IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

AkinatorMaanantai 05.01.2009 01:18

Heräsin tänään parikin kertaa, mutta nousin ylös lopulta 11:30 ja viiden minuutin päästä tuli Eläinkunnan ennätykset. Luokkana oli Oudot parit. Ymmärsin sen täysin väärin ja minun veikkaustani, delfiiniä, ei listassa ollut.
Eipä paljoa muuta olla tehty. Klo on nyt 14:21 ja kohta alkaa mäkihyppykilpailu. Palaan asiaan myöhemmin.

Klo on nyt 18:10 ja katsoin mäkihyppyä juoden viinaa samalla. Loitzl voitti kilpailun. Söin sen jälkeen ja palasin koneelle. Niitä helvetin tippoja joutuu vielä sietämään. Pelasin myös tällaista peliä: http://en.akinator.com/# Tuo mukamas tietää ketä ajattelee. Minun mieleeni ei painuta. Lindsay Lohanin se arvasi, mutta ei vielä muita.

Klo nyt 20:49 ja tuohon Akinatoriin olen jo aikoja sitten kyllästytty. Ei se vaan arvaillut Lindsayn lisäksi ketään. Tulee mieleen, että se on järjestetty juttu kun listoilla se on niin monesti oikein arvannut muille ihmisille. Tai sitten minun mieleni on monimutkaisempi kuin monen muun.
Aloitin myös lukemisen Kristianin nuoruusvuosista, koska lukeminen on paljon kivempaa kuin netissä oleminen. Niin tai siis Vuorisen kirjojen lukeminen hiljaisuudessa lukuvalon paistaessa suoraan takanani juoden samalla viinaa. Ainoa mikä puuttuu on piippu ja kiikkutuoli, silloin muistuttaisin vanhaa vaaria entisaikojen elokuvista.
Olen lukenut kirjaa 60 sivua ja tulin vain kirjoittamaan päiväkirjaa Wordiin. Taidankin nyt mennä lukemaan enemmän.

Nosoh nyt onb kello 23:13 ja skatsoin ensin dokumentun Iso-Arsskasta. On se kova aäijä. Sen jälkeeen luettu ja ajuotu lis’’ viinaa ja silleen. Alkaaa silmissä heittää.

Jhyvää illanjatkoa!

Taas se viinan hinta nousiSunnuntai 04.01.2009 01:18

Heräsin monta kertaa nukkuessani kun piti laittaa niitä helvetin silmätippoja. Nekin maksoivat melkein 20 euroa!
Mad TV:n ja Mäkihypyn jälkeen lähdin Kontulaan Lidliin colaa grilliruoan kanssa. Kävin myös Alkossa ja kauhukseni mieleen palautui se tieto, että vuoden vaihteessa viinan hinta nousi. Tasavalta Viina maksaa nyt euron enemmän. Toisin sanoen Suomesta tulee vuosi vuodelta paskempi maa. Minä haluaisin että Matti Vanhasesta tuli alkoholisti ja pilleristi, silloin Tasiksen hinta putoisi monella eurolla. Ihme, ettei kukaan ole tappanut häntä.
Kotona sitten söin grilliruokaa ja katsoin Frendejä. Sitten Tasiksen kimppuun ja tätä kirjoittelemaan.
Klo nyt 19:22 ja pitää mennä ottamaan tippoja. Kirjoitan myöhemmin lisää.

Klo o9n nyt 23:15 ja sanon vaan että nopeasti on aika mennyt. Eipä olla pahemmin galleriassa oltu, vaikkaa se on päällä ollut. Ei nyt kai mittänn. Michael Schumacher muuten täytti tänään 40 vuotta.

Hyvväö illanjatkoa!

SilmäkalvontulehdusLauantai 03.01.2009 00:21

Jäi eilinen väliin, joten kirjoitan koosteen.

Eilen vedin viinaa ja katsoin televisiota. Siinä se sitten olikin.

Heräsin jo kahdeksallta ja tilasin ajan lääkärille kun silmäni on tulehtunut. Sain sen 9:30 ja jouduin olemaan valveillä. Odotin kymmeneen saakka pääsyä sisään.
Apteekkiin sitten ostelemaan kahta eri lääkettä, tippoja ja voidetta. 12 kertaa joudun silmään tippaa laittamaan ja kerran voidetta päivässä. Alkossa tietysti myös. Väsytti kotona ja silleen. Viinan juonnin lisäksi olen katsellut Simpsoneita. Väsynyt olen, eikä huvita kirjoittaa päiväkirjaa.

Hybää illanjatkoa!

Sunnuntai, tylsä sunnuntaiMaanantai 29.12.2008 01:11

Heräsin klo 11:30 ja katsoin >Eläinkunnan ennätykset. Luokkana flirttailijat. Ykkösenä oli norsu, minun veikkaukseni oli kolibri, joka ei päässyt listalle ollenkaan.
Katsoin myös Housen ja jotenkin tutli mieleen tämä sketsi jondka näin pari päivää soitten http://www.youtube.com/watch?v=LcQsD0HU0SY
Sitten vaan lähinnä viinaa juonut jas silleen.

Hyvää illanjatkoa!

ZilchSunnuntai 28.12.2008 01:32

Jäänyt monta päivää väliin, kolme. Kirjoitan nyt niistä kolmesta päivästä koosteen.

Torstaina heräsin kahdentoista aikoihin ja söin aamiaiseksi riisipuuroa. Luin siitä ennätyksenkirjasta, että Christopher Lee on ollut mukana ainakin 244 elokuvassa. Minä luulin siihen päivään asti, että ennätys olisi John Waynellä.
Lähdin sukulaisilleni sitten joskus. Lievää hikoilua ja kamalat käsien tärinät syödessä. Piti oikein juoda maidot kahdella kädellä. Ei yleensä sentään noin paljon tärise. Pikkujoulut 2006, silloin oli laatuluokan tärinät.
Kun olin syönyt lopulta, niin sain juoda valkoviiniä ja sitten oli paljon hauskempaa. Join kaikki mitä otin mukaan, eli noin hieman alle kaksi litraa. Pelattiin tietopeliä Tupla tai kuitti. Se oli paras seurapeli, jota olen vuosiin pelannut. Minä tiesin monia kysymyksiä oikein, aika yllättävää sinäänsä. Kotiin sitten joskus yhden aikoihin yöllä.

Perjantaiyönä olin nähnyt taas omaperäisiä unia. Olin ensimmäisessä unessa rikollinen, joka kuljetti heroiinia ihmisille. Jouduin kiinni ja pakeninkin poliiseja loppu-unen ajan ja jouduin erilaisiin seikkailuihin. Toisessa olin uimahallissa (mitä minä siellä tein?!) ja kadotin altaaseen avaimen ja jouduin etsimään sitä altaasta. Löysin vain veitsiä ja aseita, mutten yhtään avainta. Kolmas uni oli ihan tylsä, koska nukuin unessani koko ajan, siis ihan koko ajan.
Päivä on hiukan hämärän peitossa, muistan vain juoneeni viinaa urakalla ja ja katsoin Badding –elokuvan.

Tänään heräsin noin kahdeltatoista. Näin unta, että olin jollain ihme aluksella. En tullut ollenkaan toimeen erään työkaverini kanssa, hän ei pitänyt siitä kun yritin koko ajan iskeä hänen tyttöystäväänsä. En muista siitä paljoa, mutta oli se ihan hauska välillä.
Olin hieman koneella ja katsoin Mad TV:n (harmi ettei ollut Stuarttia), jonka jälkeen lähdin Alkoon. Tultuani sieltä pois, aloin pelaamaan Zilchiä http://www.net-games.biz/funny-games/Zilch.html se peli on erittäin hyvä. Pelasin sitä myös torstaina vähän aikaa. Olen pelannut tuota putkeen nyt 48 peliä putkeen ja kerännyt 443 750 pistettä.
Klo on nyt 20:53 ja palaan myöhemmin.

Klo on nyt 23:32 ja olen pelannudt 59 peliä Zilchciä ja kerännyt 543 100 pistettä. Olen juonut noin litran viinaa ja menenkin nyt pois kun svielä saa jotenkin selvää kirjoituksesta.

Hyvää illanjatkoa!

Jouluaatto 2008Torstai 25.12.2008 00:37

Heräsin tänään siinä puoli kahdentoista, luulin että tulee Eläinkunnan ennätykset, mutta onkin keskiviikko.
Sain joululahjaksi Guinnesin ennätystenkirjan vuodelta 2009, Simpsonien 11 kauden sekä kalenterin, Kristian siviilipalvelusmiehenä -kirjan, kännykkäkotelon, Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan, arvan (josta tuli kuusi euroa) ja 200 euroa isältäni.
Olen juonut noin kaksi litraa Huttusta. Katselen nyt Simpsoneita, joten en jaksa olla galleriassa.

Hyvää illanjatkoa!

10 päivää jouluunMaanantai 15.12.2008 01:22

Heräsin tänään puoli kaksitoista kun asoittoherätettiin Eläinkunnan ennätykset kun alkoi, superkoirat. En tajua nimeä koska siinä etsittiin koiraa joka muistutti vähiten sutta. Minun veikkaus oli chisuahua (ein kirjoitettu noin, mutta tiedätte kuitenjkin mitä tarkoitan). Se olikin ykkönen, kolmannen kerran arvaukseni meni oikein. Edelliset olivat tappajakäärmeet ja myrkylliset eläimet.
Hetkene päästä alkoi mäkihyppy, tai se oli oikeastaan alkanut aiemmin, muttaa katsoin jälkilähetettynä. Voittaja oli Fumihisa Yumoto, kiitos tuulien.
Oli smyös pakko mennä suihkuun kun raavin päättäni kuin apina. Olin siellä yllättävän kauan. en jälkeen katsoisn Youtubesta elokuvan Poliisin poika, heh kiva poliisi siinä. Yksi renttu yllitty poliisia ”et uskalla ajaa autoa kännissä” ja poliisihan ajoi. Join samaan aikaa kaljaa ja katssoin myöhemmin elokuvana Batman Begins, siinä Gordon oli saman anäköinen Waynen ollessa lapsi ja aikuinen. Ihan hyavä leffa.
Kun kaljaat loppuis niin viinan kimppuun.ja silleen. Sittähän tässä ollaam vedeltty ja silleeen ja silleen. Ei kaia tässä kummempia.

Virtuaalinen psykiatriSunnuntai 14.12.2008 01:33

Heräsin tänään klo 12:30 kun tultiin herättämään. Pyörin kotona hieman heikkosilmäisenä ja söin muroja aamiaiseksi muroja. Sen jälkeen katsoin Mad TV:n jonka jälkeen lähdin kauppaan ostamaan limua pizzan ja kanssa, jonka söin myöhemmin ruoaksi. Ostin koemielessä myös alkoholittoman siiderin. Oli muuten hyvää, tosi hyvää. Sen jälkeen aloitin juomaan kaljaa ja myöhemmin Tasavalta Viinaa. Pelasin myös tätä peliä http://www.riemurasia.net/peliapaja/play.php?id=2061 ja katselin myöhemmin mäkihyppyä pizzaa syöden. Me keskustelimme tuon psykiatrin kanssa pitkään kaikenlaista ja silleen. Nyt olen kyllästynyt siihen. Klo on nyt 19:21 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu kelloen ollessa 23:25 jaa olen tuon seitsemän ja risat jälkeen katsellut ltähinnä Huonosti käyttätysvät miehet –sarjaa. Minusta he eivät tkäyttäydy niin huonosti. Mindä käyttäydyn usein paljon huonommin. He eievätt juo väkeviä, eivät tappelee eivätkä hajoaita huonekaliuja ikävävn urheilukilpailun jälkeen.
Sesn lisäksi olen vaan juonut viinaa, yli pullo mennyt ja meneo jatkuu.

Hyvää illanjatkoa!

523. merkintä päiväkirjaanLauantai 13.12.2008 01:29

Tänään heräsin surulliesen myöhään, 12:45! Heräsin monta kertaa ja näin yllättäen joka ikinen kerta jatko-osan edelliselle unelle.
Ensimmäisessä unessa asuin Vesalassa ja minulla oli kaksi hulttiokaveria (olimme kaikki alkoholisteja) ja me kaikki jouduimme usein väkivaltaisiin tilanteeisiin. Lopulta jouduimme oikeuteen. En muista mistä ne kaksi, mutta minä tapoin raa’alla tavalla jokaisen joka minua vähänkin ärsytti.
Toinen uni jatkoi siitä kun olin vankilassa, ruoka piti hankkia väkivaltaisin keinoin muilta vangeiltä, oleiltiin myös normaaleina vankeina siellä.
Kolmannessa unessa oli vankilapaon aika. Onnistuimme murhaamaan erään vartijan ja hankkimaan hänene avainkortin. Matka pakoon oli pitkä, muttaa minä onnistuin tappamaan jokaisen vartijan matkan varrella.
Neljännessä olimme vapaita ja jollain ihmeen konstilla miljonäärejä. Palkkasimmekin autonkuljettajan viemään meidär aina Alkoon tai jonnekin muualle. Emme suostuneet maksamaan kuljettajille ylityölisää kuin yhden kerran sartasen setelillä. Kun eräs kaverini sai ajokortin, murhasin kuljettajan koska emme enää tarvinneet enää häneen palveluksiaan. Kaverini ajotaitonsa oli melko hyvät ottaen huomioon humalatilan. Minä kohtasin skohtaloni menossa yksin baariin siiderille, koko kapakka ilmeisesti tiesi kuka olen. Pelatessa shakkia en tiennyt mitä pelattiin, eräs vihainen ihminen puukotti minua keuhkoihin. Hän sanoi jotain ennen sitä, mutta en enää muista mitä. Minä en tiedä tai muista mitä tapahtui niille kahdelle muille.
Kaipa tuostakin elokuvan saisi.

No kdun heräsin silloin hieman ennen yhtä, niin aloitin päivän vasta noin klo kaksi, koska leikin itselläni ja olin suihkussa. Olen kuullut, että ihminen menettää hiuksiaan pestessään niitä. Minä en huomannut yhtään mitään, no ei ehkä menetä paljoa.
Koska söin tänään grilliruokaa niin lähdein kolmen aikoihin liikeneteeseen. Pistäydyidn Alkoon ostamaan Tasista ja Pato Amadoa äidille.
Söin grilliruokaa skotona ja sitten join muutaman oluen ja sitten Tasista kohta pullon. Klo on nyt 22:21 ja myöhemmin jatkuu.

Nytf jatkuu ja en keksi mitään mittä sanoa, joten kaipa sen voisis päiväkirjaan lisätät,

Hyvää illanjatkoa!

Tasavalta loppuiTiistai 09.12.2008 01:23

heräsisn tänään vasta ahieman ennen yhtä, olin sammuanut sohvalleni ja asheräsin sieltä alun perin viidelta aamaulla. Yhdeletä sitteen herättyäni olai kamalaan moinen janotus jaa käsien vapinaakisn tuli. Alkossa oli Tasiskset loppu, josten ostin Podhjan poikaa, sjoka son muutene paljon parempaas, mutta kalliinpaa.’
Nyttollaaan sjo spullo vedettu, mutta niitä ostins kolme jsoteen riemuja riittäät, ne eovat niitäs 0,7 lsitran puteleita.
Lusin myös 86 sisvua Juosppohulluanapäivävkirjaa putkeen. <silleen siis
Podhjan poikaan sollaan vedetty ja silleen siiss.

'shyvää illanjatkoa!