puhelinta.
Koska viimeksi teit itse ruokaa? - öö öö maanantaina köksässä :d
Kumpi on kiireisempää aikaa arki vai vkl? - arki.
Olitko iloinen herätessäsi aamulla? - olin !
Kenen sängyssä nukuit viime yönä? - tommin :)
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? - nukuinv armaa viä sillo.
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneissa? - entiä.
oliko eilen mukava päivä? - oli :)
Avonaiset messenger keskustelusi? - ei yhtäkä.
Olisiko ihanaa asua yksin? - olis !
Oletko rauhallinen ihminen? - joskus.
Tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? - kyllä.
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - oon :)
Kenen makuuhuoneessa nukuit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? - tommin :)
Millainen paita sinulla on päällä? - harmaa hubbari. ja vaaleenpunanenennene toppi.
Mitä teit viime yönä? - nukuin.. 8)))
Mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle? - empä oikei mittää.
Mikä on lempikarkkisi? - kaikki menee <3
Oletko herkkä? - oon :(
Ihastutko helposti? - nej.
Oletko pitkävihainen? - enn.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - khyyy <3
Montako tyynyä sängystäsi löytyy? -två
Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - toy story 2 <3
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - no en vaa saa.

-Torstai 16.09.2010 23:41

JOS TEET TÄMÄN KYSELYN HUOMENNA TAPAHTUU JOTAIN IHANAA JA PÄIVÄSTÄ TULEE PARAS!
- Mielialasi? - tämmmöne.
- Mikä biisi soi tällä hetkellä? - Milia feat Roco - Onnen kääntöpuoli
- Mihin vaatteisiin olet pukeutunut? - pinkki hubbari revityt farkut.
- Milloin viimeksi riitelit jonkun kanssa? - tnä sillai tai no emt.
- Mitä teit viime yönä? - kuuntelin musaa ja pyärin sängys.
- Mikä on lempikarkkisi? - kaikke menee.
- Oletko pitkävihainen? - eeee.
- Suutelisitko henkilöä jota viimeksi ajattelit? - yepa.
- Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - två
- Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - öööhhh oisko ollu toi joku piratess of the caribbeaaannnn.
- Mitä teet huomenna? - kouluun, treel ja tommmille yäks.
- Kelle viimeksi puhuit mesessä - lallille =)
- Onko sulla parhaat ystävät - on !
- Oletko jonkun kanssa riidoissa? - ennnnhhh ?
- Pystytkö luottamaan johonkin? - kyllä.
- Pitääkö joku sinusta? - hope so :)
- Haluaisitko seurustella? - jep, ja niin koko aja teenki <3
- Ketä mietit ? - tommia ofc <3.
- Haluaisitko hänen luokseen nyt - jöö.

hmhTorstai 16.09.2010 00:37

F i i l i k s e t :
Mikä on tämänhetkinen fiiliksesi? : ihan vitun paska.
Onko sinulla masennusta? : nej
Onko sinulla lääkitystä? : nej
Väsyttääkö sinua? : jöö
Onko nälkä? : ei .
Ikävöitkö ketään? : jöö
Rakastaako sinua joku? : kyä :)
Haluaisitko nyt halata ketään? : jöö.
Oletko suudellut ikinä vastakkaista sukupuolta? : jea
Oletko halannut vastakkaista sukupuolta? : jea
O p i s k e l u :
Missä opiskelet? : yyk
Mitä tykkäät opiskella? : emmitää.
Onko opiskelu kivaa? : helvetin hauskaa.
Kuinka paljon opiskelusi vaikuttaa vapaa-aikaan? : ei yhtää.
Onko opiskelu vaikeaa? : tarpeeks.
Oletko tunnollinen opiskelija? : vitut.
U l k o n ä k ö :
Onko sinulla korvareikiä? : j
Onko sinulla lävistyksiä? : j
Millä tavalla sinulla on hiukset? : no päätelkää siitä ku on ollu lakkaa ja kävelly kaatosateessa.
Värjäätkö hiuksiasi? : jöö.
Värjäätkö hiuksiasi kestovärillä? : jöö.
Käytätkö muotivaatteita? : njaa emt.
Käytätkö mekkoja koulussa? : ee
Hameita koulussa? : ee
Haalareita koulussa? : joo <3
Käytätkö koruja esim. ranne-, kaula-..? : joskus
Millaisia koruja käytät? : tommosia.
Kuinka paljon peilaat itseäsi päivässä? : tarpeeks paljo.
Oletko omasta mielestäsi laiha? : e
M u s i i k k i :
Harrastatko musiikkia? : ee
Soitatko jotain soitinta? : ^^
Kuunteletko musiikkia? : jebaba
Millaista musiikkia kuuntelet? : laidasta laitaan.
Mikä on lempiyhtyeesi/artistisi? : helpppooo.
Oletko opiskellut musiikkia syvemmin? : eeh.
Keiden nimmareita sinulla on? : ainaki indica <33333333333333
S i t ä s u n t ä t ä :
Mitä sinulta viimeksi kysyttiin? : menikö ruokahalu ?
Milloin viimeksi pelkäsit ? : hmhp..
Milloin viimeksi tekohymyilit? : tnää
Milloin viimeksi itkit? : vklp kai
Pidätkö tatuoinneista? : ju ::)
Monelta heräsit tänä aamuna? : 7.30
Osaatko keittää kahvia? : jotenki .
Milloin viimeksi nauroit? : vähän aikasi.
Kuinka monta lasta haluat? : 52 ainaki
Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? : eiöle
Minkä väriset hiukset sinulla on? : ruskeet + vaaleet.
Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana? : eeeehhh
Onko poliisi koskaan jahdannut sinua? : no mikä lasketaa jahtaamiseks :D:D: kyllä juassu peräs on, mut en kyllä sitä muista8)
Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa? : tnää-
Kuinka usein muistat unesi? : yleensä aina. ainaki aamulla
Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt? : TÄÄ SAATANAN SELKÄKIPU VITTU !
Käytätkö aina turvavyötä? : melki
Tiedätkö miten pelataan biljardia? : joo 8)
Nukuitko viime yön huonosti? : khyllä.
Mikä on/oli perusnumerosi matikankokeessa? : 8
Etkö lue kokeisiin? : enoikeestaa.
Mitä ajattelet? : kaikennäköstä..
Oletko tyytyväinen elämääsi? : nojaaa, iha juu.
Onko sinulla monta lempiartistia? : muutamahasssssu
Tuleeko joistakin biiseistä muistot mieleen? : mmm =/
Mitä pidät maanantaiaamuista? : totta helvetissä.
Oletko koskaan suudellut ketään, jonka nimi alkaa A:lla? : öö öö öö e.
Oletko turhautunut johonkin ihmiseen? : hmh en.
Stressaatko? : joo.
Mitä mietit? : edelleenki kaikennäköstä.
Oletko mustasukkainen? : mm.
Kuinka pitkä olet? : tarpeeks.
Onko puhelimessasi turhia numeroita? : ohanniitä.
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? : nuq varmaa. täs kivussa ei vittu pysty ees makaa =(
Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa? : jos jaksaa.
Minkä vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi? : housut.
Onko sinulla paljon rutiineja? : eih.
Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä? : '' Tuo märät vaatteet pannuhuoneeseen kuivaan. ''
Osaatko sanoa kalenteriin katsomatta monesko päivä tänään on? : jöö
Monta serkkua sinulla on? : pari hassua
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? : opiskelin biologiaa.
Onko sinulla sukat tällähetkellä jalassa, millaiset? : o, märät ja mustat.

askojdiadsKeskiviikko 15.09.2010 01:08

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ? > hmm, makaan sängyllä ?
2. minkä värinen paita sinulla päällä ? > valkomusta.
3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ? > HEPPA !
4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä ? > irinan se yks biisi ;d
5. ketä mietit juuri nyt ? > tommia ofc <3
6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit - jokuu öö 4-5 tuntia.
7. tuorekurkku vai suolakurkku ? > tuarrre.
8. joululoma vai kesäloma ? > summerrrrrr.
9. mikä on toinen nimesi ? > hmh, eeva-liisa <69
10. mikä on viimeisin lause jonka sanoit ? > ''jöö''
11. kenelle sen sanoit ? > faijalleee.
12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ? > varmaan vklp :)
14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ? > hmm, en oikein mitää.
15. mitä söit viimeksi ? > pizzaaaaa.
16. mitä joit viimeksi ? > vettä.
17. voisitko kuvitella olevasi opettaja ? > JOO
18. kuinka pitkä olet ? > n. 167 :)
19. mitä kuuntelet juuri nyt ? > ennn mittää.
20. montako lävistystä sinulla on? > 3.
21. missä lävistykset on ? >rusto huuli ja nenä.
22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ? > kermavaahto <3
23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ? > akuankkaa 8)
24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät ? > enn käytä.
25. onko tylsää juuri nyt ? > nojaa, vähä.
26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ? > heiniltä <33<3<<3<3
27. minkä väriset hiukset sinulla on > ruskeet + vaaleet.
28. mitä kappaletta inhoat ? > ööö emmätiä.
29. kampaatko hiuksesi joka päivä ? > jjöö.
32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ? > hmh, semmmosta hyvän tuaksusta. Juu en muista merkkiä.
34. minkä värinen on hiusharjasi? > punanee.
34. mitä kanavaa katsot eniten ? > subia.
35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ? > nempooo
36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ? > enmuisttaa,
36. oletko ikinä jäänyt luokallesi ? > e :)
38. oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä ? > khyä :) rakastunukki <3
39. oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi ? > no en.
40. lempieläin ? > hevonen <33<333<3<
41. onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä? > ei mun tiätääkseni ?
42. milloin viimeksi joku sanoi sinulle "rakastan sinua?" > tänään :)43. kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? > varmaan tommin : D
44. vietätkö paljon aikaa internetissä ? > jeba.
45. vihaatko koulua ? > rakastan <3
48. oletko hemmoteltu ? > toki.
49. juotko paljon vettä ? > nojaaaaaaaaaaaaa.
50. mitä hammastahnaa käytät ? > pepsodenst WHITE NOW
51. onko sinulla kännykkää ? > jöööööööö
52. jos on niin minkä merkkinen ? > NOKIA <69
53. onko sinulla rusketusta ? > ei ;<
54. ärsyynnytkö helpolla ? > nojaa, enny sanois.
55. miten purat vihaasi ? > tavarat lentää.
56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ? > nej.
57. oletko töissä ? > nej.
58. haaveiletko paljon ? > njaaa, jonki verra.
59. millaisen tatuoinnin haluaisit ? > semmose hianon nillkkaan :)
61. käytätkö alkoholia > ehen.
62. milloin oksensit viimeksi ? > päättäreinä.
63. kengännumerosi ?> 39-40 joku semmone.
64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ? > väsyttää, nälkä, tylsää, selkään sattuu, panettaa ja päätä särkee :(
65. kiroilu ? > wa ?
66. menisitkö naimisiin rahan takia ? > enn.
67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika ? > äiti <3
68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ? > khy -.-
69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ? > wa ?
71. kuinka vanha haluaisit olla ? > swiit fiftiiiiiiiin
72. oikea/vasen/molemmat kädet ? > WA?
73. puhutko muita kieliä ? > jag talar svenska :)
74. elätkö elämääsi juuri nyt ? > toki ?
75. vihaatko itseäsi ? > hmmm, en .
76. onko sinulla pahoja tapoja ? > ohanniitä :(
77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ? > looser.
78. laulatko hyvin ? > Juu tuleva euroviisujen voittaja <3
80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ? > ihan helvetin hianoo.
81. oletko itsevarma ? > hmhp, ehkäää jonki verran.
82. tajuavatko muut sinut väärin ? > joo :(
83. poltatko ? > jöö.
84. luetko sanomalehtiä ? > nääääää
85. käveletkö sateessa ? > eikun konttaan.
86. onko kukaan kourinut sinua vasten tahtoasi? > hmhp.. ei
87. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ? > tommin ::):):)
89. oletko ollut leikkauksessa ? > enöleee.
90. oletko nukkunut ulkona ? > jEb :d
91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ? > monestikki.
92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ? > jöö :)
93. oletko nukkunut koko päivän ? > yeA
95. oletko nukkunut saman sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä ? > jöö :)
96. paras inside vitsinne ? > keide ? :D WA?
98. koska nauroit viimeksi ? > tnä :)
99. kuka nauroi viimeksi sinulle ? > varmaan heini :((((
100. ketä viimeksi ajattelit ? > tommia :):))::)

.Tiistai 14.09.2010 00:42

TEE TÄMÄ niin parista seuraavasta viikosta tulee elämäsi parhaimpia!
- millainen olo sinulla on juuri nyt ? - tämmöne , aika onnelline :)
- mitkä housut sinulla on jalassasi ? - ei öle housuja jalasa.
- mikä paita sinulla on päälläsi ? - tämmöne toppi.
- miltä hiuksesi näyttävät ? - PUFFFFFFFF !
- mitä biisiä kuuntelet ? - Leijona - Elän ennenkuin kuolen
- mitä söit viimeksi? - suklaata =)
- millainen sää siellä on ? - YYYHHH SATAAA
- mitä oot tehny tänään ? - kouluss ja tommilla :) ja hetke keskustas.
- viimeisin uni, jonka muistat ? - öö öö joku iha helveti sekava O_o
- kenelle puhut juuri nyt ? - en kellekkään.
- paljonko kello on ? - 21:38
- puhelinnumerosi 4 ensimmäistä numeroa ? - 0456
- millaset sukat sulla on nyt jalassa ? - ei öle sukkia jalasa.
- mikä saa sinut iloiseksi ? - tommi ja frendit :)
- oletko koskaan voittanut palkintoa ? - jöö.
- tulevaisuutesi ? - miälenkiintone.
- tykkäätkö tanssista ? - nojoo.
- missä shoppailet eniten ? - h&m , gina ymsymsyms.
- mitä pelkäät eniten ? - menettämistä.
- kuinka monta tv:tä talossasi on ? - 4
- omistatko oman kännykän ? - jöö.
Kenen
- vieressä viimeksi nukuit? - tommmin :)
- auton kyydissä olit viimeksi ? - tommin isäpuale.
- kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - jossun.
- puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu ? - ööö hetan i think.
- luona oot viimeksi ollu yötä ? - tommilla.
Oletko
- rikkonut lakia ? - jöö.
- juossut poliiseja pakoon ? - jebb.
- yrittänyt oksentaa pakolla ? - khyy.
- huijannut vanhaa miestä ? - sitäki.
- itkenyt, jotta pääsisit helpolla ? - yeah.
Milloin viimeksi
- halasit kaveriasi ? - todaaay.
- autoit kaverisi pulasta ? - öööps, emt.
- joit kahvia ? - tnää.
- sait tekstiviestin ? - joku tunti si.
Mikä
- sai sinut viimeksi itkemään? - vähä vitutti ..
- on elämän tarkoitus? - helppo.
- eläin on ihanin? - piikkisika <3
- sai sinut viimeksi nauramaan? - jossu ;d
Kuka
- sanoi viimeksi sinulle jotain mielestäsi ihanaa? - tmmi :)
- on tämän hetkisen rakkautesi kohde? - tommi <3
- tämä kysely loppuu kohta - ? okh
- mitä teet tämän jälkeen? - avaan teeveeeen.
- mikä biisi soi nyt? - ei mkn.
- miksi teit tämän kyselyn? - boooriiingggh.

öasölasdlpsdaMaanantai 13.09.2010 00:59

• Näkeekö sinua koskaan kaljapullo kädessä? - ehei
• Jos katsot Salattuja elämiä, kenen hahmon elämä on mielenkiintoisinta? - en kato.
• Mitä teet, jos lehtimyyjä soittaa sinulle? - lyän yleensä luurinkorvaa ku se o hetke jtn höpöttäny.
• Millaisissa kengissä sinut nähtiin viimeksi ulkona? - rikkinäisis vaaleenpunasis feikki converseis.
• Millaista musiikkia kuuntelet, jos lähdet lenkille? - emmäää lähde.
• Miltä viimeisin todistuksesi näytti? - perus :D:D::Dd
• Tupakoitko humalassa? - yepa.
• Mikä on parasta kouluruokaa? - yyh emt.
• Voitko olla ihastunut moneen ihmiseen yhtä aikaa? - hmmm, entiä.
• Miltä tulevaisuutesi näyttää? - helvetin mielenkiintoselta.
• Mitä olet syönyt tänään? - kaikennäköstä :D
• Milloin heräsit ja mitä kello on nyt? - josgus pual kaks , ja kello on ny kohta kymmene.
• Millainen olo sinulla on juuri nyt? - tämmmöne perus.
• Mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi? - '' Voitsä soittaa''
• Kenen vieressä viimeksi nukuit? - tmmmin :)
• Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen tkia? - mm.
• Saako sinut helposti nauramaan? - jöö
• Milloin olet viimeksi saanut halauksen? - tnä :)
• Vihaatko ketään juuri nyt? - en.
• Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - laura tai tyrsky =)
• Kuka sinua ärsyttää? - enkerrro 8)
• Jos sinun pitäisi olla 2h päästä lentokentällä valmiina lomalle Ibizalle, ketkä kolme ottaisit mukaan? - tmmi <3 tyrsky ja öööööö heta :d
• Kuka halusi viimeksi nähdä sinut? - emjinatia :o
• Mihin vaatteisiin pukeudut mieluiten? -eisewwäliä.
• Kovaäänisin ystäväsi? - heta D:D.d.d
• Viime matikan kokeen numerosi? - emmminämuista.
• Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - kattoooo bb:tä.
• Kenen sängyssä nukuit viime yön? - ihan omassa.
• Otatko elämäsi liian vakavasti? - hmm, joskus.
• Millainen riitelijä olet? - äkäääne
• Kuvaile suhdettasi alkoholiin? - ;ddd mitessitä ny kuvailis.
• Oletko koskaan ollut autokolarissa? - ennnh.
• Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä? - sekä että.
• Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin? - kyä.
• Oletko koskaan itkenyt onnesta? - jeaaaaa
• Oletko koskaan itkenyt pojan vuoksi? - yea.
• Aiotko hankkia lapsia koskaan? - tulevaisuudes khy.
• Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - kaiggee 8)
• Oletko tyytyväinen elämääsi? - nojoo.
• Mikä biisi soimassa? - eimknnn.
• Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään? - jonkiverra.
• Näkeekö vaatteistasi millaista musiikkia kuuntelet? - ey
• Onko vanhempasi vielä elossa? - jööö
• Pitäisikö sinulle olla oma liputuspäivä? - tottakai.
• Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen? - tyrsky tai tmmi.
• Tykkäätkö saada isoja haleja? - yea
• Kannatko aina mukanasi purkkaa tai pastilleja? - harvooi.
• Myönnätkö ääneen, jos et tiedä mitä joku sana tarkoittaa? - joskus :d
• Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkevän? - tyrsky tai sit muhonen.
• Mikä päivä tänään on? - sunnuntai, lolololol.
• Kirjoita viimeksi kuunnellusta laulusta jokin lause? - emminä muista mitä viimmeks kuuntelin.
• Kuinka paljon käteistä rahaa sinulla on tällä hetkellä? - ei yhtää ;<
• Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa? - helppo.
• Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä? - juu.
• Missä kävit viimeksi syömässä? - keittiös.
• Käytkö yksin shoppailemassa? - joskusssh.
• Elokuva, joka itketti? - hmmm..
• Onko sinulla ihmistä, jota ilman olisi vaikea elää? - ON
• Millaista on lentokoneessa? - entiä ;<
• Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet-kansiossa? - eipä kauheesti.
• Avonaiset messenger keskustelusi? - 1.
• Oisiko ihanaa asua yksin? - OLIS
• Mitä suunnitelmia huomiseksi? - skoleen ja meib tommille ==)
• Oletko valvonut koko yötä? - jjöö.