IRC-Galleria

Vihaan, vihana, vihaan niin suunnattomasti shoppailua. Kuinka jotkut osaavat ostaa itselleen sopivia vaatteita, kuinka he edes löytävät niitä ja milläs ne vaatteet maksetaan?

Tällä hetkellä täällä saksassa minulla on 4 toppia(tosiaan ihan kesävaatteita), 3 T-paitaa, 1 villapaita, 2 hupparia (kiitos Helenalle toisesta, sain koti hupparin siitä), 2 ohutta pitkähihaista (Onneksi Helenan vaatekaapin siivous tuli vasta nyt, ei tarvi ollakaan alasti kun vaatteet on pesussa), niin ja paitapuolta on vielä pontso. Alaosia onkin sitten 1 farkut, 1 mustat siistis housut, 1 gollegehousut, ja 1 pyjamanhousut. Sit on sitä tiesti yöpaitoja kolme. Onneks nää Saksalaiset vaan tuppaa pynttäytyy aamusta jo ja täälläkin porukkaa ravaa. Eli ei ihan suomalaisilla lökäpöksyillä täällä niin vapaasti vois vedellä, muutakun kotihommissa, siivotessa. Olen varmasti hurmaava näky saksalaisista vieraista :)

Onneks täällä perheessä pestäänkin sit vaatteita joka toinen/kolmas päivä ja talvella ne vaatteet sit kuivuukin kellarissa pari/kolme päivää. Että siitä voi kukatahansa laskea ettei nuo nyt ehkä niin riitä. Hyvä idea lähteä Saksaan melko tyhjällä laukulla ja vähillä vaatteilla kun ei osaa sit täällä ostaa mitään. Noo kyl täs ennen talvee jotain kolttuja pitää ostella. Ainakin toiset kengät :) alusvaatteita ja sukkia sentään on riittämiin ja 2 takkia lähti matkaan.

Ja tänään Wiesbadenissa. Mä en jaksanut ettiä mitään, tai mulle siellä oli liikaa ihmisiä, ilma oli huono, kengät painoi. (niin siis mukana on tasan yksi kenkäpari) Että näin täällä. Ja mistään en löytänyt mitään mitä ois voinut hetkee kauempaa harkita ostavansa. Mikä tätä maailmaa vaivaa kun kaikissa T-paidoissa on helkutan iso kaula aukko tai sitten ne on niitä vaatteita joiden kanssa pitäs käyttää legginssejä (siis legginsseisssä ei oo muuta vikaa mutta itse en sellaisia halua pukea, ei mahdu ainakaan vielä mun ajatusmaailmaan)

Tää onkin sitten niin helppoo olla tämmönen vaikea minä. Ja kyllä minä sanon että minusta on ihan mukava vaan olla täällä kotona eikä kokoaikaa juosta jossain. Mukavasti täällä itselle selviää lisää itsestään. Opettavaista. Ah kun vuoden päästä sitten tulen suomeen ja siellä saa kävellä rauhallisin mielin parin kilsan matkat kävelyteillä joilla oikeesti mahtuu käveleen.

Mutta siivoaminen on mukavaa, siitä pidän. Ja tavaroiden järjestely. Ruuan laittoakin rakastan (se nyt ei ollut uutta tietoa).


huoh mikä väsymys on nyt. Mutta saksan kielikurssin testiä tekee et saan valittua oikean vaikeusasteen, niin ja sit pitääkin alkaa nukkuu ajoissa ettei seittämältä taas nouse silmät sirrissä ja puol unessa. Eväiden teolla aamu kyllä alkaa, että hyvähän se jo lapset saa sit koulussa/tarhassa ihan leipää eikä tiskirättejä (en ihmettele vaikka niin joku aamu tekisin)

Kuinka nautinkaan täällä olemisesta ja kaikesta mitä täällä saan kokea. Omaa seikkailuani olen kokenut kun on täällä koettanut suunnistaa. Hyvin kuitenkin olen onnistunut. Ihastun paikkaan aina vain enemmän. Ikävä tosin alkaa hiljalleen vaivata, muttei häiritsevästi. Täällä viihdyn hyvin.

Levottomat, tai häiritsevät unet minua vain ovat vaivanneet. Toissa yönä poikaystäväni kuoli kun joku hakkasi hänet. Hänet hakattiin sen takia kuoliaaksi, että hän oli kohdellut minua huonosti. Viime yönä olin unessani järvellä ja joidenkin kanssa otettiin uintikisat. Uin rintauintia kauheaa vauhtia ja voitin. Mutta seuraavaksi vauhtini ja sukeltelun takia hampaani alkoivat murentua, ne murenivat ja irtoilivat tuottaen tuskaa. Sain vain syljeskellä niitä pois, eikä loppua näkynyt. Lopulta minulle jäi pienet hampaan tyngät ja kivistävät ikenet ja leuat.

Mikään ei ole niin inhottava ja vaivaava uni kuin uni jossa joku tärkeä ystävä kuolee. Mutta inhottavampia ovat kyllä vielä nuo hammas unet, ei ollut ensimmäinen kerta viime yönä. Taikauskoinen en ole, mutta sen verran katsoin unien selityksiä mtv3:n helmen sivuilta että:

Kuolema:
varoittaa epäonnistumisesta ja sairauedsta. Jos näet lapsen kuolevan, epäonnistut asiassa jossa olit varma menestyväsi.

Hampaat:
ovat yleensä huono merkki. Ne varoittavat uhkaavasta sairaudesta, vaikeuksista ja epäonnesta.

Uiminen:
on yleensä hyvä enne jos se unessa sujuu ongelmitta. Jos uit pinnan alla, edessä on esteitä ja ponnistelua.

No mutta muutosta elämään on tullut ja tulee kun tänne Saksaan olen tullut ja vielä tänne kotiudun. Uskon kuitenkin, ettei mikään saa minua täältä pois lähtemään ennen kuin vuosi on kulunut. Täällä on todella ihana olla. Tämä on sitä mitä elämäni on kaivannutkin.

On sydän ehjä hetken sen
kun syntyy maailmaan parkuen.
Ja samantien,
äiti vie palasen,
saa itse korjata sydämen,
palan sieltä toisen täältä varastaen.

On sydän pieni tilkkutäkki,
eikä aina niinkään nätti.
Se on jätesäkki,
likainen tiskirätti,
kantaen mukaan kaiken kuin häkki,
kaiken mikä ikinä mätti!

On sydän paikka muisojen,
sekä tulevaisuuden haaveiden.
Joskus rikki repien,
toisinaan iloiten,
kestäen ohikiitävän hetkisen,
paikkaa vaihtavat palat sydämien.

JtmK

pitkästä aikaa ehdin täällä hieman runoillakin eräänä päivänä hieman.

Kun astui koneeseen, ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Lentokentällä sai hyvästellä äidin ja isän. Äiti kyynelehti, isä oli varstin totinen. Vaikeinta oli poikaystävän jättäminen, vielä kerran kunnon halaus ja hymyä naamalle. Mun seikkailu alkaa tästä.

Perheen kanssa yhdessä turvatarkastuksesta ja menoks. Lapset ainakin ovat minusta innoissaan, tyttö ja poika. Perhekin on oikein mukava, niin mukava. Kentällä tapetaan aikaa tunti, istutaan, katsotaan lasten perään ja sitten jonotetaan. Paljon ihmisiä, eikä ilmastointia, konekin myöhässä. Onneksi vain puolisen tuntia. Kone ilmaan ja matka sinne-jonnekin-josta-en-tiedä-mitään voi . Nousu istuen lasten välissä, heti aloittaen leikkimisen. "Joo nyt nää menee sen luo kylään" "Nyt nää menis vaikka lenkille" Ja vihdoin parin tunnin istumisen jälkeen kone laskeutuu, tavarat mukaan ja ulos. Autoon ja matkaan, pimenevään Saksan yöhön. Samalla kovasti tirkistellen miltä täällä näyttää, onko Saksa sellainen kuin kuvittelin, vai kuvittelinko sittenkään mitään. Ja sitten ollaankin "kotona". Laukku mukaan ja "omaan huoneeseen" Tänään mennäänkin vain nukkumaan.

Ja aamulla ylös täällä-jossain-josta-en-tiedä-mitään. Perheen kanssa aamupalalle. Käydään läpi vähäj asioita ja lähdetään matkaan. Kokoajan ahmien tietoa ja autossa istuessa maisemaa. Onneksi perhe on niin mukava ja suomea saa pälättää, ei tarvitse jäädä hiljaiseksi. Iltapäivällä vielä uimalaan, polskis ja molskis.

Noh sellaista oli tänne tuleminen. Nyt vielä katselen kuinka perhe toimii, tutkailen ja opettelen kuinka vaatteet tulee viikata, missä on imuri ja mitkä tavat täällä ovat. Lapsiin tutustun ja omaa paikaani etsiskelen. Ja kyllä, ei minun tarvitse olla koko ajan läsnä. NYt kun netin sain, niin aika ei käy pitkäksi. Kun vielä ystävystyn, sitten ei varmasti ole kun vain ikävä poikaystävää. Vuosi on lyhyt aika, ja toinenkin on lähdössä vielä armeijaan. Aika kuluu kyllä varmasti.

Mutta ystäviä suomestakaan en unohda, enkä tuttaviakaan. Muistakaahan ja kertokaahan juttuja sieltä päin!!!


täältä-jostain-johon-tutustun-enemmän-ja-enemmän

Kuinka vaikeaa voi ollakaan paikoillaan ja koota ajatuksiaan. Pientä päätä tulee vaivattua turhallakin mietinnällä. Sitä miettii tulevaa, kuvittelee itselleen elämää eteenpäin samalla tietäen, ettei mikään ole varmaa, eikä koskaan voi tietää mitä todella seuraavaksi tapahtuu. Tällä hetkellä oma hyppyni tuntemattomaan hirvittää, mutta samalla niin ihastuttaa.

Enää 5 yötä ja sitten lähden Saksaan, noin vuodeksi takaisin tulo päivämäärää ei ole sovittu. Jouluna käyn kotona, ehkä silloin osaan todeta sen etteivät asiat niin pahasti muutu, että maailma pyörii ilman minuakin täällä koti Suomessa. Uskoisin kuitenkin että minulle Au pair vuodesta tulee unohtumaton, hyviä kokemuksia sisältävä seikkailu. Pääsee koettamaan omia siipiään, katsomaan miten minä osaankaan lentää. Ja mikä parasta, äiti ja isä eivät ole läsnä joka päiväisessä elämässä. Lähden pois kotoa, paikasta joka ei kodilta enää tänä kesänä ole tuntunut, jokainen tietää että olen lähdössä täältä, ei tämä silloin enää ole se turva paikka.

Sanovat, että aina voit tulla kotiin, mutta onko lapsuudenkoti enää samanlainen koti, turva ja oma paikka kun ennen? Epäilen, tästä alkaa minun elämäni omat lehdet. Saan astua suuriin saappaisiin, niihin jotka määräävät minun elämääni. Vastuu itsestäni on minulla, ei vanhemmillani. Vanhempani ovat rakkaita minulle, mutta kaipaan jo etäisyyttä. Minä kannan kyllä itsestäni vastuun, minä ymmärrän elämää, ehkä jopa teitä paremmin.

Pelko on normaalia, jännitystä kun ei tiedä mitä tuleva tuo. Kun kone lähtee Suomesta, en tiedä minne olen menossa, en tunne ketään, ei ole niitä normaaleja rutiineja joihin on tottunut. Kaikki muuttuu, sitä odottaa innolla myös. Haikeaa on poikaystävä jättää tänne, mutta vuosi on lyhyt aika ja Saksaan on helppo tulla käymään. Suhde punnitaan tässä, olen nuori, poikaystäväni on nuori. Nyt saamme omaa aikaa, omia asioita, omia kokemuksia lisää. Luulen että kaikki se on vain hyväksi meille, meidän mahdolliselle yhteiselle tulevaisuudelle.

Nyt alkaa minun vuoteni. Tiedän että tämä on ehkä ainut kertainen tilaisuus. En ole sidottu mihinkään oppilaitokseen, en ole sidottu perheeseen. Lisäksi elämäni alkaa viimein hymyillä. Monta vuotta meni siinä usvassa joka masennuksen myötä tuli. Nyt elämän täyttää värit ja toivo. Pitää uskaltaa elää, mikään ei ole varmaa. Elämästä tulee ottaa kaikki irti mitä saa, kuten on sanottukin "Eniten ihminen katuu elämässään niitä hullutuksia, joita ei tehnyt vaikka oli tilaisuus." (Helen Rowland)

Elämä on tässä ja nyt, se pelottaa ja antaa nautintoa samaan aikaan. Ei elämässä ole mikään varmaa, elämä on Ehkä.

Minäkin odotan Saksaan lähtöä, mutta kuka tietää, ehken minä lähdekään tiistain, ehkä lento ei lähde, ehkä jään auton alle, ehkä... En käytä aikaani kuitenkaan vain odottaen, olemalla hengissä, odottamalla että elämä alkaa huomenna. Ei se ei toimi niin. Täytyy elää, käyttää aikansa siten että nauttii siitä. Ei eläminen tarkoita sitä että menee pää kolmantena jalkana eteenpäin. Ei, eläminen on hetkessä läsnäolemista.