Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.
On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
Jossain on kai vastauskin.
Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.
Häkkilintu. sanoo:
ylikuumeniko konekin kun puhuttiin tshernosta? :0
tiia sanoo:
joo oikein sähkökatkos tuli : DD
Häkkilintu. sanoo:
ohho! :0
Häkkilintu. sanoo:
semmonen se tsherno on!
tiia sanoo:
no on se, melkone pakkaus <3
Häkkilintu. sanoo:
ääyää miten voi väsyttää, vaikka heräsin tänään puol kolmelta?
tiia sanoo:
puol kolmelta? : D sää se kyl oot melkonen nukkuja : D
Taas pikku prinsessa istuu ikkunassa,
aikuisten rakentamassa vankilassa,
suu pysyy kii, silti apuu huutamassa,
ilman rakkautta se istuu ikkunassa.
Taas pikku prinsessa istuu ikkunassa,
kohta kaksi kuukautta läähehumalassa,
avuttomalle elämä on paskaa,
ilman rakkautta se istuu ikkunassa.