IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 06.12.2011 00:00

Porkkanat ainakin olivat suhteellisen siistissä rivissä, Nezumi pohti lähestyessään Shionia. Hän asteli aivan Shionin selän taakse ja laski kätensä Shionin käden ja veitsen päälle.

”Näytäpäs tänne”, Nezumi sanoi pojan olan takaa. ”Käännä kättäsi näin… siirrä vähän sormiasi!”
”Näinkö?” Shion kysyi.
”Ei… Voi hyvänen aika Shion! Anna se käsi tänne…”

Shionin kädenvääntely ei onnistunut lainkaan, joten Nezumi yritti asetella sitä omilla käsillään. Hän nojautui Shionin selkää vasten ja kurkisti tämän olan yli niin, että hiussuortuvat kutittivat Shionin poskea. Yritys ei onnistunut sen paremmin kuin Shionin yritykset varsinkin, kun tämän käsi puristui yhtäkkiä nyrkkiin.

”Eihän tästä tule mitään!” nyrkkiä repivä poika tiuskaisi. ”Shion, kuunteletko sinä lainkaan!”

”Nezumi… minusta tuntuu oudolta”, albiinopoika värisi. Nyrkissä olevat kädet hikosivat ja hän hengitti raskaammin.

”Oletko allerginen perunalle?” Nezumi kysyi huolestuneena. Hän astahti taaksepäin ja vilkaisi Shionin kasvoja, jotka näyttivät punertavilta. Alleginen reaktio? No.6:ssa ihmisillä kaikki oli niin kliinistä ja sen vuoksi tällaisia sairauksia esiintyi helpommin. Toisaalta Shion oli ennenkin syönyt hänen perunasoppiaan, joten miten hän voisi olla yhtäkkiä tullut allergiseksi.

”Ah… se taisi mennä ohitse”, Shion pudisteli päätään ja kuivaili hionneita käsiään housuihinsa.


nezushiiiiiii
nezumi opettaa shionia laittamaan ruokaa ja nyt ollaan perunankuorimisvaiheessa

[Ei aihetta]Maanantai 05.12.2011 22:48

yhyäääääääääääääääääääää ,____________________,

[Ei aihetta]Lauantai 03.12.2011 17:17

mä olen niiiiiiiiiiin huono näissä ihmissuhdejutuissa... en ymmärrä mitä ihmisten päässä liikkuu XD

[Ei aihetta]Lauantai 03.12.2011 01:32

Rewatching Junjou romantica I & II

22 sekuntia kulunut Junjoun ekasta episodista ja alan hihitellä XD

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2011 21:25

Edellinen kerta, kun Shion oli yrittänyt valmistaa keittoa, oli ollut fiasko. Siitä oli tullut järkyttävä sotku ja töistä palatessaan seuraavana päivänä Nezumin oli täytynyt poiketa ostamassa uusi pata. Sotku ei ollut ongelma, sillä Nezumi oli laittanut Shionin siivoamaan sen, mutta pata ei ollut mikään halpa ostos. Sitä paitsi se oli palvellut häntä useita vuosia ja oli myös ollut sellainen tärkeä pata.

Mutta Shionin täytyi oppia laittamaan ruokaa, koska Nezumi ei aikonut suostua tekemään sitä aina. Lisäksi Nezumi oli jotenkin lupautunut opettamaan Shionille asioita oikeasta elämästä. Se lupaus oli tehty heikkona hetkenä, silloin, kun Shion oli ollut ampaisen valtaamana. Albiinopoika muisti lupauksen kuitenkin ja hän oli muutenkin yli-innokas oppimaan uusia asioita. Hän sanoi tahtovansa auttaa Nezumia ja oli masentunut aiheuttamastaan katastrofista keiton suhteen.

Nyt oli Nezumin ja Shionin vapaapäivä ja Nezumi oli kasannut hermonsa uuteen yritykseen.



..
Se lupaus oli tehty heikkona hetkenä, silloin, kun Shion oli ollut ampaisen valtaamana.

Shion meinasi kuolla ku yksi ampiainen oli kaivautunut sen niskaan 8( ja sit Nezumi pelasti sitä ja sanoi et et vittu kuole et tiedä mitään oikeasta elämästä jnejne

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2011 19:46

http://cjloveslink.tumblr.com/post/11645354380/translation-by

luen nezushi doujinsheja XDD ahhah repesin mm tälle... ja ihan friendship innocenttia !

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2011 16:25

UBsYf.gif


....XD adoptoin taas pienen pulleron

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2011 00:51

musta tuntuu että löysin tyypin joka muistuttaa mua ...

gravitationista idioottipäähenkilö shuichi XD
gggggggg tai semmoinen millainen mä olen oikeasti vai olenko ? o_o kysyin just äitiltä tossa et olenks mä tollanen ASJAKDJSKDJk vai sellanen tasainen o_o et kumpi mä oikeasti olen, kummanlaisena olen mä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.11.2011 21:53



don't you worry you pretty little girl

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.11.2011 21:34

huonoa hyvää huonoa hyvää huonoa hyvää...

Yleistä:
[ ] Olen tyttö
[ ] Olen poika
[ ] Olen blondi
[ ] Olen brunette
[ ] Olen mustahiuksinen
[ ] Olen punapää
[ ] ..kalju
[ ] ..raidallinen?
[x] Olen kiltti
[ ] Olen ilkeä
[x] Olen kaunis
[ ] Olen ruma

Rakkaus:
[ ] Olen saanut tänään pusun
[ ] .. viikon aikana pusun
[ ] Olen saanut tänään suudelman
[ ] .. viikon aikana suudelman
[yöh] Olen rakastunut
[ ] Olet maannut sängyllä/sohvalla/lattialla ym pojan tai tytön kanssa
[ ] Toivot että joku halaisi sinua nyt

Kaverit:
[x] Monta hyvää ystävää
[ ] Monta hyvää kaveria
[ ] Yksi kaveri/ystävä
[x] luotettavia ystäviä

Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
Missä olet juuri nyt?
- kotona
Kenelle puhuit viimeksi?
- AKDMKASMKD
Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- viime yönä taisin kuunnella jotakuta vocaloidista o_ö ennen ku nukahdin. tänään olen kuunnellut vain eternal sonataa.
Kenen kanssa tekstasit viimeksi?
- ilonan !
Kuka soitti sinulle viimeksi?
- äiti varmaankin
Mitä katsot telkkarista yleensä?
- salkkarit, klikkaa mua (loppui 8(), jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj

Haluatko:
[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa
[ ] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[ ] Energiajuomaa
[x] Suklaata
[ ] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[ ] Kameran

Oletko koskaan...
[ai niiku miten ..XD] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[ ] saanut turpiin kaverilta
[no vähä niiku x] lyönyt kaveria turpiin
[x 1000000x] Heittänyt kännykkäsi seinään
[ ] Ollut Children of bodomin keikalla
[ ] Katsonut summerlandia
[x] Saanut kympin kokeesta
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Sanonut jollekkin ettet tarvitse häntä elämässäsi
[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[ ] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[hmm o_o] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[ ] Uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[ ] Riidellyt/tapellut opettajan kanssa
[ ] Ollut monta päivää syömättä
[ ] Fanittanut Spice Girlsiä
[x] Karannut kotoa
[x] "Karannut" koulusta
[ ] Nukahtanut tunnille
[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin
[ ] Tehnyt itse lävistyksen
[x] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[x] Ollut jossain festareilla
[ ] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[ ] Saanut valituksia naapureilta
[ ] Rikkonut ikkunan tahallaan
[ ] Saanut jätkän itkemään
[ ] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[ ] yrittänyt baariin alaikäisenä?
[ ] ...onnistunut siinä
[ ] valehdellut tässä gallupissa