IRC-Galleria

pjau

pjau

silmis kiiltää hulluus niinku lateksi

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

lue alusta loppuunKeskiviikko 15.04.2009 20:18

Lukekaa!!

Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei
vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.


43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.
"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:
"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.
...

Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi!

pissis (y)Keskiviikko 15.04.2009 19:11

Jos saat yli viisitoista ruksia ruutuun olet pissis.

1. [x] olen 13-19 vuotias
2. [x] minulla on kuvia galleriassa
3. [x] ..ommailen kuviani kavereille huomioilla
4. [ ] ..ja kirjoitan jokaiseen huomioon oman tekstin
5. [jooyhes] galleriassa olen © alkuisissa yhteisöissä
6. [x] meikkaan joka aamu
7. [/] ..käytän meikkivoidetta ja puuteria
8. [/] ..sekä poskipunaa tai aurinkopuuteria
9. [x] ..ja myös ripsiväriä
10. [x] käytän farkkuhametta ja legginsejä
11. [x] ..tai minisortseja ja legginsejä
12. [ ] omistan lacosten kengät
13. [x] tai ballerinat
14. [ ] en kannata feikki-merkkikenkiä (kuten feikki-converseja)
15. [x] poltan tupakkaa
16. [x] ..koulun välitunnilla
17. [x] juon myös alkoholijuomia
18. [x] ..ja vedän kännit vähintään kerran kuussa
19. [x] kaveriporukassani hengailee tyttöjä ja poikia
20. [ ] omistan Paul Frank paitoja.
21. [ ] ..tai Wescin paitoja
22. [ ] käytän paidan päällä vyötä koristeena
23. [ ] pidän hiuksissani joskus ohutta narua eli leijapantaa
24. [x] käytän myös suuria kärpäs-aurinkolaseja
25. [ ] olen blondannut hiukseni
26. [ ] omistan vaaleanpunaiset pillifarkut
27. [ ] omistan vähintään 3kpl mekkoja
28. [x] omistan ns. "tissivyön"
29. [ ] omistan Lacosten kengät tai Adidaksen Superstar kengät
30. [x] kännykästäni voi kuunnella musiikkia
31. [x] kiroilen.
32. [ ] vihaan vanhempiani
33. [x] minulla on paljon meikkejä
34. [ ] olen tehnyt tällä viikolla ainakin yhden fritsun
35. [x] laitan hiuksiani aamulla ennen kouluun lähtöä (eli laitat lakkaa, vahaa, ym)
36. [x] ONLY on hyvä kauppa
37. [x] minulla on otsatukka TAI sivujakaus
38. [ ] omistan isot helmet
39. [x] koulu on tyhmää
40. [ ] NRJ on paras

[Ei aihetta]Torstai 09.04.2009 21:56

Melkein kaikki kyselyt kertovat itsestämme. Tämä kysely kertoo luokasta. Kysymyksillä ei ole tarkoitus loukata ketään, eikä vastauksillakaan !?

Kuka:
1. on luokkasi kovaäänisin? - mä, jasmiina, annika, helena, juulia ja jotku poijjat :D
2. on kaunein? - kaikki muut likat paitsi mä :DDD
3. on hauskin? - MÄ! :DDDDD joo ja annika, jasmiina, juulia, ossi ja nää :DD
4. on hiljaisin? - sameli :DDDDDD
5. on mukavin? - annika, jasmiina, juulia ja nää :D
6. nauraa eniten? - MÄ, annika, jasmiina :DDD
7. on hoikin? - emt juulia tai helena tai joku :DDD
8. sopivin? - emt!
9. on totisin? - no joku teemu!
10. vaikuttaa iloisimmalta? - buahaha mä tietenki :DDD no ei emmätierä

Kenellä:
11. jutut ovat päättömiä? - mulla :DDDDD ja annikalla, jasmiinalla, juulialla ja ossilla ja kaikilla ! :DD
12. menee koulu huonoiten? - mulla <tuuletus>
13. entä parhaiten? - sanna?
14. on kivoimmat hiukset? - no siis mulla ! no ei emmätierä :DDD helenalla
15. on hienoimpia vaatteita? - jasmiina, juulia ja annika :)
16. on kaunein ääni? - evt
17. omituisin huumorintaju? - sofialla? <jännä>
18. on ongelmia opettajien kanssa? - mulla XD ja joillaki emmt :D
19. on aina purkka suussa? - helenalla :D
20. on eniten asiaa luokassa? - mulla :DDDD ja jasmiinalla ja annikalla :D
21. onko luokallanne henkilöitä jotka elelevät omissa maailmoissaan? - no on! sameli ;o aiva sakia
22. kenet siirretään yleensä eturiveihin istumaan? - mut :DDDD
23. kenen housuihin voisit vaihtaa itsesi saman tien? - juulian ehkä :D
24. jos joku kaatuu tuolilla, ketä voit epäillä katsomatta? - no ossi :DDDD
25. kenellä on aina jotain syötävää? - juulialla :;DDD
26. kehen turvautuisit, jos sinulle tulisi ongelmia esim. tehtävien kanssa? - jasmiinaan XD
27. kuvaile luokkanne (vastakkaisen sukupuolen) edustavia henkilöitä. - täys paskoja! :D paitsi ossi
28. meikkaako monikin luokallasi? - öömh.. mä, annika, juulia, jasmiina, sanna? ;o
29. onko teillä hyvä yhteishenki? - ei oikee :D
30. mikä on mukavinta luokassasi? - evt :D

[Ei aihetta]Tiistai 07.04.2009 21:48

Listaa tähän 5 viimeisintä sinulle kommentoinutta käytttäjää!

1: -korsu
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - mukava :D
Asuuko hän lähellä sinua? - no tavallaa :D
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - een
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - emminätierä :D
Onko hänellä kuvia galleriassa? - jjepa
Oletteko kommentoineet toisillenne? - joo

2: `lartsoni`
Milloin tutustuit häneen? - joskus :D
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - öää emmätierä
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - nou
Miksi tunnette toisenne? - emmäätiiä
Mikä on hänen syntymävuotensa? - '95
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? - keuhkosyöpään :DDDDDDD
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - ee

3. irny
Oletko itkenyt hänen takia monesti? - en kertaakaa o;
Entä nauranut hänen kanssaan? - juu<3
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - noen!<3
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - oli ikävä ;(<3
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - en vissiin ;o tai emmätierä :D
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - on kai :D<3
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - monet asiat<3

4: pinjaö
Missä tapasit hänet ensi kerran? - ei olla tavattu =(
Millaista silloin oli? -
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - en kai ;o
Millainen musiikkimaku hänellä on? - hyvä kai ;D<3
Missä hän asuu? - ku muistaas :D
Kuinka vanha hän on? - 14 ;D
Oletko pussanut häntä? - noeee :D

5: palttue
Milloin tapasitte ensi kerran? - joskus viikko sitte :DDDD
Riitelettekö usein? - joo aina :DD
Onko hänellä kuvia internetissä? - jepa
Mitä luulet pitääkö hän sinusta? - evt :D
Oletteko saman ikäisiä? - eeijj :D
Onko hän tärkeä sinulle? - evt :D kai :DDD

TEINI :DTiistai 07.04.2009 19:03

Testaa kuinka ihkuteini olet!
Laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.

KOULU

[x] menee päin vittua
[ ] keskiarvo alle 7,3
[x] ... mut mitä välii?
[x] meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
[x] mut kyl lukioki houkuttelee
[ ] koska äiti käskee
[ ] kaikki opettajat on perseest
[ ] koulus kaik on mun kaverei
[x] ...tai esittää olevansa
[ ] ...mut who cares? mäki vaa esitän
[/] aina pummimas rahaa
[x] must puhutaa paljo paskaa
[ ] ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
[x] käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
[ ] ja ilman koulun peilei ei vois elää

pisteet tähän asti 7½

PUKEUTUMINEN

[ ] h&m:st, onlyst, vero modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
[x] nilkkurit
[x] laukku
[x] korvis vitun isot renkaat
[ ] tiukat pillit
[ ] wesc:in huppari löytyy
[x] ...onlynki
[ ] burberryn huivi
[ ] ...tai itteasias se on feikki
[ ] muodin mukan mennää
[x] lila on loistava väri
[ ] ... taino, riippuu tietty mikä on muodis.
[x] rakastan shoppailuu
[ ] mun vaatekaappi pursuu yli
[x] pappa betalar, tietty
[ ] tissivyö
[ ] lacosten kengät tai muita lacosten tuotteita
[x] paljon kalliita hajuvesii
[ ] pinkki<3

pisteet tähän asti 8

KAUNEUS

[ ] ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
[/] linnunpaskat silmäkulmis
[ ] pakkelii kaks kiloo naamas
[ ] ...mun iho ei hengitä
[ ] ...ja mul on nii vitust finnei
[ ] värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
[ ] kynnet on huoliteltu
[x] hiukset pöyhitetty
[ ] ... ja kaks kiloo lakkaa
[x] joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
[ ] toivon ettei kovin moni näe mua ilman meikkii
[x] meikkipussi aina mukan
[ ] kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti.

pisteet tähän asti 3½

VAPAA-AIKA

[/] joka viikonloppu ryyppäämäs
[/]...joka kerta erin jengin kans
[ ] katon salkkarit aina
[ ] kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
[ ] ...eikä mua hävetä, päin vastoi
[ ] ...nautin huomiosta
[ ] harrastan tanssii
[ ] aina pummimas tupakkaa
[x] ...ja rahat aina loppu
[/] hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
[ ] ...tai sit ostoskeskukses
[x] oon kavereideni kans
[ ] ...ja me otetaa paljo kuvii
[/] ...ja pistetään ne galleriaan
[ ] ...jotta kaik näkis kuin hauskaa meil on ollu

pisteet tähän asti 3½

GALLERIA/ii2

[x] gallerias/ii2 kuvii
[ ] nickissä on joko ` , - , ´, tai yks kirjain kirjotettu isommalla ku muut (esim mAija)
[ ] syntymäaika ei näy muille käyttäjille
[ ] ...ei se niil kuulu
[ ] ...mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
[ ] ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
[/] suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
[ ] ...eikä ne tiiä mun elämäst mitää
[ ] kuvat kaikki blurrattu
[ ] ...ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
[ ] ...ja ohjelmana photofiltre
[ ] myös palapeli/mosaiikki/pallot yms. toimintoja on käytetty
[ ] ...eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
[ ] kaikki huomiot käytös
[ ] "IHANA ! <3 omista ja paljo txt mru ? "

pisteet tähän asti 1½

VASTAKKAINEN SUKUPUOLI

[ ] mun suhteet kestää aina 1-30 pv.
[ ] suhde voi olla netissäki
[ ] ...mut ei semmosen tarvii kestää kauaa
[ ] omistan mun jätkäl kuvii ja kirjotan niihi rakkaustekstei
[x] kaikille täytyy kertoa kuin paljon toisest välittää
[ ] poikaystävää ei tartte aina nähä jos ei jaksa
[x] kouluhalailu on must , et kaikki näkee kui rakastuine me ollaa
[ ] säädän aina kaikkien kans
[ ] ...ja joka viikonlopun jälkee uusii fritsui paikat täynnä
[x] aina joku jätkä tekstaa mul
[ ] ja jos ihastun, ni mun oma jätkä on jo exä

pisteet tähän asti 3

0-10 = ERILAINEN
onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan ! voit olla tästä ylpeä. Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää tyhmyyksiä.

10-20 = ANTIMASSAA
olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun olevan erilainen ihminen. jatka samaan malliin !

20-30 = TEINI
noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän. ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut

30-40 = MASSA
massavirtaa. sinun kaltaisiasi likkoja on suomessa jo satoja. yritä löytää itsellesi omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät

40-50 = MASSATEINI
sinunkaltaisiasi on suomessa niin paljo, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään. vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen

YLI 50 = TEININKUNINGATAR
en vaivaudu edes sanomaan

joo annika haastoMaanantai 06.04.2009 19:39

Tässä testissä mitataan kuinka pahis olet... Kun olet saanut selville haasta 4 kaveriasi tähän testiin!

OLETKO:

1.maistanut viinaa
2.maistanut olutta
3.maistanut siideriä
4.maistanut lonkeroa
5.maistanut viiniä
6.maistanut tupakkaa
7.maistanut sikaria
8.kokeillut huumeita
9.katsonut tappelua
10.ollut tappelussa
11.varastanut jotain kaupasta
12.ottanut kaverilta jotain
13.varastanut kaverilta jotain
14.mennyt pummilla linja autolla
15.mennyt pummilla junalla
16.ollut juhlissa keikoilla yms. pummilla
17.lukenut kaverisi viestit
18.lukenut kaverisi päiväkirjaa
19.ollut poliisi autossa
20.ollut poliisien kanssa tekemisissä

17/20

haastan : kaikki homot<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.04.2009 15:02

TÄLLÄ HETKELLÄ
#Missä olet? - kotona
#Mitä vaatteita sinulla on päällä? - alusvaatteet, lökärit, toppi, huppari
#Kenen kanssa olet? - yksi ja noi muut kenaaloo tua johonaki
#Millainen sää on ulkona? - ei jassa kattoa , paska vissihinki
#Ketä ihmistä mietit viimeksi? - emmäätierä

ELÄMÄNTAVAT
#Tupakoitko? - jjepa
#Juotko alkoholia? - joo
#Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? - nojoo'o
#Oletko koskaan sammunut? - joo
#Syötkö mielestäsi terveellisesti? - e
#Liikutko säännöllisesti? - e
#Onko sinulla hyvä kunto? - ei
#Montako tuntia yleensä nukut yössä? - riippuuu

HENKILÖISTÄ
#Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - larin
#Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - jounille
#Kenet näit viimeksi? - äitee
#Kenet tapaat seuraavaksi? - emt
#Kenellä olit viimeksi yötä? - eivoitietää :DD
#Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - kaikkia ihania ihmisiä ;Dd
#Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - ei viitti sanoo
#Kuka kuljetti sinua viimeksi? - issee

KAVERIT JA YSTÄVÄT
#Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - kaveria
#Kenet olet tuntenut pisimpään? - jasmiinan kai
#Entä kenet lyhimmän aikaa? - ei voi tietää
#Saatko helposti uusia kavereita? - jjepa
#Luottavatko kamusi sinuun? - no kai
#Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - annikalle? ;o

MUUTA
#Horoskooppi? - härkä
#Pituus? - 165
#Hiusten väri? - musta
#Silmien väri? - sinine
#Perhe? - issee, äitee, sisko, veli
#Lemmikit? - joo kissa
#Allergiat? - ei oo
#Lempijuoma? - emtt
#Lempiruoka? - emmäätierää
#Parhaat TV-ohjelmat? - pasila
#Paras vuodenaika? - kesä
#Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - e
#Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - juusolle ::D
#Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - ei paljoo
#Paras asia kesässä? - voi tehä kaikkee jännää emt;D
#Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - joo se yks
#Kolme tänään ostamaasi asiaa? - eimiddää
#Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? - et vois mennä tupakille ja koneelle :D
#Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - seiska (y)
#Kampaatko hiuksesi joka päivä? - nojooo'o
#Kuka huushollissasi vaihtaa uuden lampun palaneen tilalle? - mä :DD ja issee ja äitee ja..
#Mitä sinulle tulee mieleen luvusta 123? - eivoitietää
#Onko sinulla pikkusiskoa tai oletko itse pikkusisko? - oon itte
#Tiesitkö että Tove Jansson oli lesbo? -vitut ollu ;o
#Löytyykö pakastimestanne tällä hetkellä jäätelöä? - jjepa
#Oletko prätkäilijä? - ::DD jootosi
#Luetko paljon sanomalehtiä? - no mitä ny kurikkalehren katon :DD
#Sinut löydetään itkemästä ojanpenkalta. Mikä on mahdollisin syy? - alkoholi :DD
#Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään? - kahta ::DD
#Kuvaile avaimenperääsi - lapinkulta -narikkalippu ja ED -narikkalippu, noppa ja kasipallo (:
#Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki? - no kiinni yleensä?
#Onko hiuksesi tällä hetkellä värjätyt? - joojoo
#Kuka leikkasi viimeksi sinun hiuksesi? - merrvi :DD
#Osaatko mielestäsi laulaa? - y
#Minkälainen on lempimukisi? - semmone iso punane misso sydämmiä :DD
#Minkä biisin kuuntelit viimeksi? - jonku paskan
#Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt? - eivoitietää..
#Näkeekö vaatteistasi tai muusta sen millaista musiikkia kuuntelet? - eeeei
#Minne maahan haluaisit matkustaa? - amerikkaan :D
#Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - olla koneella :D ylläri
#Oletko vihannut ketään? - no oon vaikka kuinka monta!
#Mitä teet tänään? - emmitää ihmeellistä
#Onko kukaan rakastanut sinua? - tuskin
#Oletko itse koskaan rakastanut? - joo kyllä
#Onko sinulla tylsää? - y

[Ei aihetta]Lauantai 04.04.2009 21:28

Kirjoita nimesi väärinpäin.
# aniiluap

Mitä teet neljän päivän päästä?
# koulus ja kurnulla varmaa

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes. Kirjoita se tähän.
# Tänks..:D

Viimeisin sana, jonka sanoit.
# meenny!

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
# cheek - kulje mun kanssa

Montako Messenger-kaveria sinulla on?
# 72

Viime kesän paras muisto?
# ku irny ja anne oli täälä <3

Omistatko mopoa?
# jootoki

Lempisuklaa?
# hmh.. geisha :DDD

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
# iraa ja annea =(<3

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
# kattoin kelloa :DD

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
# ei niistä puhuta.. nöjöö tuota taisin nupista sille yhelle jotaki ::DD

Onko sinulla joitain outoja pelkoja?
# eioo

Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
# kylläää

Juotko usein?
# jjepa

Juotko humalahakuisesti?
# no yleensä?!

Mitä söit viimeksi?
# läkeröllia tai siis niitä pastilleja :DDD

Napsitko pillereitä?
# en? paitsi sillonku pää tai joku kipiä..

Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
# yks

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
# mennä meikkaa ja annikantyö sit.

Oletko harrastanut varattujen henkilöiden panemista?
# ..

Mitä ajattelet?
# RUOKAAa! no ei vaa sitä jot pitääs mennä ansulle..

Onko sinulla joku paikka kipeä?
# joo masu on pipi ::DDDDDd

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
# enh sori.

Milloin viimeksi kaaduit?
# ei voi muistaa ;o

Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
# joku huora.. no ei, yksinäinen paska :DDDDDDDDD

Monelta heräsit tänään?
# ekankerran kuudelta ;oo !

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
# pissis miretelle muttei se nähäny :::DDDDD

Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
# en ikinä oo itkeny mun silmiä MUN päästä ;:DD

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
# jjoooh..

Miksi sinulla on IRC-galleriassa kuvia?
# no vittu aiva itteni takia :DDD no ei ny.. ehk siks et näkee kavereiden kuvia ja niin :DD

Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla?
# no oon monta kertaa ;D

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
# en IHAN umpikännis ny :DD

Kaatunut kenkien takia?
# nojoo'o

Stripannut?
# emmäätierää..

Uinut vaatteet päällä?
# nojoo toki ;o

Laulanut mikrofoniin?
# totkai

Piilotellut jotakuta tyttöä?
# jjoo? ;o tai siis mitä?

Itkenyt koulussa?
# oon ku tipuun kiipeilytelineest ja sitte kerran ku sormi venähti :DD ainaki tuolloon..

Ollut masentunut?
# no en

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?
# khyll ;DDDDD mut en tosissaaaa!

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
# noen ;o

Kaatunut skootterilla?
# eeen oo skopolla

Heilunut jossakin alusvaatteillasi?
# jjoo :DDDDD

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
# molemmat ;)

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
# öää en ;o ihme kyllä

Rakastatko ketään juuri nyt?
# itteäni joojoo (: no ei vaiskaa..

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
# muahhahahaa tuskimpa vaa :DD

Ikävöitkö ketään?
# no ikävöön ! ;o

Oletko mustasukkainen?
# joskus

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
# no et tää vittu loppuis ja pääsis annikalle :D

Mitä teet viikonloppuisin?
# lillun jossai persees ja juon jos on juomist :DD

Oletko hyvä koulussa?
# no en tosiaa

Mitä kouluaineita vihaat?
# no meleki kaikkia !

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
# öö en kyl oo.. :o

Onko sinulla webkamera?
# onon

Onko sinulla ollut kuvia kauankin Galleriassa?
# jjöö joku 3 vuot :o

Onko sinulla vip?
# jjepa

Kuinka pitkä olet?
# n.165

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
# kaupungissa ;DD

Lempinumerosi?
# 7

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
# on kai

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
# riippuuu

Oletko koskaan liftannu? mistä minne?
# kyl oon ;DDDD kurikan keskustasta panttilaan :D ja vittu kukaa ei ottanu kyyttihin ku nauroo vaa!

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
# pyörän &lt;tuuletus&gt; oujjee!

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
# no on vaik kui paljo vois poistaa joo toki

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
# kuuntelen musiikkia, oon kallerias ja meses..

Onko sinulla meseä?
# no on

Mitä ajattelet juuri nyt?
# pillua :DDläppä

Paljonko kello on juuri nyt?
# 18:28

Kuka soitti sinulle viimeksi?
# issee