IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 00:10

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

Lauantai 17.04.2010 23:57

Pystyt olla hänen seurassaan oma itsesi.
Hän puolustaa sinua.
Luotot pelaa ja voit kertoa hänelle kaiken.
Hän tietää sinusta kaiken
Pystyt sanoa hänelle kaikki asiat suoraan.
Olet täysin varma siitä, ettei hän levitä asioitasi.
Hän tulisi ensimmäisenä katsomaan sinua jos jotain sattusi.
Ei IKINÄ satuttaisi sinua millään tavalla.
Hän antaa omaa tilaa, jos tarve on.
Halailee ilman syytä.
Olette erottamattomat.
♥Selvitätte aina riitanne.
Lisää tämä päiväkirjaasi, jos et halua menettää parasta ystävääs!

;<<Lauantai 17.04.2010 14:06

http://www.liveleak.com/item?a=view&token=f04_1258418085
Jos tämä kirpaisi mieltäsi edes hieman, kopioi tämä blogiisi

hyppäis ite alas sielt sillalt.sit nauraisin niille sen koirankaa. ;<<

[Ei aihetta]Perjantai 16.04.2010 12:32

VAPPUSI MENEE PILALLE, JOS ET TEE TÄTÄ 5 MINUUTISSA !
● miten menee? - hyvin
● onko vappusuunnitelmia? - eips
● aiotko hymyillä koko vapun? - kyllä,ehdottomasti
● eihän mikään lannista? - ei
● onko rahan puutetta? - ei
● saatko viikkorahaa? - joo
● aiotko pukeutua joksikin vappuna? - en :D

;<Perjantai 16.04.2010 00:00

Eläinrääkkäys on ihmisen aiheuttamaa eläimen tahallista kidutusta.
Kuvitteleppa, että olet pieni koiranpentu. Muutaman viikon vanha. Sinut ryöstetään kotipihaltasi ja laitetaan pimeään autoon. Näet muitakin koiria ja eläimiä. Osa kuolleita, osa kituvia ja osa eläviä. Kuolleilta on revitty nahat päältä ja nyljetty. Kituvilta on revitty nahkaa irti ja katkottu jalkoja, mutta jätetty kitumaan. Osat ovat samassa tilanteessa, kun sinä. Säikähdät kun auto pysähtyy. Yrität mennä piiloon. Pelkäät. Miehet avaavat oven ja löytävät sinut. Yrität rimpuilla mutta toinen miehistä lyö sinua kylkeen kovaa. Se sattuu ja vinkaiset. Toinen miehistä sanoo: "Ole hiljaa pentu!" ja katsoo sinua vihaisesti. Näytät katuvalta, mutta se ei auta. Saavut pimeään halliin. Näet muita eläimiä, jotka ovat piikkejä täynnä ja kituvat. Näet pöydän jonka päällä on: veitsi,shamppoita ja etikoita.Sinut nostetaan pöydälle. Yrität päästä karkuun. Tassusi sidotaan kiinni. Sinut laitetaan pöydälle. Tunnet jotain hirveää selässäsi. Veitsi viiltää nahkaa pois. Tunnet jotain vielä kauheampaa. Se kirvelee. Miehet kaatavat revityle nahkallesi etikkaa. Uliset ja yrität päästä irti. Miehet tiputtavat sinut lattialle. Olet edelleen sidottuna. He potkivat sinua. Kärsit. He heittävät sinut laatikkoon, jossa olivat kuolleet eläimet ja kituvat. Kidut niin kauan kunnes kuolet janoon. Elämäsi kesti 3 kuukautta 2 päivää. Kaikki se kidutusta.
Näin tapahtuu monille eläimille! Tunsit varman sisimmässäsi kyyneleitä.
Lisää tämä blogiisi jos olet eläinrääkkäystä vastaan

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 23:50

TEE TÄMÄ NIIN SAAT ILLALLA JONKUN IHANAN TEKSTARIN
01. mainitse yksi asia joka sinua ärsyttää? - suolakurkut
02. mainitse yksi asia josta tulet iloiseksi - kamut <3
03. kerro jokin asia itsestäsi mitä muut eivät tiedä - emt ?
04. mikä kappale soi nyt? - öö.. ei mikää :D
05. mitä aiot tehdä seuraavaksi? - emt.
06. mitä tänään tapahtuu? - nothing
07. mitä pyörii päässäsi? - ööö.mitä tähä nyt laittais xdxd
08. millainen on ura-/koulumenestyksesi? - perus
09. oletko tyytyväinen elämääsi? - iha
10. miksi teit tämän? - huviksee

kapes today <3Sunnuntai 11.04.2010 23:25

ft.tinjau ja jennaonouto <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 00:54

10 totuutta eilisestä
► Oliko kiva päivä? - ih normi
► Olitko tietokoneella? - of corse
► Tajusitko jotain uutta? - e?
► Teitkö jotain mitä et tee yleensä? -e
► Käytitko jotain päihdettä? - e
► Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - e
► Monelta aloit nukkumaan? - 12 maybe
10 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
► Oletko nähnyt hänet tänään? - en =(
► Oletko puhunut hänelle tänään? - ju
► Ketä voit kiittää että tutustuitte? - kouluu
► Milloin tapasitte ensimmäisen kerran? - 3 luokall
► Onko hän ollut luonasi? - juumeil monestikki
► Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - eips
► Kuka hän on? - tinja
Haluaisitko
► Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - emt
► Haluaisitko olla päivän julkkis? - no siis emt
► Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - khyl
► Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo
► Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - en oikeestaa
► Haluaisitko halata jotain tiettyä? - juu
► Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - juu
► Haluaisitko että olisi kesä? - NOKYLLÄ!
► Haluaisitko nukkua ikuista unta? - joo en haluu kuolla :D
► Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - en

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 19:50

Ajattele , että saisit nyt soiton , jossa kerrotaan että
paras ystäväsi olisi kuollut . Miltä se tuntuisi ?
Et pystyisi enään ikinä sanoa hänelle kuinka
paljon häntä rakastatkaan . Kaikki kokemuksenne
yhdessä olisi enään muisto mielessäsi . Kaikki
ympärilläsi muistuttaa sinua hänestä . Voit enää vain syyttää
itseäsi siitä , että et arvostanut häntä silloin niin paljon ,
kun hän vielä oli kanssasi . Miltä tuntuu , kun kaikki
suunnitelmat murskautuvat hetkessä vain ajatukseksi siitä ,
miten kiva kesästäkin olisi tullut , kun olisit saanut nauraa
kaikille tyhmille jutuille hänen kanssaan . Enää se ei ole mahdollista .
JOS YHTÄÄN välität kavereistasi , lisää tämä päiväkirjaasi
niin he tietävät että välität ja rakastat heitä