IRC-Galleria

kyllä, nyt olen tullut siihen tulokseen, että voi olla, että mun on tehtävä jotain itselleni. tämä ei voi olla enää ihan normaalia, ja tähän "harrastukseen" menee pian kaikki mun rahat. mitä jos kuun lopussa sorrun pikavippiin, ja turmioon vievä velkakierre olisi valmis? minun on kohdattava totuus, hyväksyä itseni sellaisena kuin olen ja yrittää tehdä parannus, mahdollisesti liityttävä vertaistukiryhmään. en nimittäin enää näe muuta ratkaisua tähän sairaalloiseen leipomisvimmaani. leivon kakun tai muuta makiaa miltei päivittäin. sitten syötän sen kaikille muille mahdollisimman nopeasti, ja pian löydän taas itseni esiliina päällä taikinakulhoa hämmentämässä.

toisaalta, kaksi vuotta sitten ensimmäisenä turkusyksynänikin taisin leipoa miltei päivittäin, ja jos oikein muistan olin suht. henkisesti tasapainoisessa tilassa silloin, eli ehkä tää on vaan hyvä asia? ainakaan en usko, että niillä tuttavilla, joille leipomuksiani säännöllisesti tarjoan, on mitään tämän kumman taipumuksen uudelleen puhkeamista vastaan. silti, en voi olla miettimättä, että ihan normaalia tämä ei voi olla. ja siten havahdun taas tietoisuuteen siitä, että olen suuresti sivistynyt filosofian ylioppilas, ja tiedän, ettei normaalia ole olemassa, ja että sekin on vain käsite muiden joukossa. hah, kauan eläköön koulutus. (ja pah, voi mitä roskaa.)