IRC-Galleria

hyvä hyväSunnuntai 02.03.2008 21:55

Hiuksissani on projekti meneillään. Vappuun mennessä kaiken mustaan viittaavan oranssin eri sävyt ovat liuenneet päästäni. Se on tavoite. Ja yliopistoonkin haen. Sinne PITÄÄ päästä. On se hyvä että on tavoitteita. Tosiaan aattelin nyt repäistä näin perihelsinkiläisenätyyppiihmisenä ja hakea jopa Turun yliopistoon myös. Rupean hyvin opiskelevaiseksi. Jos käy niin että Turkuun pääsen enkä Helsingin yliopistoon nii toivottavasti Turussa on ees yks mäkki johon voin mennä töihin. On se jännä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 18:48

Mie korisen ja horisen. Lenny Koriseva.
jea right.

uusi numeroLauantai 01.03.2008 17:49

Eilen oli kyllä semmoista jumitusta ja vitutusta ja paskaoloa että. huh.
Yövuoro oli hajottava viä hajottavan päivän päälle. Mekin kanssa juorusin viä duunin jälkeen.
Onnistuin eilen huolestuttamaan puolet ihmisistä olemalla vastaamatta puhelimeen.
En tiedä oikein miten voi vaikuttaa tolla tavalla jonkun epäläheisen ja kaukaisen "koulukaverin" kuolema tuolla tavoin. Veti se kyllä muutaman ihmisen hiljaiseksi ku kerroin.
MUTTA HALUAN PYYTÄÄ SYVÄSTI ANTEEKSI NIILTÄ JOTKA HUOLESTUTIN PERINPOHJIN!
sori.


Nyt jaksaa.

no moiLauantai 23.02.2008 19:24

näin aluksi: MUN PUHELINLIITYMÄJUTTU ON SULJETTU JOTEN ETTE SAA MUHUN YHTEYTTÄ! MUAHAHAHAHAHAHHA!! :D
No ei se oo hauskaa. Olen köyhä. olen tyhmä. olin unohtanu jonkun aiemman laskun jonnekin kaapin nurkille ja sitten yhtäkkiä puhelin sanoi heipähei. Täytyy lopettaa koko vempaimen käyttö. Vie liikaa rahaa ja aikaa. Ihan hyvin oon pärjänny ilman sitä rakkinetta. Vois alottaa kännykättömän elämän. Tai sit vaan maksan sen puhelinlaskun tiistaina. ihan kiltisti vaan ja lopetan tälläsen diipadaapailun.
Eilen oli ihan hauskaa. Kai. kun pääsimme ellikäisen kanssa nurkille niin ihmiset tulevat vastaan ympäripäissäänhorjahdellen vastaan. Aha. no juotiin sitten skumpat sniikisti paarissa ku ei ollu muutakaan vaihtoehtooo. Ja yhtäkkiä olimme kännissä. jea. Jännii noi viinijuomat ku humahtaa päähän ykskaks. Lopulta kävimme raahaamassa känniapinoita ellikäiselle nukkumaan mikä osoittautuikin hyvinkin mahdottomaksi tehtäväksi. onneksi pääsin lopulta kotiinkin<3 EIKÄ OLLU AAMULLA DARRAA!?!!??! kummallista.

sä oot vaan niin vammanenKeskiviikko 20.02.2008 21:53

OUTOJA AIKOJA

he hei!Perjantai 15.02.2008 15:34

Eilen oli ystävien päivä ja rakkauspakkauksia jaeltiin suut hymyissä. Näin jtn abirekkoi ja olin ihan fiiliksis:>

JA TÄNÄÄ OKULIINIPIINIDIINI ON PyÖReÄÄ 20vee!
<3

!!!!Maanantai 11.02.2008 22:33

NYT KAIKKI KUUNTELOIMAAN POIKAIN SOITTOO!!





http://www.mikseri.net/artists/?id=102627

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.02.2008 23:28

OLIN eilen kännissä. kovassa humalatilassa tosiaaan.
Ja tänään pitäis kuulema ottaa uusiks.

ELLI JA MÄLauantai 09.02.2008 23:18

dokataan aina
mokataan aina
nauretaan aina
ollaan aina
paskoi aina
kännis AINA
käsittämättömiä aina
(vaikeita sanoja aina)
pihalla aina
kuulei aina
...


kolme pissee ja mun jutut menee tälläsiks


:D


<3

(aina)

hoohLauantai 09.02.2008 18:41

Mitä tänään? Olin eilen duunis tekee kahta eri vuoroo eli kohta mä varmaan voin rahtaa mun kaikki kamat himasta sinne ku asun siellä puoliks. huoh. Mutta tänää ei onneks töit ja nään ellii ja jei! Ja maanantaihin asti vapaaaataaaaaa!!!!!
Hurjaaa.
Drunken lullabies!
yarr!