"Rakastuminen on asia josta olemme puhuneet hyvin vähän, vaikka olemme käsitelleet hyvin paljon eri seksin alueita ja parisuhdetta. Usein kuuleekin, ettei seksiä ja rakkautta pidä sekoittaa keskenään. Seksi on himo, rakkaus taas tunneside. ”Tunsin niin suurta rakkautta kun hän suuteli minua.” Itseasiassa tunne oli eroottinen, ja se tunne joka tässä tunnettiin, oli se mitä halutaan tuntea. Rakkauden tunne on se, mitä itse tunnet ja mitä haluaa tuntea. Toisen rakkautta ei voi tuntea, jos ollaan ihan rehellisiä. Lainaan tekstiä Francesco Alberonin kirjasta Rakastuminen. Lainatut kappaleet laitan tästä eteenpäin sitaatteihin. Käsittelen vain pientä osaa rakastumisesta, keskittyen taas erotiikkaan ja seksiin.
Onko rakastuminen rakastamista? Vai onko se sittenkin seksuaalista vetovoimaa toista kohtaan? Olemme kaikki seksuaalisia. Valitsemme kaikki parin parittelua varten, se on luonnon kiertokulkua. Meidän tulee lisääntyä, jotta rotumme säilyisi. Sanotaan, että valitsemme parin hajun perusteella, siis rakastummeko toisen hajuun? Valitsemme parin tietämättämme sen perusteella, että yhteiset geenimme kasvattavat vahvaa jälkikasvua. Rakastummeko siis jälkikasvun vuoksi? Rakastummeko, vai valitsemmeko vain sopivimman ”siitosorin ja tamman” ? Entä kun hedelmöittymisaika on ohi? Loppuuko rakkaus? Emmekö rakastu enään vanhempana? Vai rakastummeko vasta silloin oikeasti, ilman fyysisiä vaikutteita?
”Monet luulevat olevansa rakastuneita vaikka todellisuudessa eivät olekaan. Voihan tuntea voimakasta eroottista kiinnostusta toiseen henkilöön, toista voi ajatella jatkuvasti, hänen kanssaan voi viettää onnellisia hetkiä ja sitten jonkin ajan kuluttua voi menettää kiinnostuksensa häneen, koska pohjimmalta on jo tyydyttänyt sen.”
Voimme virheellisesti luulla rakastumiseksi sitä, että huumaannumme toisen tunteista. Kun joku vakuuttaa meille rakkauttaan, niin olemme imarreltuja ja ajattelemme, ettei hän ole hassumpi. Mitä enemmän annamme myötä tälle ajattelulle, niin rupeamme uskomaan, että rakastamme sittenkin häntä.
”Rakkaus-sanan tuhlaileva käyttö selittää myös miksi on niin tavallista, että toinen rakastaa enemmän kuin toinen. Melkein aina tällaisissa tapauksissa on kyse kahden ihmisen kohtaamisesta, jossa toinen rakastuu todella, ts. kokee todellisen syntyvaiheen, kun taas toinen heittäytyy seikkailuun eroottisen vetovoiman vuoksi, tai ihailusta, kostoksi, pettymyksen tai maineen takia, mustasukkaisuudesta, tai loma-aikana tai mistä tahansa muusta syystä mutta ilman todellisen rakastumisen edellytyksiä. Rakastunut henkilö siis voimistaa kumppanissaan harhakuvaa rakastuneisuudesta.”
Otetaan esimerkki: voimme rakastua päätäpahkaa lomalla siihen ihanaan mieheen, joka lepertelee ja katsoo meitä palavasti tummilla silmillään. Kehuu meitä kauniiksi ja ihanaksi, viettelee meidät taitavasti ja antaa meille taivaallista seksiä. Hän on huomaavainen, hyvä keskustelija, hellä ja kohtelias. Arkitodellisuudessa, kotona, epäilisimme tämän henkilön rehellisyyttä, kun hän kertoo rakastavansa meitä jo tunnin tutustumisen jälkeen. Lomalla, kaukana arjesta, annamme itsellemme luvan moiseen, mutta onko se oikeaa rakastumista? Vaiko sittenkin ihastumista, hullaantumista, eroottista vetovoimaa, jota toinen osaa niin hyvin käyttää ja houkutella meidän tuntemaan rakastumista?
Onhan kuitenkin mahdollista, että lomaihastuksesta syntyy oikea rakkaustarina, että tumma silmä ihan oikeasti tunteekin rakkautta ”turistiaan” kohtaan. On vain muistettava, ettei eri kulttuurisuus ole koskaan ongelmatonta ja on varauduttava ”ymmärtämään” enemmän toista, hänen ystäviään ja varsinkin sukuaan. Onkohan kukaan teistä nähnyt elokuvan ”Valkoinen Masai”? Siinä elokuvassa, jos missä, kulttuuriero oli todella suuri. Valkoihoinen sveitsiläinen nainen rakastui Masaiheimon soturiin, joka oli vuohipaimen ja asui savimajassa. En kerro sen enempää, sillä pilaisin elokuvanautinnon, suosittelen elokuvaa lämpimästi.
Rakastumisen ”piikkiin” laitamme hyvin usein tunteen, joka on hetkellinen yksinäisyyden poistuminen. Rakastummeko vai olemmeko vain onnellisia, että emme ole yksin, saamme muuta ajattelemista kuin oman napamme, oman kurjuutemme? Rakastumiseksi kuvataan myös tunnetta, kun toinen koskettaa meitä. Kun meitä suudellaan, ja se tuntuu ihanalle. Kun ihoamme sivellään ja erogeenisiä kohtia hyväillään. Kun meitä himoitaan, ja me himoitsemme sitä toista. Kun saamme rakastelusta orgasmin, onko se rakastumista tai rakkautta vai sittenkin vain vastaus himoomme, omaa himoamme seksiin?
Luulette varmasti, että olen rakastumista vastaan, kun olen näin jyrkkä ja epäluuloinen. Päinvastoin, minusta rakastuminen on ihanaa ja toivon sitä kaikille. Rakastumisen pitäisi johtaa rakastamiseen, ja tässä onkin sitten se vaikeus. Epäilemme, olivatko tunteemme sittenkään oikeita? Kun rakastuminen hiipuu, ja arjesta tulee vain arki, yhdessäelämistä ilman sen kummempaa rakkautta, kiintymystä kyllä ja tottumista toisiimme, onko se sitä suurta rakkautta, josta olimme uneksineet? Minne haihtui se kiihkeä halu, miten kätemme saivat muuta tekemistä, kun ne aikasemmin olivat vain siinä toisessa? Minne katoavat ne kymmenet ”Minä rakastan sinua” sanat päivän mittaan? Minne katosi se suloinen yhdessä nukkumaan menon tunne? Nyt toinen jääkin vielä katsomaan televisio-ohjelmaa, lukemaan sähköpostejaan tai lukemaan kirjan loppuun, toivoen, että toinen jo nukkuu, ettei tarvitse koskettaa.
Sanomme, että rakastuimme häneen heti, että meissä on niin paljon samaa ja pidämme samoista asioista. Että tulisimme hyvin toimeen, kun ajattelemmekin samalla tavalla, seksikin sujuu hienosti. Kuitenkaan emme ole samanlaisia, emme rakasta tai rakastu samalla tavalla, emme ole edes samaa sukupuolta. Seksissäkin meillä on eri mieltymykset tai ainakin haluamme sitä eri määrän. Mihin oikeastaan rakastumme, miksi ollenkaan rakastua?
”Hän on kuin uljas villi eläin, harvinaisen kaunis ja tavattoman elävä. Tämä eläin on vikuroiva ja voimakas. Se armo on siinä, että tuollainen ihmeellinen olento on meitä kohtaan ystävällinen ja hellä ja rakastaa meitä. Rakastettu vetää mietä puoleensa ja viehättää meitä juuri siksi että hän on vapaa ja vapauttava mutta myöa arvaamaton ja pelottava voima.
Kun sitten tiellä rakkauteen osapuolet asettavat toisilleen ”koetuksia”, se joka heistä pelkää enemmän vetää rajoja tiuhaan, vaatii yhä uudelleen periksi antamista, sopeutumista pikkuasioissa, perimmäisenä tarkoituksenaan kesyttää toinen, tehdä hänestä uskollinen ja harmiton. Ja toinen hyväksyy asteittain nämä rajoitukset. Hän ei enää tapaa entisiä ystäviään, hän luopuu matkustelemisesta ollakseen rakkaansa luona, hän laiminlyö työtään omistautuakseen tälle. Huomaamattaan hän riisuu itsestään kaiken sellaisen mikä voisi huolestuttaa ja häiritä rakastettua. Hän luopuu ja sopeutuu monessa pienessä kysymyksessä, joista mikään ei yksinään ole niin tärkeä että se merkitsisi hänen oman sietokykynsä ylittämistä. Hän sopeutuu mielellään, hän muuttaa käyttäytymistään, jotta rakastettu olisi tyytyväinen häneen, hän tahtoo olla sellainen kuin rakastettu haluaa. Ja vähitellen hänestä tulee kesy, taipuisa, aina valmis, alati kiitollinen.
Näin uljaasta villieläimestä tulee kotieläin, luonnollisesta kasvuympäristöstään irtirevitty trooppinen kukka kuihtuu maljakossa ikkunalaudalla. Ja toinen, jonka vaatimuksesta hän on muuttunut, koska tämä kaipasi turvallisuutta ja pelkäsi uutta, ei lopulta näe enään hänessä sitä mitä alkujaan etsi ja hänestä löysikin. Ihminen hänen edessään ei ole enää sama kuin ennen, se johonka hän aikoinaan rakastui, se joka oli niin erilainen ja täynnä elämää. Hän pyysi toista muuttumaan, ja nyt hänen edessään on hänen omien pelkojensa, hänen oman tyhjyytensä aikaansaanos, eikä hän rakasta sitä.”
Ennen näin kokivat pelkästään naiset. He olivat haluttuja niin kauan kun olivat vapaita, mutta sen jälkeen he joutuivat lähes kokonaan kodin seinien sisälle. Heillä oli monia rajoituksia niin mieheltään kuin ympäristöltäänkin. Heidät pakotettiin elämään usein yksitoikkoista, harmaata elämää, jossa rakkaus helposti kuoli, jos sitä oli ollutkaan. Mutta nykyään naisista on tullut ”vapaita”, vahvoja, itsestään huolehtivia ja oman elantonsa ansaitsevia. Nykyään mies joutuu usein kesytetyksi, muokatuksi ja sitten hylätyksi, kun hän ei ole samalla kertaa kiltti ja se villi.
”Näin tapahtuu usein aikuiselle miehelle, joka rakastuu nuoreen tyttöön, toisin sanoen rakastuu tämän nuoruuteen ja rajattomiin mahdollisuuksiin. Mutta koska hän samalla pelkää tätä tyttöä, hän pyytää että tämä luopuisi työstään ja ystävistään, lakkaisi olemasta turhamainen ja sanavalmis, ja kun hän loppujen lopuksi on muokannut tytön mukautuvaksi ja mitäänsanomattomaksi olennoksi, hän huomaakin kaipaavansa toista nuorta tyttöä, nimittäin juuri sitä jonka hän on tuhonnut.”
Etsimme erillaisuutta, rakastuminen etsii tavallisuudesta poikkeavaa, emme huomaa tuttua turvallista, etsimme valloitusta, sellaista, jota on vaikea valloittaa. Mutta kun olemme hänet saaneet, pelkäämme hänen erillaisuuttaan, pelkäämme menettävämme hänet. Tästä alkaa se muokkaaminen omiin ohjaksiimme sopivaksi. Kun tällainen rakkaus loppuu, se on totaalista ja täynnä tuskaa. Kun valitsemme lähellä olevan, jo tutun, turvallisen, samanoloisen puolison, niin räiskyvää, vahvaa, ja kaikki tuntevaa rakkautta ei ole, seksikin on keskinkertaista. Himo hiipuu nopeasti ja muuttuu rutiiniksi. Mutta ei ole suurta kaipuutakaan ja tuskaa erotessa, jos edes on tarpeellista erota. Eihän se vaihtamalla parane, jos ei ole uskallusta rakastaa erilaisuutta."
>>>>> http://femme.helmiblogit.mtv3.fi/2007/10/25/oletko-varmasti-rakastunut/
