"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."
I. Jos joku tuttuni kertoo tekevänsä jotain uutta / saaneensa jonkun hyvän idean, haukun yleensä kyseisen asian / idean vaikka se olisi minusta kuinka hyvä idea, koska haluan että edellämainittu tuttu harkitsee asiaa uudestaan eri näkökulmasta. Ja ei, minusta pääaineen vaihtaminen äidinkieleen ei ole hyvä idea (ellei äidinkieli satu olemaan englanti tai mandariinikiina).
II. Lämpimänä kesäpäivänä sopivassa humallustilassa on kiva seisoskella parvekkeen väärällä puolella kerrostaloasunnoissa, sekä käyttää ikkunalautoja huoneiden välillä kulkemiseen. Tippuminenhan nyt on käytännössä mahdotonta, eikä siihen kuole, koska en kuollut lentokoneesta hyppäämisessäkään.
III. Kuljen joskus paikassa n, joku seurapeli (yleensä Alias) mukanani ja kysyn puolisatunnaisia vastaantulijoita mukaan. (Eipä ole minullakaan tylsä elämä. :D)
IV. En syö / juo mitään mustaa, koska kaikki musta maistuu pahalta. (en kyllä taida syödä hirveästi muutenkaan)
V. Jos olen lomalla, kuuntelen musiikkia 24/7. Yöksi vaihdetaan vain vähän rauhallisempi soittolista. Tekisin tämän myös muulloin, mutta en herää herätyskelloon / kännykkään jos musiikkia on päällä kun kyseinen laite alkaa soimaan. Joskus myös herään viiden tunnin unien jälkeen vaihtamaan soittolistaa ja sitten nukun lisää.
Sitten joudun uhraamaan viisi (5) ihmistä tälle epäjumalalle. Koska olen niin kova jätkä, perustelen valintani mahdollisimman huonosti.
Xsi - Koska Xsi on turkulainen ja silti ihan kelpo tyyppi. Sen lisäksi olen kohtuullisen varma että Xsi jatkaa tätä typerää haastetta, joten ikäänkuin varmistan samalla tämän jatkumisen eteenpäin.
Ashburnie - Vaikka kyseinen henkilö onkin teekkari, hän on vanhimpia tuttujani. Ei kannattaisi.
Anka - Haluan nähdä matemaatikon vastaukset tähän, ja pitkän kamppailun päätteeksi tteu voitti Ankan, joten tteu ei joudu vastaamaan näihin. Sitäpaitsi, haluan tähän tasaisen sukupuolijakauman.
Mei_Ling - On ehdottomasti oudoin pikkutyttö jonka tunnen, vaikkei enää pidäkään galleriassa kuvaa, jossa istuu meloninpuolikas päässä.
Cromwood - Koska on kova jätkä, ja koska tiedän ettei tämä henkilö aio logata galleriaan sisälle kovin äkkiä. Ja vaikka loggaisikin, ei jaksa vaivautua tekemään tämän tapaista "haastetta". Sen lisäksi löytyy audioscrobblerista sekä kavereista että naapureista.
Ja eikun ilmoittamaan seuraaville kärsijöille...