IRC-Galleria

Oikeastaan muistan, kuinka lapsena tahdoin niin kovasti olla intiaanipäällikkö. Haaveilin sulkahatusta, jonka kirjava sulkakuosi olisi ulottunut ristiselkääni saakka ja jousipyssystä, jolla mahtavinkin puhveli olisi saatu pihvilihoiksi. Kun paneudun muistelemiseen voin nähdä itseni ratsastamassa loputtomalla preerialla tuulta nopeammin, suuren Manitun johdattaessa minua "Suurilla poluilla".

Oikeastaan kyynel vierähtää silmäkulmaan...

Käyn surkeaa lukiota valkoisten miesten kaupungissa. Lännenmies H.H.L johtaa tätä nk. koululaitosta. Valkoiset miehet... Ne haluavat vain eristää ja tappaa meidät sukupuuttoon.

Pjotor Tee antoi minulle rahaa Cafe del Maressa. Olin tuntenut hänet jotakuinkin kolme ja kolme neljäsosa minuuttia. Kävelin lähimmälle R-Kioskille, josta ostin saamillani rahoilla erinäisiä substansseja. Substanssit olivat itsessään menneet sekaisin, joka johtuu ilmeisesti ilmaisen rahan saamisen synnyttämästä substanssi/objekti-paradoksista. Yllätys oli melkoinen kun tulitikkuaskista löytyi koiranpentu ja Chesterfield-topasta saattoi hypätä Amazonian sademetsiin.

Kirjoitin Pjotorille pari lausetta, sen nimi olkoon Suuri ylistysruno

Pjotr, ei-niin-täysinäinen lompakko
mutta pyytämättä hilu köyhälle
kukkikoot petuniat lakastumiseen saakka

Suoraan sanoen toivoisin pokkaavani Nobelin näillä sentimentaalisilla sanoilla

Dog me (dogmi)
Koira minä (koiraminä)

Avaruus

Deep space nine

Seilattuani Mayflower-aluksellani mielen ja ymmärryksen tutkimattomimmissa kolkissa, salatun persoonan ja toisaalta aistittoman super-minän selittämättömimmillä ja kartoittamattomimmilla raja-alueille, en silti voi kokea tehneeni historiaa. Minulle jäi käteeni vain kasa erilaisia eksistenssejä, joista jokainen on itsessään hyvin painajaismainen.

Näin unessani tuhatsilmäisen käärmeen, jonka silmissä paistoi kiirastuli. Lukien ilmestyskirjaa sen häntä jakautui piiskoiksi, jotka sivaltelivat karusti sen viattomia uhreja.

Kuulin käärmeestä myöhemmin kroatialaiselta papilta. Hän kertoi käärmeen olevan nimeltään Johnson.

Tai no ei välttämättä. Mahdollisuus oli silti pieni.

Phylliksen oli edes mahdotonta arvata kuinka seuraava ilta tulisi päättymään.

Te olette kaikki saatanan paskaisia limanuljaskoja! Toivon, että yksikään teistä ei olisi syntynyt tähän maailmaan. Olette rumia, mutta kaiken lisäksi tyhmiä kuin lampaat! Märehditte vain karsinoissanne ja päästelette irvokkaita ääniä. Saatanan luteet!

Charlie kello 12:ssa. Vittu! Tarvitsemme tulitukea, toistan tarvitsemme tulitukea!
Pistäkää sitä helvetin napalmia niiden niskaan tai koko osasto on kuollut. Helvetti. Dodger-roger...

Paluu Vietnamiin ei ole tehnyt hyvää psyykkeelleni. Ainainen tappaminen, viidakon sateiset yöt syövät miestä. Eilen osastostamme listittiin kolme hyvää tuttavaa.

Eilen juhlittiin jo 20-vuotiseksi äitynyttä, uroteoilla ja sankaritöillä kyllästettyä elämääni. Juhlavieraat puhkesivat kyyneliin pitäessäni hyvin tunteikkaan ja ontologisia pohdiskelmia sisältävän puheen. Nikita Hrutsev ojensi minulle "Valtion tärkein voimavara" kunniamitallin koko Neuvostoliiton ja maailman ihmisten puolesta ja Englannin kuninkaalinen torviorkesteri kapellimestarinaan Boban Markovic soitti "God save Paavon" ja Marseljeesin. Kirkonkelloja soitettiin aina NotreDamesta Sydneyn Pyhän Henrikin kirkolle.

Mitä vuosien täyttäminen oikeastaan merkitsee? Elämänkokemuksen karttumista, sielun puhkeamista täyteen kukkaansa? Vaatimattomasti voin sanoa tehneeni kaiken sen, ja enemmänkin, jonka kokemiseen, tekemiseen ja näkemiseen tavallisella tallaajalla menisi koko ihmiselämä. Välillä järisyttävät ajatukset aiheuttavat minulle todella re-postologisia kysymyksiä. Onneksi maailma on täynnä mahdollisuuksia.

Heitit minua sitruunalla
ja se osui suoraan otsaan
sellaisia tyttöset ovat
sanovat mitä ajattelevat
-vanha buleriaan säe