IRC-Galleria

-Keskiviikko 01.06.2011 21:18

Mä kirjoitin kauheen pitkän saarnan huoraks ja kusipääks
haukkumisesta, vahingossa poistin sen. Joten tyytykää tähän.

Lapset, lapset, tietäkääs se, että huora on ammatti. Epätavallinen,
mutta ammatti kuitenkin. Huoraksi nimitetään sellaista, joka
ottaa seksiä maksusta.

Ei, nyt lapset käsitätte väärin. Huora ei ole sellainen, joka
haikailee eksänsä perään/vaihtaa miehiä kuin sukkia/harrastaa
yhden illan juttuja. Ihmiset on erillaisia, tunnevammasia vapaana
haluavia, jotka ei kuitenkaan tiedä mitä haluavat. Tämä, on vain
elämää.

Kusipäisyys ei oo jättämistä, tahatonta ilkeilyä, halua ettei satuttaisi
toista. Mitä se sitten on? Noh kusipäinen ihminen voi olla ketä
tahansa, mäkin olen, ja se voi ilmetä monella tavalla. Kusipäisyys
voisi olla esimerkiksi, ettei välitä vittuakaan muista ihmisistä ja
tunteista, haluista, toiveista, ymmärryksistä.

Lapset rakkaat, olen vain niin kyllästynyt siihen, että kaikki täällä
vihataan toisiamme. Tottakai, ei kaikki kaikista voi tykätä, ei
todellakaan, mutta se, että automaattisesti vihaa ja haukkuu
jota kuta, syyttä tai suotta.

Ei tällänen vanha jaksa pysyä teidän perässä.

Amen.

-Keskiviikko 01.06.2011 18:17

no huooh ootte kaikki nii syvältä ku ootte jossai ja mä lagaan koton :D

-Keskiviikko 25.05.2011 14:49

Voi että, nyt iski kauhee häpeä, kun eilen tuli fanityttöiltyä
vähän liikaa. Aika kauniisti raiskasin capsia joka paikassa.

Noh, onneksi harrastan vain näitä hetken mielijohteen fanityttöilyjä
varmaan kerran kuussa ja siihen se jääkin.

Joo siis. Yh.... nää fanaattiset fanitytöt. Hajottaa mun pään.

Mut mikä helvetin ongelma siinä on tajuta, et jos tykkää jostain
esim laulajasta. Nii onko saakeli tullu mielee, että siitä tykkää
myös 100000000000 moni muu. Kaiken kukkuraks viel naurettavampaa
on sanoa, että "joo tää on mun, ei kenenkään muun".
Anteeks vaa, mutta ehkä se artisti nyt vaan kuuluu itse itsellensä.

Onhan se hienoo, että on joku ketä ihailla, mäkin ihailen liikaa monia
ihmisiä, mut en mä vannoutunut menemään jokaisen kanssa
naimisiin etc. :D

Mä en vaan siedä sellaisia fanaattisia, jotka vetää kaiken yliampuvaksi omistushaluksi.
(Tää sitten koskee sellasiiki fanei, jotka keikoilla esim
tunkee kätensä bändin jäsenen suuhun ja kiljuu siit kaks
kuukautta miten ihkuu se oli. Siis hyi hel.. mitä vittua!)

Tietynlainen fanityttöily on jees, kun ihkuttaa bändiä/artistia samanhenkisten ihmisen kanssa silleen yhdessä... Ai se ei kait
ole ees mitään fanityttöilyä.

Mut mun hermoja vaan niin raastaa se, että on liian omistushaluisia
ihmisiä. ....Hankkikaa mies, nainen, lemmikki, jota voitte paijaa :)

Toivottavasti joku tajuaa rivien välistä mun pointtini.

ps. Olen fanityttö, kyllä itken, kun bändi julkaisee uusia sinkkuja tai
jotain muuta hubaa. Ei, mä en oo tunkemassa käsiäni kenenkään
housuihin, suuhun ihan miten vaan. En oo itkemäs joka yö itteeni
uneen, kun mulla ei oo mahdollisuuksia siihen. Ei, en oo menossa
naimisiin kenenkään tuntemattoman miehen/naisen kanssa, vaan
sen takia, että satun ihailemaan sitä niin helvetin paljon.

OLEN PUHUNUT. KIITOS. ANTEEKSI. NÄKEMIIN.

-Lauantai 14.05.2011 23:27

adasdsfdg. niin creepy olo näitten blondien kans :I

+täytyis blondaa viel kerra, et ois kiva. mutta no money anymore.

joten näillä mennää BD

-Torstai 05.05.2011 03:04

Mä sain uuden lempinimen.

plasticdust - sanoo
XDDDD asÄDfvkjsdlkfjdol
voi ettää ;--;
sgvfsg
aaxdsds
nii mollo oot tulossa? B3
millo*
MOLLO
MIKÄ VITU MOLLO.
..................mollo

Kartsa - sanoo
sä oot mollo < 3

plasticdust - sanoo
vittu mä hajoon XD
mollo

Kartsa - sanoo
voi mun mollo < 3

plasticdust - sanoo
mä yritän juoda.
ja nauratit mua.

Kartsa - sanoo
bwahahaha
voi mollo parka



....yhden typon takia.... mite mul tulee mollosta vaa mielee.. mollot...

-Maanantai 02.05.2011 12:33

In memorial ♥

-Sunnuntai 01.05.2011 21:11

plasticdust - sanoo
ahah lulz xD
.................mitä ihmettä sä kuuntelet XD ?
Kartsa - sanoo
...........VOI VITTU NÄKYYKS TÄÄ KAIKILLEE EEEEEEI
kuuntelen dir en greytä
....
plasticdust - sanoo
B)
Kartsa - sanoo
....älä kerro kellekkää
eiku XDDDD
plasticdust - sanoo
voi olin just copypasteamassa galtsun päiväkirjaan :c
Kartsa - sanoo
)8
mun maine on mennyttä
mun ego kärsii
plasticdust - sanoo
nohnoh, se oli vaan Seungri.
Kartsa - sanoo
)8




ja....uskallanko mä ees luokitella tätä mihinkää yhteisöihi etten saa turpaani ::D:D:D:D:D:::D

mut Viltsu ♥

-Lauantai 30.04.2011 02:02

Näen tuon puhtaan valkoisen kirkkauden yllättäen sivulla
Mutta tämän sydämen kyyneleet yhä virtaavat


Päättynyt tämä muoto
Onnellisuus oli kehittynyt tähän juhlasaliin
Hymyilen vaikka olen surullinen
Kun katson valan suudelmaa


En elä täydellistä elämää jota kutsutaan (normaaliksi) elämäksi, vai elänkö?

Nyt siunatut suosionosoitukset paistavat heille.
ihminen jota kutsuin rakastajaksi hymyilee tuolla


Nuo sanat, tuo talo ja tuo paikka
Vaikka tuo kaikki on muistoissani, sinä et ole täällä.


Kunnes eilen yhä itkin ja itkin, mutta
pyydän antakaa minun unohtaa tuo rakastamani ihminen


Olen täällä, tässä paikkassa, tänne minne oikeasti kuulun
Ja minä olen aina ajatellut että tämä on kaikkein arvokkain asia
kuin mikään muu, miten vaan
Nyt siunatut suosion osoitukset paistavat heille.
Ihminen jota kutsuin rakastajaksi, hymyilee tuolla


olet muistoissani.

-Perjantai 29.04.2011 17:25

voi sitä <3

plasticdust - sanoo
........sulla on ikävä Lottaa joka laulaa täysil smile ichiban ii onnaa XD
Kartsa - sanoo
kyllä.
plasticdust - sanoo
......mulla ei, onneks se on viel koulus ::: D

-Perjantai 29.04.2011 01:01

hei, oon kotona.

somerolla yh.