IRC-Galleria

Voi miten ihanalta tuntuikaan nukkua pitkään. Tänään en haluakaan muuta kuin vain maata sängyssä, olla koneella, viimeistellä pukin konttiin menevät toiset lapaset ja levätä. Kun koko viikon juoksee jossakin sitä alkaa väsyä. Pitihän sitä tänäänkin lähteä Frankfurttiin, mutta perjantaina sain kaupungista tarpeeksi, siellä on liikaa ihmisiä minulle. Ja koska tänään on sunnuntai, ei siellä ole mikään paikka auki. Eikä nyt jaksa lähteä minnekään, tänään linja-autot ja junat kulkevata harvemmin ja joka paikaan kestää tunnin tai enemmän matkata. Miksi istua vain linja-autossa 2 tuntia päivästä kun voi vaan olla.

Vaikka tämä onkin toisiksi viimeinen sunnuntai, ei se tarkoita että pitäisi juosta ja kokea kaikki kun vielä on mahdollisuus. Ei suoraan sanottuna jaksa. Tällä viikolla on käynyt viitenä päivänä muualla, tullut myöhää kotiin monena iltana ja eilen sai babysitatakin vielä. Nyt on varsin väsynyt olo. Jos täällä asuisi ihmisiä lähellä niin voisi tavatakin jonku, mutta nyt olen väsynyt matkustamiseen ja siihen kuinka paljon se syö rahaa. Nyt siis heittäydyn laiskaksi, että jaksan ensi viikon taas ahertaa.

Nyt on toinen laukku ostettua ja laukut ovat kumpikin puolillaan. Painoa on jo niissä kuitenkin yhteensä 15kg. Saan onneksi Paolan mukana laitettua muutaman kilon ja käsimatkatavaroita en ole vielä pakannutkaan. Ihmetetlen vain miten vähän sitä täällä onkaan tavataa loppupeleissä. Kassini ovat oikeastaan täynnä vain joululahjoja. Onneksi enää ei puutu kuin pari pakettia, ideoita onneksi on myös osaan ainakin.

Voi kuinka haluaisin nyt kotiin taas. En halua ilmiantaa itseäni nyt enkä ole vielä poistunut tänään huoneestani, luulkoon rauhassa että nukun vielä. en jaksa jotenkin nyt olla heidän kanssaan, tunnen oloni iha ulkopuoliseksi kun olen lähdössäkin. Tuntuu vaivaantuneelta olla tuolla vaikka ihan tervetullut olisikin heidän mukaansa. Noh mutta kohta pitää ettiä jotain ruokaa kuitenkin. Ihana päästä pois täältä. Päästä kotiin jossa ei kyllä saa nukkua näin pitkää mutta missä vanhemmat repii sängystä ja on kokoaja joku jonka kaa olla ja puhua. Ja on erilailla tekemistäkin kuin täällä. Nyt nautin tästä tekemättömästä sunnuntaista kyllä kuitenkin.

Ikävä on, ikävä on kaikkea. En ole koskaan kaivannut mitään näin kovasti, en ole koskaan odottanut mitään niin kovin kun nyt. Odottaminen on ihmeellistä, sitä odottaa, odottaa ja odottaa, ja tuntuu ettei aika koskaan lopu. Sitä tietää pääsevänsä parempaan paikaan, sinne mistä lähti pakoon. Voi kuinka sitä kaipaakaan, sitä kaikkea mitä on ollut. Toivoo että kaikki olisi ennallaan, mutta kyllähä sitä välimatka kultaa muistoja.

Nyt voin kuvitella kuinka sitä lapsena on joulupukkia odottanut, tai ihan mitä tahansa. Nyt odotan niin hartaasti sitä päivää että näkee rakkaat. Voiko näin hartaasti mitään odottaa? Voiko näin kovasti mitään kaivata? Kyllä, tämä on todellista. Sitä tietää ettei ole enää kovin montaa päivää, tietää ajan kuluvan nopeasti (ehkä luvattoman nopeasti). Silti kokee ettei se päivä tule koskaan. Pelkää ettei se päivä tulekaan, ettei aika kulu, ettei pääse kotiin.

Samalla tuntuu että se on huominen kun täältä lähtee, mutta samalla myös tuntee että se on kuin vuosi. Aika on hidastanut kulkunsa, aika on kuitenkin katoavaa. Hartaasti odotan. Sydämeni on jo Suomessa, ajatukseni ovat Suomessa, mutta silti olen täällä. Kaipuu on ihmeellistä, ikävä on raastavaa. Kuin ei koskaan näkisi enää, mutta tietää, tietää että pian näkee. Lopulta tämä odottaminen lienee parempaa aikaa kuin se hetki kun näkee.

Voi kuinka pelottaa lähteä täältä matkaan, jättää hyvästit Saksalle ja uusille ystäville. Sitä miettii kuinka selviää laukkuineen kentälle, kuinka pääsee koneeseen. Voi vain kuvitella miltä tuntuu nousta koneeseen, matkata kotiin. Koti, ajatus kodista ja kaikista läheisistä nostattaa miltei kyyneleet silmiin. Se on jotain niin hienoa, se tuntuu nyt maailman hienoimmalta asialta. Sitä kaipaa, kaipaa kovasti. Samalla alkaa kaipaamaan aikaansa täällä, mutta tänne voi vielä palata joskus lomalle. Elämä jatkuu, Paolakin palaa kesällä Brasiliaan, bussityyppi jää tänne. Mutta heitä ei voi unohtaa. Tiedän etten voisi täällä kokea niin suurta riemua kuin mitä kotona. Tiedän ettei minun olisi keväällä täällä niin hyvä olla kuin kotona. Siksi en tänne jää, vaikka tätäkin aikaa kaipaan. Tämä on ainutkertainen kokemus minulle, hyviä hyviä muistoja ja suurta henkistä kasvamista.

Voin vain kuvitella kuinka pahalta ihmisistä tuntuu ikävä, kuinka vaikeaa on muuttaa uuteen maahan, lähteä pois. Kyllä sen elämän varmasti saa järjestettyä, mutta se kaipuu on varmasti raastavaa. Tulee tiesti se uusi elämä, mutta kuinka sitä varmasti kaipaa juuriaan, kaipaa jotain. Jälleennäkemiset ovat varmasti ikimuistoisia, jos joskus pääsee takaisin kotiin tai löytää kadonneen sukulaisen. Kaipaus ja ikävä ovat ikäviä tunteita, ne riistävät ja raastavat, tuntuvat tukahduttavan.

Pian pääsen kotiin, se tuntuu parhaalta. Ikäväkin tuli vasta kun sai varmuuden siihen että palaa takaisin. Sai tietää näkevänsä kaikki taas ja jäävänsä rakkaiden pariin.

Kaikkiha tietää et jouluaatto tuntuu toooooooooooooooooooooooooooooosi pitkältä, ainakin lapsena. Mutta sehä johtuu joulupukin aikaraudasta jolla se hidastaa aikaa. Mä tässä pohdin et onkohan täälläkin nyt joku aikarauta jolla mun aikaa hidastetaaan, hidastetaan ja hidastetaan. Jotain mikä saa mut todella tekemään vielä kaiken ja saa tuntemaan että tänne sitä sit varmaan jää kun täällä vaan nyhjöttää. No ei se johtuu vaan et on sika ikävä ja odottaa ihan hirvittävästi että pääsee kotiin. Voi kun sitä odottaa niin niin niin paljon!

onneks kuitenkin joka päivä sattuu kaikenlaista, tänäänki aamu oli melko säpäkkä kun ekana vaihtaa pissilakanoita poikkeen. tänää siis laulaa hei pyykkikonekin taas ihan eritavalla. Sit on vielä kunnon siivoamista, ei mitään pölyjä (joita vihaan yli kaiken). Saa liikkua ja saa näkyvää jälkeä, ei nyhjötä vaan paikoillaan. Ja tänään pääsee myös kouluun.

Hmmm viimeisten päivien laskeminen on kyllä noh, ihan on olo samanlainen kun lapsena odotti jouluaattoa, nyt odotuksen kohde on 19.12 (johon mulla kyllä menee yks joulukalenteri käänteisessä järjestyksessä, se kertoo kuinka monta yötä/aamua vielä)

Viimeisten päivien ohjelmaa

4.12 koulu
5.12 Frankfurt (joululahjoja)
6.12 Wiesbaden (?)(joululahjoja) Babysit klo.17.30-> (tai jo päivällä tunti pari)
7.12 Frankfurt (jos vaikka kavereita näkis ja joulumarkkinat kiertäis)
8.12 koulu
9.12 koulu
10.12 Wiesbadeniin viettää syntymäpäivää, se on ainakin Starbucksin kaakao ja new yourker cheece cake
11.12 koulu
12.12
13.12 Wiesbaden
14.12
15.12 pakkausta (et saa Paolan kassiin tavaroita)
16.12 koulu (viimeinen kerta) (muistas viedä tavarat Paolalle) (käys pankissa matkalla kouluun)
17.12
18.12 pakkaa
19.12 LENTO SUOMEEN ILLALLA

Ei oo kovin monta päivää ettei ois suunnitelmaa ja varmasti suunnitelmia tulee viimeisillekin päiville ja suunnitelmat muuttuu. Haa on kyllä vaan niin ihanaa :P Kun vaan tää odotus ei tuntuisi näin pitkältä. Pittää nauttia viimeisistä päivistä ja antaa mennä. Siivoamiseen motivaatiokin pitää hakea siitä, että tää on viimeinen kerta tätä ja tätä etc.

On muuten jännä miten välimatka kuultaa muistot ja vaan oottaa sitä et näkee oman perheesä ja pääsee niitten kaa asumaan. Ei tarvii tuntee itteesä vieraaks, saa tapella veljen kaa jos siltä tuntuu. Kokee myös sen et saa vapaasti syödä kaapista mitä vaan ja saa todellakin leipoo ja joudut tappelee et saat oman osasi. Kukaan ei ns kunnioita sun yksityisyyttä ja äiti tai veli tai sisko vaan paukasee paikalle. Rupatellaan ilman mitään velvotteita tai miettimisiä ja vietetään aikaa yhdessä. Katsellaan telkkaria, tehään ruokaa, syödään yhdessä rattoisasti. Kaikki auttaa ja kaikkee tehää yhdessä ja saa ainakin kiitosta hommistaan.

mutta siivous odottaaa kovasti. (voi kun pyykkikonekin olisi nopeampi ja olisi edes kuivuri, pittää vissiin peitto pestä. Tai mä pesen sen peiton kun se tuoksahtaa kusiselle, ei lasta voi laittaa sillä nukkumaan)

Tää päivä alkoi lumitöillä, tosin ei ollut kunnon lapioo tai kolaa, mut saipa aamuliikunnan. Niin ja onneks oli kesäkengät (kaikki talvikengät on ja pysyy Suomessa). Noh lämmin suihku virkisti taas kummasti ja voikin tässä nyt siirtyä päivän askareisiin: alakerran pölyt, lihapullat ja jottain pientä. Toisiks viimeinen kerta alakerran pölyjä, wuhuu!!!! rakastan sitä niin! Mä pesen mieluummin vessat kun pyyhin pölyjä, en tiedä mikä siinä on mutta ei innosta pyyhkiminen eka kuivalla sitten märällä kaikista ovista etc. Ei nappaa.

Nyt ois yks laukku jo täynnä, se ainut laukku mikä oli mukana. Mä nyt päättelin et finnairille saan laittaa ruumaan 2 laukkua yhteispainolla 20kg. Tuo mun laukku painaa nyt semmoisen 10kg, et saman verta sais vielä kiloina ottaa :) Kilot ei tee ongelmaa mutta ennemminkin tuo kassien tila. Enää ei oo pakkaamatta kuin nää vaatteet sun muut tavarat mitä käytän seuraavien 16 päivän aikana :) Ja sit minä pääsen Suomeen!!!!!!

Niin ja joululahjoja pittää vielä ostella, mut onneks nyt on ideat kohillaa, tännää vaa marssii kauppaan. Kun saa toisen laukun niin ei tule ongelmaa. Ja Paola tuo osan sit tullessaan Suomeen. Syytä Paolalla ollakin tyhjää tilaa laukussa kun tontut on kertonut et se ois saamassa paljonkin ihan lahjoja :P Mikä olisi perisuomalaista mitä voisi antaa brasilialaiselle joululahjaksi? Olen aatellut kyllä kellolla muistaa Paolaa, tuo brasilialainen elämän tyyli kun on et ihan heti kohta 20 min --> odottelen vielä puolentoista tunnin päästä!

Mutta ollaampa sitten seuraavaksi ahkeria ja pannaan liikettä kinttuihin!

Tämä pieni tyttö palaa maailmalta koto Suomeen 19.12 ja jää sinne.

Kyllähän se on vähän ahdistavaa palata takaisin, mutta kun minä en saanut asioita rullaamaan perheeni kanssa. En vissiin ymmärtänyt sitä mitäon siivota joka päivä kaksi-kolme tuntia. En myöskään ole ilmeisesti päässyt sisälle tämän perheen arjesta ja heidän elämästään. En ole nähnyt näiden arkea ja sitä kuinka joka viikonloppu ilmeisesti siivoavat tarkasti kaiken. Minä ihmettelen, ihmettelen suuresti, en ole nähnyt sitä puolta että he ajattelisivat minua eivätkä jätä kaikkea minulle. Minä ihmettelen myös sitä nyt että kuinka täällä pitää sitten siivota näin paljon, jos minä siivoan ja he siivoavat. Mutta no siistiä pitää olla ja asiat ovat tarkkoja. He ovat olleet todella mukavia kuitenkin.

Puhuminen auttaa aina, minä vain sain suuni auki liian myöhään. Emme tajunneet ymmärtävämme toisiamme väärin. Sain kuulla että he ovat miettineet minun lähettämistäni takaisin, ja että he ovat ajatelleet olleensa minulle reiluja ja mukavia. Ovat he olleetkin minua kohtaan ajattelevaisia, huomaan sen nyt. Mutta koen kyllä myös, että ei vika voi olla yksin minussa. En ole ymmärtänyt heitä, eivätkä he minua. Kumpikin on koettanut olla toiselle mahdollisimman mukava ja sietää toista, samalla kuitenkin toista ehket vain ärsyttäen. Ihania ihmisiä nää on, olen saanut sen mitä olen tarvinnut, omaa aikaa.

Minä olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän aikaani Saksassa. Olen nauttinut olostani, olen saanut uusia kavereita, olen pikkuisen oppinut kieltä, olen nähnyt hieman maailmaa. Perhekin oli oikein ihana ja hyvä, vaikka siivoojaksi itseni tunsinkin välillä. Mutta tärkeintä minulle on ollut omien asioiden pohtiminen ja ehkä joidenkin avaimien löytyäminen.

Minä palaan kotiin selvittämään niitä asioita joista on vaiettu. Asioita joita olen paennut, koettanut piilottaa maton alle. Sitä on palattava sinne ongelmien alkulähteille ja juurilleen.

Kun sairastaa masennusta, syömishäiriötä tai jotain muuta mielenterveyshäiriötä, taikka on läheisriippuvainen niin ei sitä hetkessä itse huomaa kokonaistilannettaan. Eikä apu auta jos ei itse ole siihen valmis sitoutumaan, jos ei itse tee sitä itselleen. Sitä kokee huonoa oloa, ihmettelee miksi on tällainen, koettaa kieltää ongelmat. Ei sillä tiellä pitkälle pääse.

Minä palaan Suomeen ja aion saada auki ne lukitut ovet sisältäni. Saada itselleni elämän, oppia kokemaan asiat normaalisti. Ei jaksa sitä kuinka välillä tuntuu että seinät kaatuvat päälle ja elämä on vain harhaa. Ehkä elämä on muutakin kuin vain katoava todellisuus?

Tästä tämä lähtee. Suomi here I come. Ei ole suunnitelmia. Pääsen kuitenkin kotiin, palaan vielä äidin ja isän luo. Tulen Suomeen sukulaisten ja muiden läheisten pariin, omieni luo.

Nyt se on minun vuoro, kun perhe alkaa toipumaan. Ja kaikki muut sairasti, minä kun sain alkuviikosta kuulla et pitää aina pukeutua hyvin ja viikonloppuna ei ainakaa saa heppoisesti pukeutua ettei oo viikolla kipee kun se sotkee kuviot. Meinasin tulla kipeäksi jo alkuviikosta, mutta noh nyt eivät voi sanoa mittää kun ite ovat mut tartuttaneet. Nii ja en kovin heppoisesti kyl pukeudu, aina on farkut, t-paita ja huppari tai paksu neule nahkatakin alla. Kengät tosin ei oo kovin talviset, mut hei ei täällä vielä kovin kylmä olekaan. Ja no emmää nyt kumppareita tänne raahannut, kaikki kengät laskee veden läpi sateella :) No mut kuitenkin ostoslistallani on lämmin takki ja talvikengät! (sit kun vaa vielä löytää miellyttävät ja sopivan hintaiset).

Viikko on taas vierähtyänyt, hieman rennosti ja laiskasti kun on ollut hostmama kotona samoin poika ja hostisähä on aina kotona hommissa. Eli siis noh sai nukkua pikkuisen pidempää ja kun muutenkin oli ekstra viikko niin ei ollut sillei hommia. Tosin kyllähä tuota tuli alakerran ikkunat pestyä ja hommia tehtyä ihan kiitettävästi, vaikka tulikin lusmu olo. Ja lusmu olo tulee vaikka oikeesti teet edelleen oikeestaan kaikki hommat. Nyt lauantaina sain äske käydä syömässä ruokaa jota en ollut ite tehnyt xD

Eilenpä tuossa sai pitkästä aikaa laittaa muksut nukkumaan ja olla rauhassa niiden kanssa. Oli ihana vaikka sanotaanko ettei nuo tottele ja ei sitä ite oikein tiedä et mitä sitä niitten kanssa tekis. Lapset raastaa hermoja varsinkin kun et oikein tiedä sopivaa rangaistusta. Jos niille ei anna ruokaa tai ne laittaa aikasemmin nukkumaan sen takia niin aika suuret valitukset saisi hostmamalta. Nämä lapset kun ovat ne kullannuput joilla suositaan vapaata kasvatusta. Lapset saa tehdä oikeestaa mitä halutaan ja rankaista ei ollenkaan, vanhempien kunnioitus on aikas hakusassa. Niin ja tiesittekös että itkemällä saat kaiken!

Hmmm. Huomenna ois Hochheimissa jotkut markkinat, lähen sinne anyway noitten kyydissä mut jotenkin vaikka sanoivat et voin olla heidän kanssaa siellä niin tuntuu ettei se niin suotavaa ole. Nytkin kävin syömässä, kuulin et ne alkaa syömään niin noh oli ylimääräinen olo, ei mua sinne oltu kututtu (ainakaan en kuullut kutsua) ruokaa tosin oli. Ja muutenkin tuntui tuo hostmama kamalan kireeltä. Eks kuse mua, mitäköhä mä tänään oon tehnyt? tai eilen sitatessa? Mistähän kenkä puristi nyt, ei ole hajuakaan. Tää on mun vapaa päivä.

Uuu ihanaa sain omenoita ja turkkareita sänkyyn, hostmama toi. Heh no joo olen kyllä kipeenä, et ei siinä mitään. Nam. Ei ehkä kenkä puristakaan siis mistään. Sillä on vaan stressiä. Kuten kaikilla välillä. hitsi kun koskee päähän, noh tässä tää menee.pittää koetta parantua.

Tiesittekös enää 6 yötä ja mun rakas tulee tänne!!! Jee ens viikko saa kyllä mennä nopeesti ja tiedän et se menee nopeasti, on paljon puuhaa ja siivous viikko, ei tuu tylsiä hetkiä. Saa pölyjä pyyhkiä jne. Voi kun on ikävä rakasta, tuntuu nyt pölypäivätkin odottamiselta koska silloin on päivä vähemmän odotusta rakkaan tuloon <3

aika kuluu kuin siivillä, aika katoaa
kohta on synttärit ja joulu ja sit on kesä ja vuosi saksassa takana.

J:"Mutta kyllä mä puhuin yöllä mäkissä ihan täydellista saksaa!"

L: "Juu kyllä sää sannoit jopa McFlurry Kitkat"

Onneksi tuo hostelli ja sen seutu ei edustanut sitä kauneinta Luxemburgia. Oli siellä myös aivan loistavaa, todella ihana laakso ja kaikkea. Päästiin oikein turisteileimaakin kun hypättiin turistibussiin. Tosin hei jos tässä nyt kipeiks tullaan niin se johtui vaan siitä ihanasta pyhäpäiväisestä säästä. Oli koleaa ja kylymää, tuliha sitä vettäkin lopulta. Mutta pyhäpäivästäkin löytyi hyvät puolensa, ei kulunut rahaa ainakaan muuhun kuin syömiseen.

Hmm mitäs tuolla luxissa tulikaan syötyä. Oli aika laadukasta ravintolaa ainakin, taidettiin me käydä mäkissä ja sit quikissa (luxilainen mäkki). Mutta kyllähä siellä saa mahan nopiaa täyteen, eikä kukkaro niin paljoa rasitu. Vaikka kyllä Luxemburgissa BigMac menu maksaakin euron Saksaa enemmän :) Siis minä kun en ikinä täällä käy mäkissä.

Käveltiin ja turisteiltiin ja syötiin jotain erityisen hyvää. Käytiin suklaa puodissa, jossa sai valita palan suklaata puulusikan nokassa (oli iso pala ja makuja vain 38). Sit se vaan dipattiin kuumaan maitoon ja avot siinä oli sulla kaakaota ja pystyihän sitä sulavaa suklaa kokarettakin lipaisemaan. Oli todella herkku. Henkilökuntakin oli todella ystävällistä, eikä meiltä jäänyt se yksi tarjoilija poika huomaamatta.

Vähän muuten on ihanaa olla ulkomailla ja puhua suomee porukassa, olettaen ettei kukaan muu meitä ymmärrä. Paitsi että se oletus on väärästä, suomalaisia tulee vastaan ja varmaan moni ymmärtää hieman suoremmatkin kommentit kuten "vähän tuo haisee pahalta" "kattokaa mihin verhoon tuokin on pukeutunut" etc. Siis tämä käy täällä saksassa ollessa, olen kusessa kun tulen Suomeen. Nyt muuten kun Luxin matkasta toipumis päiväunia nukuin niin tässä näin painajaista siitä että menee suomeen ja joutuu/saa asioida suomeksi. Kamalaa sitten kun kaikki ymmärtää minua, eikä oo sitä viimeistä valttikorttia "olen tyhmä turisti, Ich können keine Deutch"

Oli aivan ihana reissu kyllä. Junamatkat olivat mainoita, vaikka kestiväthän ne. Tunnelma oli loistava ja tyttöjen tyyliin ei jäänyt kyllä kikatus puuttumaan. Ja ulkomailla oleminen huomattiin kyllä siitä, että ranskaa puhuttiin ympärillä, tosin myös saksaa. Hotelli oli oikein viihtyisä ja huoneetkin sai ihanan lämpimiksi, en jäätynyt kahden päivän aikana ainakaan sisätiloissa. Mutta siis mehän asuttiin slummikadulla, hemaisemat maisemat meillä, eikä pahemmin itekseen tehnyt mieli liikkua. Tytöt hei, montakos erotiikka liikettä tai stirppiklubia meidän tiellä olikaan? Ja eiks se ukko siel ikkunassa ollut ihana?

Hei huomatkaas ehdimpäs koneelle vielä tänäänkin. Niin ja pitäisi katsoa et monelta sitä onkaan sunnutai-iltana kotona x) Jeps kahen tunnin päästä toivottavasti olen kävelemässä kohti Niedernhausenia ja sormet ristissä toivoen että juna kulkee. Tosin en oo ainut meidän 8 hengen porukasta joka sillä junalla ois menossa. Kunhan vain olen ajoissa asemalla (voi jömö jos sataa vettä!) et lähen mieluusti heti kun mahdollista kävelee. En luota että nää vois heittää ja parempi vaan juosta jaloista poikkeen. Pääseepähä vähä rentoutuu viikonlopuks, jotta jaksaa taas maanantaina paahtaa hommia!

Mutta niih, tänään no varmaan oisin kerennyt iha normaalilla rytmillä tehä hommat ja saanu keittiönkin siistiks siihen vähä yli yhtee. Tosin lasten kanssa kun kaikki on mahdollista niin tänää sovellettiin. "Työajasta" joudun puol tunti/tunnin napsasee (eilen tein pidemmän päivän, ei rouva varmaa sitä huomannut) niin se on just se hetki mikä menis keittiössä sen siistimiseen. Noh piti sit tehdä tän päivän ruoka tässä aikaisemmin, itse söinkin jo (tosi aikaiseen siis tein, mutta sama se tekeekö sen reilusti ajoissa vai juoksu jalkaa). Meillä kun halusi tuo hostmama että laitan kaikille annokset valmiiks (myös hälle ja hostisälle) ihan vaan siis siksi että minä olen se joka sen tyhjän jauhelihakastike pannun ja spagetti kattilan pesen xD Siis en voi enää kun nauraa tälle tilanteelleni.

Työt ei tapa, vaikka aika paljon sitä on ja se on just sitä kodin paskaduunia, siivoojana leikkimistä. Huvittavalta tää alkaa jo tuntua et näillä on minut täällä siivoamassa ja tekemässä ruokaa. Eivät varmaan selviäis ilman minua, siis eivät selviäisi normaalista arjesta. Tänäänkin hostmama valitteli että päivä menee lennossa. Eka se tulee töistä, sit tänään on Emilian tanssi, Dominikin logopedi ja sit Halloween kekkerit jne et ovat seittämältä kotona (huomatkaa että lasten pitäisi nukkua puoli kasilta). Voih sellasta se lapsi perheen arki vähän on, ei se niin ihmeellistä ole. Huomennakin heillä on kokopäivä hommia kun tulee puita (onneksi lähden luxiin, muutenha mä joutuisin nyt auttaa vaikka on lauantai, sai jo viime lauantaina hostmama tarpeeks töistä kun perheellä puita kokos. Meillä puiden teko tarkoittaa isompaa hommaa, mutta no vaikeeha se hommia on tehä vissiin hälle vain). Vähänkö kyllä nautin sanoa viime lauantaina sen etten mä voi auttaa puitten kanssa kun oon luxissa :)

Täällä on mulla pieniä omaa mieltä kohottavia hetkiä ollut nyt muutenkin. Kun tuli tässä eräs ilta valittavaan sävyyn hostmama sanomaan et "Huomenna teet sit ne ruokailupöydän tuolit kun et varmaan tänään sitä hoksannut." (siis niiden pyyhkiminen oli kyseessä) Voih olipa ihana sanoa et olen minä ne tehnyt, se lika vaan ei lähe. Näytin sen jo tuolle hostisälle ja se sanoi hommaavansa aineet. Heh vähä näytti hetken lyödyltä. Sorry ei oo mun vika et lapset likaa valkoiset keinonahkaiset ruokailuryhmän tuolit ja ette ite koeta tuoretta likaa ottaa heti vaan annatte sen oottaa seuraavaan päivään kehottaen minua pyyhkimään ja kattomaan niitä tahroja. Niin ja minähän sitten tiedänkin millä aineella mikäkin lika irtoaa, siivooja oli ammattini juu ja teillä oli kaikki tarvittavat aineet, varmasti.

Ainiin ja koetas saada jostain juteltua kun hostmaman ja mun huumori ei kohtaa. Sanoin aamupala pöydässä nauravaan sävyyn et: "Sä kyllä kokoot leipäs aina ihan väärin." Tuli töykee vastaus: "Et mites tää muka pitää tehä!" Okei isku tuli vastaan ja siinä sit aloin selittää miten leivän oikeaoppinen kokoaminen aina aiheuttaa meilläpäin pöytäkeskustelua. En saanut tarkoitettua sanomaani siten, että oisimme päässeet keskustelemaan mistään. Selitin vaa et se on sellai aihe ollut monesti isosten kanssa ainakin mistä on leirillä monet aamut puhuttu. Kysehän on siitä onko makkara ja juusto missä.

Oikeestaa tuosta leivänkokoamisesta tänään mietinkin, että kyllä ihmiset aika omiin tapoihinsa uskoo ja kaavoihin kangistuu. En mää osaa leipää syödä hyvin jos juusto ei oo päällimmäisenä. Silloin leipä pysyy parhaiten koossa, ja juustosta on mukavin pitää kiinni parilla sormella kun haukkasee. Ja jokainen tuntuu kokoavan leivän aina samalla kaavalla, hostmamalla ainakin tänään tuli tuhinaa itekseen kun se meinas laittaa juuston ja makkaran väärinpäin leivän pohjalle, siinä syy miksi naurahdin leivän kokoamisesta. Taidan tästä etiäpäin koettaa pitää suuni supussa, ku ei meillä onnistu tuo yhteisen läpän heittäminen jne. Tainnut saksalainen kulttuuri jo päätä sen verta kangistaa et suora sanominen ironisestikaan ei saa toivottua vastaan ottoa kun toinen ei ymmärrä sitä. Paha tää suomalainen suorasukaisuus. Mutta juu, kahdesti olen jo kauan miettinyt et mitä voin sanoa, taidan alkaa miettimään asiaa kolmannen kerran. Ja no kaikki riippuu tuosta hostmaman fiiliksestäkin et miten se suhtautuu asiaan.

Kolme kuukautta takana, yhdeksän edessä. Kyl taidan täs perhees ihan pysyä, täältä löytyy niin paljon hyviä puolia eikä koskaa voi tietää mihkä joutuu. Ja töissähä mä täällä olen ja maailmaa näkemässä, ehkä vähän kieltä oppimassa. Omaa elämääni elän, tosin tuo hostmama tuntuu vähä koettavan vaikuttaa mun valintoihin ja elämään. Mulla on kuitenkin mun tie, eikä se mulle niin paha ongelma ole vaikka ei kieli täydellisesti tarttuis. Isompi asia minulle ainakin on että saa olla poissa Suomesta ja näkee maailmaa, sekä luo uusia kontakteja sama se tulevatko ihmiset Suomesta vai toiselta puolelta maailmaa.

Mut nyt pittää kattoo vähä juna-aikatauluja ja tarkastaa reppu, sekä pestä oma vessa ja sillein.