IRC-Galleria


Julkaistu 18.01.2007, klo 20.45

URL: http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id51558.html

Rippikoulujen isoskoulutusta varten tehty seksuaalivalistusopas on herättänyt hämmennystä kirkkohallituksessa. Kirkkohallitus ei halunnut olla mukana kirjan julkaisussa, koska sen mukaan kirjan sisältö ei vastaa kirkon kantaa. Seurakunnat ovat kuitenkin tilanneet oppaita jo runsaasti.

Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama opas neuvoo isosia puhumaan seksistä. Kirja on tehty Nuorten Keskuksen ja Aids-tukikeskuksen yhteistyönä. Mukana on ollut myös kirkkohallituksen työntekijöitä.

Kirkkohallitus ei kuitenkaan oppaan nähtyään halunnut virallisesti olla mukana julkaisussa, koska kirja ei ole kirkon linjan mukainen. Arvostelua herättäneet kohdat liittyvät muun muassa varhain aloitettuun seksiin.

Kirkkoneuvos Seppo Häkkinen sanoo kirjan antavan sellaisen kuvan, että seksuaalisuus kuuluu kaikkiin seurustelusuhteisiin aina 15-vuotiaasta alkaen.

Käytännössä Kirkkohallituksella on sanavaltaa vain virallisiin rippikoulussa käytettäviin oppikirjoihin. Seurakunnat itse päättävät, millaista oheismateriaalia ne tarvitsevat. Kirjan tekijöiden mukaan opasta onkin jo tilattu seurakuntiin runsaasti.

Nuorten Keskuksen mukaan opas ei nuorisotyön näkökulmasta sisällä mitään erityisen uutta tai rohkeaa.

YLE Uutiset


============================================================


Mitä tähän voi sanoa??? Siirrytäänkö jenkkiläiseen kristillisoikeistolaiseen mentaliteettiin ja vaietaan seksivalistuksesta ja sitten ihmetellään teiniraskauksien ja sukupuolitautien määrää? Pelotellaan että aidsin voi saada jopa suudelmasta? Ei kiitos! SILENCE IS VIOLENCE!

Ja tottakai esiaviollinen seksi on syntiä! Löytyykö tälle joku rationaalinen selitys?
Ja samaan syssyyn tietysti vielä toitotetaan, että homoseksuaalisuus on syntiä. Mikä siinä on, ettei ihmisellä saa olla itsemääräämisoikeutta seksuaalisuuteensa? Ja ketä se vahingoittaa, jos joku sattuu tuntemaan seksuaalista vetovoimaa samaan sukupuoleen? Aiheuttaako se ilmastomuutosta??? Uhkaako se maailman taloutta??? Johtaako se ydinsotaan???

Kummankohan puoleen käännyn seksivalistuskysymyksessä? Kirkkohallituksen vai sosiaali- ja terveysministeriön? Kantaani on tuskin vaikea arvata...

"Christians are against abortions, and they're also against homosexuals. Well, who has less abortions than homosexuals???"
- George Carlin

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.