IRC-Galleria

Heräsin tuossa puolisen tuntia sitten. Tampereen reissu on nyt takanapäin: pyöreä 24-tuntinen täynnä tapahtumia.

Potkustartti päivälle tuli lauantaiaamuna kello 6.15, kun kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsin ystäväni Juhiksen tekstiviestiin. Mitä pikimmin olimme junassa kohti Kuopiota, josta koukkausi Pieksämäelle ja sitä kautta Helsinkiin. Seitsemän tunnin istumiseen kyllästyneenä huvitimme itseämme muun muassa tutkimalla junat läpi päästä päähän. Myös junanvaihto toi matkaan kaivattua vaihtelua.

Tampereen kierros alkoi paikallisesta Raxista, joka oli - yllätys yllätys - täynnä kuin Juhiksen maha siellä syömisen jälkeen. Tuumasimme, että tampereelaiset eivät osaa paitsi pelata jääkiekkoa, myöskään pyörittää toimivasti ravintoloita. Sohvaltapudottavimpana näimme karmean katraan pikkulapsia valvojineen, vieläpä koulureppujen kanssa. Kulkeeko aika tosiaan etelässä niin paljon hitaanpaa vai lopetimmeko itse koulunkäynnin liian aikaisin? Joka tapauksessa saimme syötyä edes hiukan, vaikka Sauli olikin saada takkiin kanankoipipalasilta. Sen jälkeen olisi vuorossa pieni kiertoajelu tämän työläiskaupungin kuuluisimmille paikoille - tosin jalkapatikalla.

Etsittyämme puolisen tuntia ottoautomaattia pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Nähtävyydet jäivät tällä reissulla vähiin, sillä uskovaishihhulit olivat vallanneet koko keskustorin ja näin tämän synkän historian omaavan torin ihastelu jäi varsin lyhyeksi. Lenin-museo oli todennäköisesti jo kiinni, mutta emmepä me löytäneet sitä paikkaakaan. Sen kuitenkin panimme merkille, että Tampereella tuntuu olevan helvetin kallista: ei yksi siideri voi maksaa kolmea euroa, eihän? Ihme kehitysmaa sekin. Hessburgerissakaan ei ollut suolaa.

Lopulta kauan odotettu Sauna Open Air siinsi edessämme. Wow! Kohta odotuksemme on päättynyt! Ensin oli kuitenkin hankkiuduttava eroon juomista, sillä festivaalialueellehan ei saa omia viedä. Ja siitä kiitoksena karmea kusihätä. Noh, miten vain, ehdimme juuri katsomaan kun ruotsalainen Hammerfall aloitteli soittamaan keskinkertaista heviään. Sen jälkeen alkoi valtava rynniminen kohti lavaa ja piinaava tunnin seisominen asemien säilyttämiseksi. Se tuuppiminen ja ryntäily ei loppunut edes keikan aikana, vaan kädet olivat jatkuvasti jonkun tisseissä tai takapuolessa kiinni ja hyppivät pikkutytöt moukaroivat mielellään isompien alaleukoja. Mutta kyllä se vaan kannatti. Mötley Crüe - fuck yeah!

Paluu matka sujui odottavissa meiningeissä, sillä koko päivän jalkojen päällä olo ja viime yön lyhyet yöunet olivat vieneet kaiken virran. Hessburgerissa nautitun iltapalan jälkeen tunti rautatieasemalla ja sitten junaan jännittämään, saako ilman paikkalippua junaan tullut säilyttää paikkansa. Ja tuuri kävi. Nukkumisesta ei tosin tullut kertakaikkiaan mitään, sillä ainakaan itse en osaa nukkua minkäänlaisilla penkeillä. Seinäjoen jälkeen porukka junassa väheni ja pääsin vihdoin kokonaiselle penkkiriville saamaan selkäni suoraksi. Mutta sitten tuli pommi: joku helvetin vanha juopunut ukko oli päättänyt purkaa elämäntarinansa puhelimessa yön aikana. Sitä kuunnellessa ei pokka pitänyt.

Auringon alkaessa nousta väsymys alkoi nousta ylivoimaiseksi. Nukuin pari muutaman tunnin pätkää ennen kuin huomasin kellon olevan jo seitsemän: olisimme puolen tunnin päästä perilla! Enää ei pystyisi nukahtamaan. Koko yön yrität saada nukutuksi ja viimein väsyttää niin paljon, että pystyisit nukahtamaan niin et perhana enää voi! Perkele! Onneksi matka loppui ja olin nopeasti kotona. Käveleminen alkoi tehdä jo tuskaa ja näkökenttään alkoi ilmestyä asioita, jotka eivät sinne kuuluneet. Kotiin päästyäni kaaduin saman tien sänkyyn ja nukuin viiteen asti iltapäivällä.

Olihan kuitenkin tavallista mahtavampi reissu. Tosin ei ihan heti tekisi mieli lähteä uudestaan yhtään mihinkään... Taidan mennä vielä hetkeksi nukkumaan ja alkaa sitten valvomaan niitä tämän päivän vaaleja. Home sweet home!