IRC-Galleria

HyiTiistai 06.10.2009 17:11

Aivan PYLLYSTÄ tämä uusi galleria!! :'(

Lasten suustaMaanantai 05.10.2009 01:43

* Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.

* Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.

* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.

* Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.

* Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.

* Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.

* Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.

* Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.

* Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.

* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.

* Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.

* Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.

* Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.

* Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.

KaunistaKeskiviikko 23.09.2009 01:34

Pikkiriikkisen tylsääTiistai 22.09.2009 12:18

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

01 Nimet, joilla sinut tunnetaan? - Satu, Häty, Patu, Säty
02 Neljä asiaa ylläsi? - Huppari, Toppi, Farkut ja sukat
03 Seurusteletko? - Khyll
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - Olen :)
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - Kait sitä vauvana on tehny
06 Oletko ollut rakastunut? - Olen
07 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - No en menis sanomaan
08 Ongelmasi juuri nyt? - Tämä koulu nyt vähän ottaa päähän
09 Onko sydämesi ollut särkynyt? - Tottakai
10 Mitä mieltä olet etäsuhteista? - Ihan pyllystä
11 Kuinka monta lasta haluat? - YHDEN
12 Lempivärisi? - Ruskea
13 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - Ei todellakaan
14 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - Ei tee yhtään hankalaa :D
15 Onko sulla nuha? - No eipä oikeestaan
16 Tykkäätkö kenestäkään erityisesti? - Tykkään :>
17 Luuletko, että hänkin tykkää sinusta? - Uskosin niin
18 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - Tietenkin!
19 Oletko ihastunut? - Olen olen
20 Tylsääkö? - Ehkä vähäsen ko tämmöstä testiä tehen!

[Ei aihetta]Tiistai 18.08.2009 03:44

Mull on ikävä sua,
vaikka seisot metrin päässä,
seisot metrin päässä
voisit olla vaikka päiväntasaajalla,
kuun pimeällä puolella,
taikka veden alla,
minua kun hiljaisuuden vasaralla lyöt,
ja siksi valvon yöt

[Ei aihetta]Lauantai 15.08.2009 00:45

Minä muuraan sydämeni umpeen
Hautaan tunteeni kuoppaan
Opetellaan alusta aloittamaan
Opetellaan anteeksi antamaan
Ei revitä vanhoja haavoja
Ei käännetä veistä haavassa
On aika kääntää sivua
On aika jatkaa matkaansa
Niin kait se sitten on ;D

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.06.2009 06:03

Mene kuva-albumiini ja etsi sieltä suosikkikuvasi.
Linkitä se tähän ja lisää tämä omaan päiväkirjaasi.

Miksi kaikki ei mene aina niinkuin toivois?Keskiviikko 17.06.2009 02:18

[Ei aihetta]Tiistai 09.06.2009 12:40

Onko nyt ees aivan tylsää. Kerranki toivoo että töissä olis jotn tekemistä :D 10 pitää mennä käymään tk:ssa ja sitten taas kuolla tylsyyteen.




TULIS JOS SE HELVETIN JUHANNUS!