Pjotor Tee antoi minulle rahaa Cafe del Maressa. Olin tuntenut hänet jotakuinkin kolme ja kolme neljäsosa minuuttia. Kävelin lähimmälle R-Kioskille, josta ostin saamillani rahoilla erinäisiä substansseja. Substanssit olivat itsessään menneet sekaisin, joka johtuu ilmeisesti ilmaisen rahan saamisen synnyttämästä substanssi/objekti-paradoksista. Yllätys oli melkoinen kun tulitikkuaskista löytyi koiranpentu ja Chesterfield-topasta saattoi hypätä Amazonian sademetsiin.
Kirjoitin Pjotorille pari lausetta, sen nimi olkoon Suuri ylistysruno
Pjotr, ei-niin-täysinäinen lompakko
mutta pyytämättä hilu köyhälle
kukkikoot petuniat lakastumiseen saakka
Suoraan sanoen toivoisin pokkaavani Nobelin näillä sentimentaalisilla sanoilla