IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.06.2010 23:10

Kirjoitan sen pienelle palalle paperia
Toivon, jonain päivänä, sinä voisit löytää sen.

2007 - 2010Perjantai 04.06.2010 21:56

Oltiin yhes kolme vuotta pitkää
Ei niitä muistoja voi hävittää mikään, tää tuli loppuu niin kuin kaikki muukin aikanaan, ei mikään voi kestää ikuisesti mut en sure ainakaan.



Niin paljon kauniita muistoi, ei mikään niitä saa, koskaan multa pois ottaa, kaikki muistot säilyy ainiaan, niitä tullaan vielä yhdessä toivottavasti muistelemaan.
Niin monii kauniita muistoi, joka ikisestä ihmisestä on kerrottavana, niitä ihana muistella sit vanhana,
ja sit kun taas tavataan muistojen kirja avataan

.Minne matka jatkuu sitä ei kukaan tiedä
Siksi minä ainakin levitän siipeni ja annan tuulen viedä ennen kuin
Kellosta loppuu aika ja tiimalasista hiekka.

Kiitos 9b, kiitos kaikesta!

[Ei aihetta]Torstai 03.06.2010 21:00

Vastahan me kaikki katseltiin ihmetellen koulun käytäviä aivan eksyksissä opeteltiin yläasteen elämää pikkuisina seiskoina.Kokemuksia on karttunut laidasta laitaan ja jokainen on varmasti kasvanut ihmisenä.Enää yksi koulupäivä, juhlat ja hyvästit.Tavallaan tuntuu turvattomalta ja haikealta, mutta jokainen varmasti myös odottaa uutta. Kaikkia on luultavasti mahdoton enää tavata, mutta muistakaamme kolmea yhteistä vuottamme hyvillä mielin.onnea kaikille omaan suuntaansa. hymyillään kun tavataan. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.06.2010 21:04

I'll never give myself to another the way I gave it to you
You don't even recognize the ways you hurt me, do you?

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.06.2010 20:38

Sana rakastaa taipuu hyvin epäsäännöllisesti. Useimmiten se taivutetaan näin ; hän rakastaa minua- hän ei rakasta minua- minä vihaan häntä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.05.2010 22:01

why even look at me? Why are many times? You was to be happy, you belonged to hate me .. do not you? Never again ignite hope in me, do not break my heart no longer in vain. But remember: I am always here to help you and refuge.
Ennen sinua vihasin sadetta mutta nyt rakastan sitä, sillä kyyneleet eivät näy sateessa.

Ihminen rakastaa vain sitä jota ei voi omistaa kokonaan.

Vanha rakkaus ei koskaan katoa kokonaan.

Jokaisella sydämellä on oma salaisuutensa, ja jokaisella sydämellä myös surunsa.

[Ei aihetta]Lauantai 08.05.2010 01:14

Hän ei pettänyt, hän ei jättänyt, hän vain särki sydämeni.

[Ei aihetta]Tiistai 04.05.2010 18:26

HEI MULLA ON TOOOSI HYVÄ IDEA !

rakennetaan atomipommi ja räjäytetään koko hyrylä ja siellä asuvat ihmiset vittuun. Ei me tällä kaikkien vihaamalla kunnalla tehdä mitään ja sieltä löytyy vain muutama ihminen joka olisi säästämisen arvoinen.

Joo vapaaehtoisia otetaan vastaan (huom. nämä tietenkin säästyvät, tai.. riippuen ihmisestä)

[Ei aihetta]Tiistai 04.05.2010 17:27

Veit sydämeni
Petit minua alusta alkaen
Näytit minulle unelmia
Toivoin niiden muuttuvan todeksi
Rikoit lupauksen ja sait minut tajuamaan
Sen kaiken olleen vain valetta
Säkenöivä enkeli, en voinut nähdä
Synkkiä aikomuksiasi, tunteitasi minua kohtaan
Langennut enkeli, kerro minulle miksi?