IRC-Galleria

:DDDDDDDDDDDDD lukekaa.Perjantai 30.05.2008 19:19



Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.

43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.

"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:

"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

...

Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi!

hv kaikilleKeskiviikko 30.04.2008 14:32

öläläöälöölölölöööööööö kertokaa mitä teen huomen?

No ainaki tiiän mitä teen tänään. ;P

AH KOTONALauantai 26.04.2008 20:41

Käytii Miian kaa Oulus ja oli kivaaa ! Mut mää haluun mun entisen huulikorun takas ! Tän heppakengän kans on vaikee elää. :<<<<

Eilen oli Haapajärvi. Perillekki löydettii sitte loppujen lopuks. :_D Oli kyl vähä ööööö olo ko tultii, ei paljo sanoja tarvittu. :DDDD

Mutta joo oli aika NAM kirjaimellisesti. :DDDDDDDDDDDDDD naurattaa ja hävettää. No eiiii. : D

"nähään taas öö......" "KESKIVIIKKONA!" :'D

Paljosta vetoo et oon Ismo?Perjantai 25.04.2008 00:31

ISABELLA
[x] Osaan olla tosi ilkeä
[/] Jos haluan jotain, voin tehdä mitä vain sen eteen
[ ] Olen muuttanut jonkun perässä
[/] Olen vaikeuksissa
[ ] Olen blondi
total: 2

SALLA
[/] Minulla on silmälasit
[ ] Yritän olla kaikille mukava
[ ] Olen aina iloinen
[ ] Ja tahdon muille pelkkää hyvää
[x] Olen mustasukkainen ihminen
total: 1,5

MIRO
[ ] Olen vihainen
[ ] Ja hemmoteltu
[x] Lempivärejäni ovat punainen ja musta
[/] Tykkään vittuilla muille
[ ] Haluan vain parasta
total: 1,5

NIKO
[ ] Olen vitun naru
[/] Olen meinannut hukkua
[ ] Minulla ei ole enää kavereita
[ ] Olen hyvä matikassa
[x Olen lukiossa tai aion mennä sinne
total: 1,5

SEPPO
[ ] Veikkaan raveissa
[ ] Minulla on viikset
[ ] Joku tuttuni asuu Kankaanpäässä
[ ] Minulla on kaksi lasta
[ ] Olen rakastunut
total: 0

ROMEO
[ ] Minulla on paljon ihailijoita
[ ] Veljeni on aika kusessa
[/] Elämässäni on tapahtunut aika paljon
[ ] Olen ihastunut johonkin vaaleahiuksiseen
[ ] Olen aika pitkä
total: 0,5

JUULIA
[ ] Olen blondi
[/] Olen pitkään selvittänyt jotakin arvoitusta
[ ] ja vihdoinkin olen saanut sen selville
[ ] Tykkään vaaleista sävyistä
[ ] Olen nykyään aika vittumainen
total: 0,5

HELENA
[ ] Joku läheiseni on rikollinen
[ ] Juonin usein kaikkea
[ ] Joku maksaa velkansa minulle luonnossa
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman nuorelta
[x] Minulla on koira
total: 1

LAURA
[ ] Olen seonnut
[ ] En luota keneenkään
[ ] Olen meinannut tappaa jonkun
[ ] Olen tehnyt elämässäni tosi suuren virheen
[ ] Olen ollut hoidossa
total: 0

KARI
[ ] Valehtelen paljon
[ ] Kaikki mitä yritän, menee pieleen
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] ja sen kyllä huomaa minusta
[ ] Juon usein olutta
total: 0

TANJA
[ ] Käytän aina kalliita merkkivaatteita
[ ] Olen blondi
[ ] Olen eronnut äskettäin
[ ] Olen salaillut jotain asiaa pitkään
[x] Luotan lähimmäisiini
total: 1

OSSI
[ ] Olen aika pelimies/nainen
[ ] Minulla on tatuointi/tatuointeja
[ ] Aion perustaa joskus oman firman
[ ] Olen saanut joskus potkut
[x] En lannistu koskaan pienistä asioista
total: 1

voi pärseee, Isabella. :D:_D:_D:D:Dddd

MUTKU EI TÄÄL OLLU ISMOO. :<

ldjksldjksldjsdKeskiviikko 02.04.2008 01:16

ekwoeiwewekwekwwöekihfetyrteyewrhesodhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd aivot toimii.

[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 18:28

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua). Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c (x) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b (x) olet ärtynyt keskeytyksestä
c ( )olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b (x) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b (x) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

43 pistettä.

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

*********************


41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.


--> noaha. ::D

on joo elämäPerjantai 14.03.2008 23:24

Nukuitko viime yön huonosti?
- en, mut joku ääliö tuli herättää enne seittemää.

Kuinka usein näet unta ihastuksestasi?
- no en ikin

Kai sinulla on ihastus?
- sori. : DD

Puhutaan hieman koulumenestyksestäsi. Mikä on perusnumerosi matikankokeessa?
- joku 9

Entä äidinkielen ainekirjoituksessa?
- se on aina 8 ½ ja eiköhä laske aina kassii. :<

Tai englannin testissä?
- joku 7 tai 8

Etkö lue kokeisiin?
- arvaa

Kumpi on sinulle tärkeämpää: minkä näköisenä menet kouluun vai ehditkö sinne juuri ajoissa?
- no ei kauheesti kumpikaa. ehkä tuo jälkimmäine enempi

Aamulla on todella huono hiuspäivä, et saa tappeluistasi huolimatta hiuksia kuriin. Miten toimit?
- no kyllä ne suoriaa ko ottaa vähä kovemmat otteet

Huomaat nukkuneesi pommiin, ja et millään kerkeä ajoissa. Mitä ajattelet?
- riippuu mihi oon meno, mut jos koulu on kyseessä ni samakai se on laittaa torkkua sitte vähä lissää

Saat kuulla että et pääse jatkamaan opiskelujasi toivomaasi paikkaan. Sinun äitisi sanoo: "Sinusta ei tule koskaan mitään." Miten reagoit?
- alan vinee varmaa

Teetkö työtä koulun eteen vaikka ei mitenkään huvittaisi? Kuvittele tilanne: Huomenna on englannin isokoe, ja tiedät olevasi huono ellet lue. Sitten ystäväsi pyytää sinua meseen, mitä teet?
- en mee messee

Nyt voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli ulkonäköösi. Kuinka kauan aamulla sinulla menee seuraaviin asioihin:
1. Harjata hampaat: ömm jotai 3-4 min.?
2. Laittaa hiukset: riippuu mihin oon menos. kouluu ni 5 min. , mut jos partyparty ni jotai 20 min.
3. Meikata: kouluu jotai 5 -10 min. ja johki muualle kauemmin, en ossaa sanua.
4. Valita vaatteet: edelleenki kouluun mennessä vähemmän, mitä muualle. en ossaa sanua kauan, jotai kymmene minsaa?
5. Peilin edessä olossa, "voi ei, se toinen paita olisi sittenkin parempi.. Vai ei?": no ei yhtää. ainaki tosi harvoin.

Onko sinulle väliä mitä shampoo- tai hoitoainemerkkiä käytät?
- on

Sopiiko "vaatteet tekevät naisen" -sanonta sinuun?
- ei

Kuinka monet rintaliivit omistat?
- en oo oikei nois laskuis mukana

Käytätkö...
...pillihousuja? - jo
...huppareita? - jo
...tunikoita? - e
...sukkahousuja? - joskus
...toppeja? - jo
...hameita? - joskus

Mitä aineita käytät itseesi päivittäin?
[] kuorintavoide
[x] kosteusvoide, tuoksullinen
[] voimakas hajuvesi
[x] meikkivoide ( en vknloppuna jos en mee johki )
[] ripsiväri
[] huulipuna
[] kajal
[x] puuteri ( en vknloppuna jos en mee johki )
[] luomiväri
[] kasvonaamiot
[] jalkavoiteet
[] hierontaöljyt
[x] shampoo
[x] hoitoaine
[] finninhoitokynä
[x] puhdistava voide
[] silmänympärysvoide

[] En käytä minkäänlaisia erikoistuotteita vartaloni tai kasvojeni hoitoon. Vesi ja saippua riittävät mainiosti.

Minkälaiset kynnet omistat?
- onkai nuo nytte aika pitkät

Minkälainen lakkaus niissä on?
[] ruma, lohkeillut
[] tein sen äsken, loistava!
[] syön kynnet, eli lakkaus ei pysy
[] ranskalainen manikyyri
[] musta väri
[] punainen väri
[] sininen väri
[] samaa sävyä kuin paitani
[] oranssi väri
[x] ei mikään väri, ihan normaalit kynnet
[] E-en oike-ein osaa sanoa...

Tehdääs pieni luonnetestiosuus.
Aluksi, kuinka vanha rehellisesti tunnet olevasi henkisesti?
- varmaa tämmöne ko oonki eli 17, en tie. joku testi väitti joskus et oon joku 28 henkisesti :''D

Kun kuuntelet kaverisi juttuja, tuleeko sinulle usein olo "huoh, aina se jauhaa samoja juttuja..."
- ei enää ku yks kaveri ei oo enää mun kaveri.

Mikä on yllättävä piirre sinussa?
- emmää kerro ko sen pittää olla yllättävä

Olet kylvyssä, kun ovikello soi. Menet äkäisenä avaamaan oven ja sillä seisoo haavoittunut mies naapurista, joka on viimeinen ihminen jonka haluaisin juuri nähdä. Hän kysyy: "Voisinko peseytyä täällä?" Mitä vastaat, kun teillä on vain yksi kylpyhuone, ja ihana hunajainen kylpysi odottaa?
- ei luoja mitä kysymyksiä. no ei se varmaa kovi haavottunu oo ko kylpyy haluaa vaa mennä, ni meen kyllä ite eka. >:D no eiku kyl mää varmaa sen päästäsin.

Onko sinulla lämpimät välit mummuusi?
- ei oo mummui

Tietääkö isäsi kuppikokosi?
- :D:D:DDDDDDD varmasti sitäki kiinnostais

Hävettääkö sinua aivaista ihmisten edessä?
- ei

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- yhtä juttua lukuunottamatta olen

Valitatko jatkuvasti? Eikö mikään riitä sinulle?
- en valita

Oletko taiteilijasielu?
- emmää tiiä, ehkä vähä

Ja nyt tämä legendaarinen "sekalaisia". . Älä pelästy.

Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- ansku. se on nii outuu ku joku sanoo joskus anniina ( paitsi porukat ) . en enää tunnista iha heti itteeni.

Harrastus, jota et halua myöntää harrastavasi/harrastaneesi?
- ei oo sellast

Oletko harrastanut jotain vain vanhempiesi vuoksi? (Salkkareiden Niko-Ami-tapaus.)
- en

Suurin haaveesi tämän hetkiseen harrastukseesi liittyen?
- no ei kyl oo haaveit sen suhtee

Onko sinulla monta lempiartistia?
- montamontamonta jota kuuntelen, mut yks ylitse muiden

Mikä on hulluin teko jota olet tehnyt faniuden nimissä?
- ömmmm ei mul mittää kovin karua oo. koitin mennä paarii ! :DDDDDDDDDDDDDDD

Mikä on suurin huomionosoitus julkimolta sinulle?
- se halas mua.

Onko sinulla tiettyjä tunnebiisejä?
- o

Et ole varma mitä meinasin? Nimittäin eritunteille omistettuja kappaleita. Esim. Jos olet surullinen kuuntelet kirkaa, jos iloinen niin anna abreuta yms.
No, osaatko jo vastata?= tos o ristiriita. on mulla eritunteille omistettuja kappaleita, mut tarviiko niiden olla eri artistien? NII.
Surullisen olon biisi: Prime Sth - I'm stupid
Iloisen olon biisi: Uniklubi - Koko talvi kesämökillä
Jännittyneen olon biisi: Uniklubi - Kiinni jään
Pettyneen olon biisi: Bleak - What you are
Pelokkaan olon biisi: Mötley Crüe - If i die tomorrow

Onko sinulla päällä punainen paita?
- se on puoliks punane

Etkö ylipäätään pidä punaisia paitoja?
- piän mää joskus

Onko teillä keittiön kaapissa popkornia?
- ei

Hävettääkö sinua?
- ei

Lempisukkasi ja miksi?
- sellaset pinkit ois on joku örkki. ne on ni ihanat ! : DD

Saatko mielihyvää muiden ihmisten tuskasta?
- en

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- en tykkää

Paras piirretty ikinä?
- muumit !

Kasvaako sinusta KOSKAAN aikuista?
- kyl musta

"Elämä on" vai onko se?
- on se

Sitten voimmekin siirtyä tähän jos on tylsää yhä, osuuteen.
Annan sinulle tehtäviä. Haluatko suorittaa ne?
KYLLÄ!! [] Kattoo ny... [x] EN! TYHMÄ GALLUP! []

1. Mene jääkaapille, ota esiin vanhin tuote. Mikä sen päiväys on?
- en jaksa

2. Ota aikaa, ja tee kymmenen haarahyppyä, kauanko meni?
- en jaksa

3. Mene meseen, ja sano ensimmäiselle listalla olevalle ihmiselle:
"Moro! Nähääks tänään? ;)" Miten kuului vastaus:
- en jaksa ko kone hajuaa enne sitä

4. Lähetä kännykässäsi 23:lle ihmiselle viesti: "Moi, hyvää päivää! Ootko vähän sekasin taas?" Miten kuului vastaus?
- no varmaa? :::::::::::::::::D kuka tän on oikeesti tehny...

5. Ota esiin lapulle tai mieleesi oma numerosi. Laske KAIKKI luvut yhteen, mikä on tulos? Käytitkö laskinta? Tulos, minkä sait on hintasi euroissa. Jos käytit laskinta, miinusta luvusta 15e.
- 44 e

6. Mene kommentoimaan irc-galleriassa tyypille, joka tulee satunnainen -napista. Mitä sanoit ja mitä hän vastasi?
tuli joku pulsu, en mee !
Scully#blogcomments

Vituttaako? Kepitä.Sunnuntai 09.03.2008 00:34

Muaha, I'm back. Hööhö, oli huippu viikko Rukal.

Keskiviikkona me katottii unelmien poikamiestä ja mää sain jotai kohtauksii siin vissii.

Sitte torstaina mentii aika aamusta rinteeseen ja oli ihanaa päästä taas laskee. <3 Oli kyl täydelliset ilmatki, ei tarvinnu ees tällä kertaa laskee jalat polveen asti lumen peitos. :D

Nija sitte oliki illal bailut ja oli mahtavaa. :>> Ja nyt mää kuulin Sei lähe poijes ja kaikki muutki oi nam. Parhaite jäi kyl jostaki tietystä syystä RJP mielee. 8)

Pasil oli synttärit ja se sai nii hianon korti, et saa olla kiitolline. ::D

"Tääl tarvis karttakeppii, et vois vähä näpäyttää", piti kyl paikkaasa, kiitos vieressäolijoiden ärmur.

Pitkään aikaan ei kyl oo ollu nii hauskaa rintees ku perjantaina. :D:D:D Ei luoja, et oli hauskaa. Eikä tullu ees ku yks aivotärähys. :'D

Ja perjantai-ilta sitte kruunas kaiken.

Oli kyllä ihanaa ja nyt ollaan taas persaukisia, mutta ei se haittaa !

Kiitos Mare ja Sanna. <3

ainii, MMMM tribaalipallit.

JOOOOOOOOOOO tähän on hyvä lopettaa.

hiihtolomaTiistai 04.03.2008 23:55

Huomennannaa tää tyttö lähteepi Rukalle. :>:>:> Rinteeseen, vähän mahtia !

Ja sitte ainaski kahet pileeet päälle, jee. :>