tuntuu siltä ku koittasin pestä aivojani, niinku käsiä pestään.
päästä itestäni. en halua myöntää niiden asioiden olevan minua.
enkä voi peseytyä kaikesta. voin kyllä kuvitella.
kaikki tää mätäpaskaki on osa elämää enkä voi deletoida sitä.
oon niin vitun tottunu pääsemään kaikesta niinku koira veräjästä.
kyllä, kyllä velat maksetaan korkojen kanssa.
oon ollu niin uskomattoman laiska elämää/itseäni/mitään kohtaan, että miun on turha odottaa saavani yhtään mitään itseltäni, elämältä, miltään. silti saan koko ajan just niin paljon, että se ei aktivoi tekemään vaikka mitä. miun pitää löytää itsestäni se aktivointinappula, niin taas niin taas.