IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 29.05.2010 21:10

Hevosen keuhkoihin kerääntyy limaa, mikä aiheuttaa hengitysvaikeudet. Limaa saattaa tulla ulos sierainten kautta, eli hevonen on räkäinen. Yleensä oireet ovat pahimmillaan keväällä siitepölyaikaan, koska hevonen reagoi allergisesti kaikenlaiseen pölyyn. Oireita voidaan lievittää erilaisilla limaa irroittavilla tai hengitysteitä laajentavilla valmisteilla. Varsinaisena lääkkeenä oireisiin voidaan käyttää kortisonia. Jatkuva kortisonin käyttö ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Parantavaa hoitoa tautiin ei kuitenkaan ole. Tehokkain keino oireiden pitämiseen kurissa on hevosen pitäminen mahdollisimman paljon ulkona, esimerkiksi pihattotallissa. Mutta sekään ei auta ikuisesti.... Ja kohta se aika tulee, kun on aika lopettaa kärsimykset. Källi pääsee kesällä ystävänsä kanssa isolle laitumelle, ja toivomme, että se nauttii siitä, sillä sen jälkeen, se lähtee viimeiselle matkalle.... mutta sen ei tarvitse lähteä luotamme ikinä, sillä olen luvannut sille, että sen ei tarvitse muuttaa enää ikinä. Se pysyy täällä. Meidän kanssamme. Meidän sydämmissämme.

Omistat mun sydämmen ♥Lauantai 29.05.2010 20:22

nää tunteet kertoo sulle (aah)
mitä mun sydän tuntee (oou)
sä omistat mun sydämen

sä tiedät mun tunteet, ne täs purkaa ääntä
en ikinä ikinä elämäs selkääni käännä
mun kyyneleet tulee, vaik en osaa itkee
ja kun ne osuu kukkaa ni sen elämä on virkeet
se kasvaa niin nopeest aika samalla tavalla
mitä meidän rakkaus teki omal tavalla
sä pidit mua kädestä ja sun kosketus lämmin
mun sydän tunsi rakkauden ku luotas lähdin
mä tajusin sen heti tyttö sä oot se ainut
tuuli puhals tipat yhtee, kyl sä sen tajuut
ku pidät mun sydänt, tuntuu hyvältä, mä vannon
et päästä siit irti, lupaan, mä teen samoin
(sä tiedät tyttö oot liian rakas mulleee
ja sydämeni kuuluu aina vain sullee
toivon että balladi lämmittää sun sydämen
ja sä vain omistat omistat mun sydämen)

mä tiiän ei oo helppoo olla rakkaast kaukana
ajatella että meres saaret on kaukana
kohtalolla tunne, jatkaa unelmiimme uskoa
ja nähdä silmistä, milloin loppuu tää tuska
miten hienoa on tällä näit tunteita lausua
ja milloin on se päivä milloin kanssas voin asua
en vain unta saa ellei ajatuksii sussa
ne lämmittää mua viilees ja jopa helmikuussa
kun sä kaukana oot, vain pelkkii kangastuksii
kun sä kaukana oot, arvol ei valastuksii
mun sydämeni lyö ainoastaan sua varten
ilman sua en oo mitää ja sua ainoastaa tartten
(ja kiitos rakas että vain sinä mulla oot
ja kiitos siitä että talvella lämpöö tuot
toivon että balladi lämmittää sun sydämen
ja sä vain omistat omistat mun sydämen.)

mä laulan sua varten alla tähti taivaan
mä annan sulle kaiken ja se luo tän taijan
ei mun maailma oo hienoo ilman sun tunteiden valuja
ilman sua siin ei ois tilaa mis ois mun lauluja
rakkaus muistuttaa unta rakkauden puuuu
ja kahden kesken taas ollaan se on dejavuu
sun tahti saa mut väistämään niit luoteja
aikaa kulkee hitaast keskel runoja ja nuotteja
sun pehmeä katse aah mä tahdon kaatua
ja mä rakastan sun tuoksuu ja huuliesi makua
pistää mut sekasin, ja saa unohtaa pään
haluun olla sun kanssas ja sun luoksesi jään
(tiedät rakas mitä aina tahdon sanoaaa
ja lupaan sulle rakkautta ikuista vannoaaa
toivon että balladi lämmittää sun sydämen
ja sä vain omistat omistat mun sydämen)

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 00:21

» FAMILY
Polttaako joku perheestäsi? - joo
Matkusteletteko paljon perheesi kanssa? - ei me ny hirveen paljo
Onko perhe sinulle tärkeä? - juu
Onko sinulla sisaruksia? - 2
Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi? - ihan
Onko vanhempasi vielä yhdessä? - eo
» HOME, SWEET HOME
Minkälaisessa talossa asut? - aaika pieni, 130 neliötä tai jtn
Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy? - sitä ei ees näy, ku se on täynnä tavaraa
Monikerroksisessa talossa asut? - 2
Oma koti kullan kallis? - no jaa
Podetko helposti koti-ikävää? - not
» LOVE
Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - joo <3
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - ikävä...
Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - Nikon <3
Jutella jonku kans? - joo :)
Rakastaako sinua kukaan? - toiovttavasti, ..luulisin :)<3
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - joo =(
» HAVE YOU
Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - joo.
Laulanut suihkussa? - joo :D
Oletko ollut todella iloinen? - juu
Entä nolostunut? -kyllä..
» FUTURE
Mitä aiot tänään vielä tehdä? - dataa......
Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - juommaaaa
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - OLLA TOSITOSITAOSI iloone =)
Entä huomenna? - ytaroon!<33
Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - jotaki kivempaa ku tätä...-.-
Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - saattaa olla että nukun.. tai en :D
Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - aleksin
Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? - ytaroon :D <3
» NOW
Päällysvaatteesi? - toppi, housut
Avonaiset msn-keskustelusi? - sini
Millälailla hiuksesi on? - TUFFF
Kuka ihminen on sinua lähimänä tällä hetkellä? - aleksi
Oletko onnellinen? - en ny hirveen..
Surullinen? - joo.
Masentunut? - joo..
Tylsistynyt? - joo...
Missä kännykkäsi on? - taskus
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - kamera
Katso taaksesi, mitä näet? - jääkaappi
» LAST WEEK
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - ei :(
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - juuh
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - karkkia =) ja ranskalaaset :)
Oletko juonut alkoholia viikon aikana? - joop
Oletko potenut krapulaa? - enn :D
Soittanut jollekin? - juu
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu :)
Kuinka usein peset hiuksesi? - joka pv melkee
» FRIENDSHIP
Näetkö usein sukuasi? - tarpeeksi
Onko sinulla sisaruksia? - 2
Onko sinulla enemmän mies- vai naispuolisisa kavereita? - entiiä , varmaan nais
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - huumorintajuuses
Tunnetko paljon ihmisiä? - aika
» FREE TIME
Pidätkö piirtämisestä? - joo <333333
Pyöräiletkö paljon? - no emt
Onko sinulla harrastuksia? - ratsastus, piirtäminen... :D
Mitä teet heti koulun/töiden jälkeen? - dataan :D
Kuinka usein viikossa näet ystäviäsi? - joka pv
» HOME
Asutko vanhempiesi luona? - äiteen ja isän
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - no en kovi
Onko kotisi kodikas? - kaippa
Kuka on inhottavin naapurisi? -ei oo ku yks ja se on iha mukava
» YOUR FRIENDS
Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa? - no emt
Soitatko ehkä mielummin? - noo en.. :D kai
Onko sinulla ylipäätään ystäviä? - on =)<3
Kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään? - koko ikäni =) :D
» YOU FT. SOME NICE PEOPLE
Onko jokin ei niin mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi? - jooh
Oletko torjunut hänet vai oletko vain esittänyt mukavaa? - no emt
Pitääkö uudenvuoden lupauksesi? - en oo luvannu mtn
Oletko ujo? - en :D
Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omass :) mut ens viikolla varmaan en ;)
Jutteletko kenellekään nyt? - sinille
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten? - 3 pv sit
» RANDOM
Paha tapa? - notabsolutist
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? -joo ..? :D
Osaatko katsoa kieroon? - joo :D
Petaatko sänkysi päivittäin? - en :D
» HABIT
Kiroiletko? - ... hmm... :D
Kokkaatko omat ruokasi? - enn
Teetkö kotitöitä? - en paljoo
Oletko tyytyväinen elämääsi? - en oikee
Omistatko koiran? - 1
» WHICH ONE
Kukkia vai suklaata? - kukkia :)
Värikäs vai musta-valkoinen? - molemmat
Viha vai rakkaus? - rakkaus ! <3
Auringonnousu vai -lasku? - lasku:)
Myöhään valvominen vai aikaisin heräämine? - valvomine
Kuuma vai kylmä? - molemmat
Aurinko vai sade? -aurinko
» HAVE YOU EVER?
Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? - en :D
Pitänyt jonkun salaisuuden? - jooo
Itkenyt elokuvan aikana? - joo, titanicin, mut sillon olin kotona, en elokuvis :D
Ollut esiintymislavalla? - juu
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? - en..kai:D
Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - torstai
» PERSON, WHO..
Nukkui sängyssäsi? - outi
Näki sinun itkevän? - outi
Sai sinut itkemään? - no outi tai no ei tavallaa mut tavallaan
Oli kanssasi elokuvissa? - öö... en muista

Torstai 27.05.2010 23:32

Tyttö: Ammu minut.
Poika: Miksi?
Tyttö: En jaksa enään.
Poika: Ammu sinä minut.
Tyttö: Miksi?
Poika: Minäkään en jaksa.
Tyttö: Sittenhän meitä on kaksi.
Poika: Mutta muista, älä ammu sydämmeen.
Tyttö: Miksi?
Poika: Koska sinä olet sielä.
Jos sinulla on sydämmessäsi joku josta et halua luopua, kopioi tämä blogiisii

[Ei aihetta]Torstai 27.05.2010 23:31

JOS ET TEE TÄTÄ, SINULLE LÄHEINEN IHMINEN KUOLEE 29.5.2010
Mikä fiilis? - Vituttaa. kaikki..
Mikä/kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - Sini :D
Onko joku mielessä? - Niko, sini ja Källi <3
Ketä ajattelet juuri nyt? - Nikoa :)
Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi? - että kukan läheinen ei kuolis, niin kauaan ku mä elän...
Oletko ihastunut? - ihastunu AINAKI =)<3
Oletko tyytyväinen elämääsi? - en.
Miksi viimeksi itkit? - Källin takia....
Onko joku kehunut sinua lähipäivinä? - on
Kenelle lähetit viidennen viestin? - jere
Mitä siinä sanotaan? - en jaksanu lukia..
Tahtoisitko jonkun nyt luoksesi? - joo :)<3
Mitä söit viimeksi? - mehua
Oliko hyvä? - ei

[Ei aihetta]Torstai 27.05.2010 20:52

MINKÄ NUMERON USKOT SAAVASI TÄNÄ VUONNA TODISTUKSEESI :
käyttäytymisestä ? - varmaa 7... ei mitn tiatoa..
matikasta ? - 8
musiikista ? - 8
fysiikasta ja kemiasta ? - 9 9
historiasta ? -8
aidinkielestä ? - 7
englannista ? - 8
uskonnosta ? - 6-7
biologiasta ? - 8
maantiedosta? - 8
tekstiili/tekninen ? - 9
ruotsista ? - 9
saksasta ? -
liikunnasta ? - 8 tai 9
terveystiedosta ? - 9
kuvaamataidosta ? - 10 :)

Mikään ei kestäTorstai 27.05.2010 20:28



Mun on vaikea enää saadakkaan,
kyyneleitä silmistä valumaan.
Ku oon itkeny niin paljon ,
ja kokenu liian paljon.
Tän ikäseksi, pitäs elämän olla onnelista,
mut vitullako onnellista, ku ei selviä edes ongelmista.
hienosti vappuki taas alkoi,
mutta ikävästi loppui.
Miks niiden pitää mennä jotka ei sitä haluais,
ei kukaan halua et täältä katoais.

Miks mitkään täälä ei ikinä kauaa kestä,
miks toiset lähtee, aivan liian turhaan.
Olen vasta nyt huomannut että sä pidät mut pystyssä,
Tajusin sen vasta hetki sitten kun olet lähellä lähtöäs.
Sun lähelläs on aina ollut toivoa,
olet tärkein, ja se ainut, oikea.

Oon kokenu aivan helvetin paljon,
ja niistä kaikista oppia aion.
Oon joutunu jättämään paljon taakseni,
monta virhettä, sekä rakkaani.
Jopa meinannu tappaa itteni,
mutta onneksi elämä opetti,
et pitää pitää puolensa et pärjää,
ei saa liian helposti irti päästää.
Oon kuullu ja nähny pahempaaki,
ja siks mua kaduttaakin.
Ei sais ikinä ajatella että kaikki on menetetty,
aina on toivo ja elämä ei pysähdy.

Miks mitkään täälä ei ikinä kauaa kestä,
miks toiset lähtee, aivan liian turhaan.
Olen vasta nyt huomannut että sä pidät mut pystyssä,
Tajusin sen vasta hetki sitten kun olet lähellä lähtöäs.
Sun lähelläs on aina ollut toivoa,
olet tärkein, ja se ainut, oikea.

Mä tahdon vaan,
sun silmiis katsoa uudestaan;
ja saada kokea sen,
sun rakkauden.
Tahdon vain silmäni sulkea,
kanssasi kulkea ,
Kauniita sanoja ja kauniita muistoja,
Ne ei tuu silti katoamaan ,
vaikka me joudutaankin eroamaan,
Pitäisi otteeni irrottaa,
mut en halua enkä osaa.
Päästää sut lähtemään,
päästää sut menemään....





poni =))
Se oli silloin todellinen, nyt menetettyä
Niin monta kertaa saanu elämässä pettyä
Mieti mitä enää ikinä vaistoillas teet
Kun kaikki kauniit linnut pesästään on lentäneet.
Ja uudelleen takaisin muistoihin palaat
Mutta ne rakkaat ajat eivät koskaan takas palaa
Se on tuskaa joka laulun tän kirjottaa
Tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa


se karkas, ja en jaksanu laittaa sitä karsinaan. Niin istuinpa siihen juttelemaan sen kans =)


Älä suotta vaivaa päätäs älä suotta sure
Se aika on jo mennyt eikä takaisin se tule.
Taas oot hetken lähempänä kuolemaa
Ei tää tuska katoo pois kokonaan milloinkaan


Oon sanonut sulle paljon sellaista, mitä olisin voinut jättää sanomasta.


se on komee <3
Se oli vain kaunista, valkoista talven lumisadetta.


60 cm korkee, yli metrin pitkä


K. Källi


<3 kesä 2009


Rakas ♥

<3Keskiviikko 26.05.2010 11:15

Poika: Isä et kai sä kuole?
Isä: Eeen. En mä vois jättää teitä!
Poika: Hyvä. Mä rakastan sua!
Isä: Mäki sua. *kyynel*
Poika: Isä miks sä itket?
Isä: En mä itke. Mee nyt nukkuu!
Poika menee nukkumaan.
Äiti: Mitä lääkäri sanoi?
Isä: Kuolen viikon päästä.
Isä kuoli viikon päästä niinkuin lääkäri oli sanonut. Äiti vei pojan matkalle, jotta voisi siellä kertoa kamalasta tapahtumasta.
Äiti: Isäsi on kuollut.
Poika: Eikä ole! Se lupas!!
Äiti: Ei voi luvata kuoleeko vai ei.
Poika: Isä on elos ja viel sä sen näät!
Kun äiti ja poika tulivat lomalta ja saivat lomakuvansa, jokaisessa kuvassa oli myös heidän isänsä. Äiti oli ymmällään, mutta poika ei ihmetellyt tapahtunutta ollenkaan.
Jos välität jostain ihmisestä niin paljon, että jäisit kuolemankin jälkeen hänen luokseen, kopioi tämä blogiisi.

Keskiviikko 26.05.2010 11:13

Hyvä Poika
> Antaa tytön nukkua seinän vieressä
> Saattaa tyttöä jonkin matkaa
> Ei esitä kavereiden edessä
> Soittaa ja lähettää viestejä tytölle
> Pitää kädestä
> Suojelee tyttöä jos tätä pelottaa
> Pitää tyttöä kainalossaan
> Hymyilee tytölle
> Kysyy tytön kuulumisia
> Kertoo kavereilleen tytön olevan hänen omansa
> kuuntelee mitä tytöllä on sanottavaa
> halaa tyttöä takaapäin
- tytöt pelkäävät ihastumista/rakastumista jos joku on särkenyt hänen sydämmensä
- jokainen tyttö miettii ihastustaan ennen kuin nukahtaa ja heti aamulla herättyään
- jos tyttö sanoo että hänellä on ikävä sinua, hänellä on todellakin ikävä
- jos saat tytön kyyneliin sanomalla jotain ihanaa, voit olla varma että tyttö rakastaa sinua yli kaiken
- jokainen tyttö ajattelee jotakin poikaa lukiessaan tätä
- tytöt tekevät kaikkensa saadakseen ihastuksensa itselleen
- jokainen tyttö rakastaa jotakin poikaa
- jos tyttö sanoo sinun olevan suloinen, hän rakastaa sinua
- jokainen tyttö tarvitsee jonkun josta pitää kiinni
TYTÖT KOPIOIKAA TÄMÄ PÄIVÄKIRJAANNE JOS AJATTELIT TIETTYÄ POIKAA KOKOAJAN.

[Ei aihetta]Tiistai 25.05.2010 01:03

lisää tämä blogiisi kahdessa minuutissa niin saat illalla ihanan tekstiviestin.