nyt se on sitten virallisesti ohi,sormukset on viskottu päin seiniä,ja oloni on kovin kummallinen.
jotenkin en vaan osannut odottaa että tässä kävis näin,kun luotin rakkauteen ja pidin sitä pysyvänä ilmiönä.
mut kait se sitten on niin että rakkaus on ikuista,vain kohde muuttuu.
nyt mietityttää lähinnä et miten saan loput kamani pois,mut on mulla todella paha olla.
huomenna se suru varmasti on vielä suurempi,mut aika paranataa haavat,niinhän se menee..
aika säälittävää tää tämmönen, ei sille kuitenkaan mitään voi jos toisella on muut jutut mielessä,ja rakkaus katoaa savuna ilmaan.
eipä ole ensimmäinen kerta kun asiat kosahtaa paskaks mun huomaamattani, en ole koskaan oikein hallinnut elämääni haluamallani tavalla. voi kusi ja paska vaan sanon. nyt se on niin et taas olen lähtöruudussa ilman mitään odotuksia tulevaisuudesta.
tekis mieli vetää pullo viinaa ja hukuttaa murheet,mut ei ne sillä katoa,mut voishan sitä kokeilla.