Vapulla on historian saatossa ollut useita merkityksiä. Mutta monet ihmiset, jotka viettävät tätä vallankumouksellisen työväenliikkeen perinteistä juhlapäivää, eivät ole selvillä vapun taustasta. Tapahtuma, joka on niin anarkistien vapunvieton kuin koko vapputradition takana, liittyy toukokuun 1886 Chicagon tapahtumiin.
Tilanne, joka johti Haymarketin dramaattisiin tapahtumiin toukokuun alussa vuonna 1886, oli seurausta pääasiassa kolmesta seikasta: 1) USA:n nopea teollistuminen 1800-luvun puolenvälin jälkeen, mikä toi mukanaan kapitalistisen luokan voimakkaan kasvun sekä varallisuudessa että vallassa, 2) rinnakkain tämän kanssa työväenluokan määrällinen kasvu ja samalla köyhyyden lisääntyminen, sekä 3) jatkuva näiden kahden luokan välisen taistelun kärjistyminen ja voimistuminen yhteiskunnan väkivaltaista taustaa vasten.
Väkivaltaisen taistelun kannattaminen laajeni äärimmäisiin mittasuhteisiin kummallakin puolella, sekä pomojen ja viranomaisten että vallankumouksellisten. Vallankumoukselliset sosialistit ja anarkistit vastasivat vastapuolen koviin otteisiin siirtymällä käyttämään väkivaltaa myös hyökkäyskeinona, eikä enää pelkästään puolustautumiseen. Kaikki anarkistien ja syndikalistien "johtohahmot" ottivat tämän linjan, varsinkin Chicagossa.
Federation of Organised Trades and Labor Unions, yksi useista ammattiyhdistysten yhteenliittymistä (vuodesta 1886 American Federation of Labor), päätti Chicagon kongressissa 1884, että 8-tuntinen työpäivä astuisi voimaan ay-lakeina 1. toukokuuta 1886. Tämä oli tarkoitus käytännössä saavuttaa työläisten suoralla toiminnalla. Kampanja keräsi paljon työläisiä mukaan ammattiyhdistysliikkeeseen.
1. toukokuuta 1886 oli ympäri USA:ta laajoja lakkoja ja mielenosoituksia. Kaikki sujui melko rauhallisesti, useassa kaupungissa marsseihin osallistui tuhansia ihmisiä, suurimmissa kaupungeissa jopa kymmeniä tuhansia. Chicagossa ainakin 30 000 ihmistä oli lakossa ja marssi Michigan Avenuella perheineen pyhäpukuihinsa sonnustautuneina. Tämän jälkeen Chicagon eliitti päätti murskata voitokkaan työväenliikkeen keinolla millä hyvänsä, eli väkivallalla.
3. toukokuuta Chicagon McCormickin tehtailla, jossa oli ollut työnsulku talvesta asti, oli August Spies pitämässä puhetta lakkovartiolle. Joka päivä sinne tuli lakkorikkureita töihin poliisisaattueessa. Noin 6000-7000 oli kuuntelemassa puhetta ja muutama sata oli mennyt rikkureita vastaan, kun poliisiarmeija hyökkäsi paikalle. He avasivat tulen väkijoukkoa kohden surmaten ainakin kaksi työläistä ja haavoittaen useita, myös lapsia. Spies oli raivoissaan tapahtuneesta ja laati kaksikielisen lentolehtisen, jossa kutsuttiin ihmisiä aseisiin verilöylyn takia.
Tämän jälkeen lakot laajenivat entisestään. Koko maassa oli 340 000 työläistä mukana, Chicagossa
80 000. Kansankokouspaikoissa päätettiin järjestää 4.5. illaksi mahdollisimman laaja protestikokous aseellisen hyökkäyksen sijaan. Paikaksi valittiin Haymarket sen avoimen sijainnin takia, sieltä pääsisi helposti pakoon poliisin hyökätessä.
4. päivän iltaan mennessä ihmiset olivat kokoontuneet usealle paikalle, Haymarketilla oli noin 3 000 ihmistä. Kokous oli täysin rauhallinen alusta loppuun, vaikka osa ihmisistä tulikin aseistautuneena. Kymmenen maissa, kun enää parisen sataa ihmistä oli paikalla alkaneen sateen takia, noin kaksisataa vahvasti aseistautunutta poliisia ilmaantui paikalle. He käskivät kokousta hajaantumaan, johon työläiset vastasivat kokouksen olevan laillinen ja rauhanomainen. Poliisien valmistautuessa hyökkäykseen heidän joukkoonsa heitettiin pommi, joka räjähti tappaen yhden poliisin saman tien. Poliisit alkoivat ampua silmittömästi ympäriinsä. Seitsemän poliisia kuoli ja kuutisenkymmentä haavoittui poliisin omista luodeista. Kokoukseen osallistuneista useita kuoli ja lukematon määrä haavoittui.
Tästä kaikesta seurasi ensimmäinen "punaisen pelon" aalto (Red Scare) USA:ssa. Valkoinen terrori valtasi maan, erityisesti Chicagon, kadut, oikeussalit ja lehdistön. Varsinkin anarkistit ja ulkomaalaiset joutuivat pidätyksien ja kidutuksenomaisten "kuulustelujen" kohteiksi. Vielä saman kuun aikana 8 ihmistä, Albert Parsons, August Spies, Michael Schwab, Samuel Fielden, George Engel, Adolph Fischer, Oscar Neebe ja Louis Lingg, asetettiin syytteeseen pommista.
Oikeudenkäynti oli alusta asti vain lain suojaama lynkkaus. Ensinnäkin, se pidettiin kaikille kahdeksalle yhdessä, vaikka he olivat poliittisesti erilaisia keskenään. Toisekseen, valamiehistö valittiin tarkoituksellisesti normaalin arpomisen sijasta. He, kuten myös tuomari, olivat avoimesti puolueellisia syytettyjä vastaan alusta loppuun. Kolmannekseen, koko oikeudenkäynti vietiin läpi ilman mitään todisteita syytettyjen osallisuudesta pomminheittämiseen. Vain kaksi syytetyistä oli edes ollut tapahtumapaikalla. Työläisiä lahjottiin ja kiristettiin antamaan valheellisia todistuksia. Ketään ei koskaan todettu syylliseksi pommin heittämiseen. Oikeudenkäynti pidettiinkin mitä ilmeisimmin vain työläisten vallankumousliikkeen voimahahmojen nujertamiseksi eikä suinkaan pomminheittäjän kiinnisaamiseksi.
Loppujen lopuksi kahdeksikon syyte muuttui rikostoveruudeksi murhaan, koska heidän poliittinen propagandansa saattoi olla ollut kiihoke pomminheittäjälle. Oikeudenkäynnin jatkuttua kuukausia nämä kahdeksan todettiin syyllisiksi oikeastaan anarkistina olemiseen eikä varsinaiseen tekoon. Seitsemän heistä tuomittiin kuolemaan ja Neebe 15 vuodeksi vankeuteen.
Laaja solidaarisuuskampanja, pääpromoottorinaan anarkisti ja Albert Parsonsin vaimo Lucy Parsons, alkoi levitä myös maan rajojen ulkopuolelle ainakin seitsemään eri maahan. Luultavasti tämän ansiosta kahden tuomitun, Michael Schwabin ja Samuel Fieldenin, tuomio alennettiin elinkautiseksi. Louis Lingg löydettiin kuolleena sellistään, pää räjäytettynä dynamiitilla. Syyksi on yleisimmin epäilty itsemurhaa.
11. marraskuuta puoliltapäivin neljä miestä, August Spies, George Engel, Albert Parsons ja Adolph Fischer, hirtettiin. Puoli miljoonaa ihmistä osallistui heidän ja Linggin hautajaiskulkueeseen ja 10-25 000 seurasi hautajaisia. Hirttopäivä nimettiin myöhemmin Mustaksi perjantaiksi.
Vuonna 1889 Pariisin International Socialist Congress päätti vappupäivän eli 1.5. olevan kansainvälinen Haymarketin marttyyrien muistopäivä ja työläisten vapaapäivä. 1893 Illinoisin uusi kuvernööri John P. Altgeld myönsi kaikkien tuomittujen syyttömyyden ja oikeudenkäynnin epäreiluuden.
Tapaus kosketti monia ihmisiä, muunmuassa Emma Goldmania, ja se onkin vaikuttanut myöhempiin anarkistiliikkeisiin. Näiden chicagolaisten (oikeus)murhan uhrien henkiset jälkeläiset perustivat myöhemmin Industrial Workers of the World -järjestön vuonna 1905.
Anarkistinäkökulmasta 1.5. on suoran toiminnan aloituksen muistopäivä.
==================================
Teksti pdf-tiedostona:
http://www.anarkismi.net/at/materiaali/haymarket.pdf