IRC-Galleria

osebaba

osebaba

Se on ihan fifty-sixty miten käy.

Dragon ForceMaanantai 15.09.2008 11:35

DragonForce on englantilainen power metal -yhtye. DragonForce on tunnettu nopeudestaan niin kappaleiden tempon kuin kitarasoolojenkin puolesta.

Historia
DragonForce koottiin Demoniac-yhtyeen raunioista vuonna 1999. Yhtyeen nimi oli tuolloin vielä DragonHeart, mutta se muutettiin pian nykyisekseen. Brasiliassa toimi samanniminen yhtye, ja tekijänoikeuskiistojen välttämiseksi nimen vaihto oli paras ratkaisu. Vanhalla nimellään yhtye ehti kuitenkin julkaisemaan ensimmäisen demonsa Valley of the Damnedin (2000). Demo oli ladattavissa myös MP3.com-sivustolla, josta hittikappaletta ”Valley of the Damned” ladattiin muutamien ensimmäisten kuukausien aikana yli 500 000 kertaa. Kaksi alkuperäisjäsentä, Steve Scott ja Steve Williams jättivät yhtyeen pian muodostaakseen Power Quest -yhtyeen. Yhtyeen esikoisalbumi, niin ikään nimeltään Valley of the Damned ilmestyi vuonna 2003 Noise Recordsin kautta.

Vuonna 2004 ilmestyi DragonForcen toinen albumi, Sonic Firestorm. Vuonna 2005 basisti Adrian Lambert lähti yhtyeestä keskittyääkseen perhe-elämään. Herman Li valittiin saman vuoden Metal Hammer Golden Gods -palkintogaalassa vuoden kitaristiksi. 9. toukokuuta 2006 DragonForce julkaisi kolmannen albuminsa Inhuman Rampagen. Tyhjä basistin paikka korvattiin Frédéric Leclercqillä, josta tehtiin yhtyeen virallinen jäsen kiertueen jälkeen. Inhuman Rampagen kappale ”Through the Fire and Flames” on mukana Guitar Hero III -pelissä (2007), ja sitä on kutsuttu pelisarjan historian haastavimmaksi kappaleeksi[1]. Yhtye julkaisi syyskuussa vuonna 2008 yhtyeen neljännen albumin: Ultra Beatdownin. DragonForce kävi äänittämässä tulevan singlen musiikkivideon Hämeenlinnan Rinkelimäen Jäähallissa kesäkuussa 2008.


Musiikkityyli
DragonForce soittaa erittäin nopeaa metallia, jossa esiintyy blast beatia, joka ei ole yleistä power metalissa. Näistä syistä DragonForcen musiikkia kutsutaankin extreme power metaliksi.

DragonForcen musiikkityyliin kuuluvat erittäin nopea tempo sekä harmonia kitaristien ja kosketinsoittajan välillä. Kitaristit Herman Li ja Sam Totman ovat kumpikin soolo- että komppikitaristeja. DragonForcen kitaraduo on tunnettu nopeudestaan sekä taidostaan. He toimivat myös taustalaulajina, kuten muutkin yhtyeen jäsenet. Kosketinsoittaja Vadim Pružanov taas on tunnettu sooloistaan live-esiintymisissään, jotka hän soittaa usein kitaristien kanssa. Pružanovin persoonalliseen tyyliin kuuluu esimerkiksi kielellä soittaminen, hyppiminen ja pomppiminen lavalla sekä televisiosarjojen tunnusmusiikkien, muun muassa Simpsonien, esittäminen soolojen keskellä.

Kokoonpano

Laulaja ZP Theart vuoden 2006 Ozzfestissä.Herman Li – kitara (1999–)
ZP Theart – laulu (1999–)
Sam Totman – kitara (1999–)
Dave Mackintosh – rummut (2004–)
Vadim Pružanov – kosketinsoittimet (2004–)
Frédéric Leclercq – basso (2006–)

Entiset jäsenet
Didier Almouzni – rummut (1999–2003)
Diccon Harper – basso (2001–2003)
Adrian Lambert – basso (2004–2005)
Steve Scott – basso (1999–2001)
Steve Williams – kosketinsoittimet (1999–2001)

Diskografia

Albumit
Valley of the Damned (2003)
Sonic Firestorm (2004)
Inhuman Rampage (2006)
Ultra Beatdown (2008)

Musiikkivideot
”Through the Fire and Flames” (Inhuman Rampage, 2006)
”Operation Ground and Pound” (Inhuman Rampage, 2006)
”Heroes of Our Time” (Ultra Beatdown, 2008)

Demot
Valley of the Damned (2000)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.